Perusohje: älä muokkaa!

Kun aloittelevalle Latex-käyttäjä huomaa, että tekstin ulkoasu ei ole aivan halutunlainen, hänelle tulee helposti mieleen ruveta korjaamaan ulkoasua omilla komennoilla. Tämä voi kuitenkin olla epäkäytännöllistä ja jopa johtaa huonompaan lopputulokseen. Latex-järjestelmää ylläpitää suuri joukko ihmisiä ympäri maailman, ja heidän joukossaan on lukuisia typografian asiantuntijoita. Kannattaa luottaa Latexin perustoimintoihin, koska tällöin tulee todennäköisesti luottaneeksi johonkuhun itseä kokeneempaan.

Kun haluat muuttaa dokumentin ulkoasua, ennen omien säätöjen tekemistä kannattaa tarkistaa seuraavat asiat:

• Käytätkö oikeaa dokumenttityyppiä? Oletko kirjoittamassa kirjaa, artikkeli, raporttia vai jotain muuta? Onko käytössäsi amerikkalainen ams-alkuinen tyyppi vai eurooppalainen scr-alkuinen vai jokin Latexin perustyypeistä? Valitse paperi- ja fonttikoko sekä muut tärkeimmät muotoseikat dokumenttityypin lisäasetuksilla.
• Melkein mihin tahansa muotoilua koskevaan seikkaan on olemassa varta vasten kehitetty pakkaus, joka on ilmaiseksi ladattavissa verkosta. Suosituimmat ja viimeistellyimmät pakkaukset tulevat yleensä ensimmäisinä hakutuloksien listaan, mutta kannattaa myös lukaista, mitä ohjeita keskustelupalstoilla on muille kysyjille annettu.
• Oletko lukenut tähän ohjeeseen sisältyvät tyyliohjeet? Siellä on joitakin vinkkejä tavallisimpiin aloittelijan kohtaamiin typografisiin ongelmiin.

Seuraavassa on ohjeita siihen, miten Latex-dokumentissa on mahdollista itse määrittää tyyliasetuksia. Periaatteessa kaikki Latex-asetukset ovat täysin käyttäjän itse määriteltävissä, mutta edellä mainituista syistä asetuksiin koskemista kannattaa mahdollisimman pitkälle välttää. Tässä ohjeessa on käsitelty vain yleisimpiä tilanteita ja näitäkin vain esimerkin omaisesti. Tarkempia ohjeita löytyy muun muassa asiaankuuluvan pakkauksen dokumentaatiosta.

Fontin valinta

Jos haluaa käyttää jotain muuta fonttia kuin Latexin perusfonttia (Computer Modern), voi kutsua sopivaa pakkausta. Soveltuvia fonttipakkauksia on lukuisia, ja niitä voi etsiä verkosta. Monet pakkaukset yhdistelevät erilaisia teksti- ja matematiikkafontteja, ja tähän kannatta kiinnittää huomiota, jos aikoo latoa matemaattista tekstiä. Joitakin esimerkkejä fonttipakkauksista ovat

• lmodern (Latin Modern, käytetty tämän ohjeen esimerkeissä)
• mathptmx (Times Romaniin pohjautuva fontti)
• newtxtext ja newtxmath (Times Romaniin pohjautuva fontti, teksti- ja matematiikkafontin voi ladata erikseen)
• fourier (Utopia-tekstifontti ja Fourier-GUTenberg-matematiikkafontti)
• libertine (Linux Libertine, voidaan käyttää myös newtxmath-pakkauksen yhteydessä)
• mathpazo (Palatinoon pohjautuva fontti).

Fontin koon voi valita dokumenttityypin lisäasetuksella (kuten dokumenttityypeistä kertovassa luvussa esiteltiin), mutta tällöin vaihtoehtoina on vain 10pt, 11pt ja 12pt. Paikallisesti pienen osan tekstiä voi latoa eri kokoisella fontilla seuraavien komentojen avulla:

• \tiny
• \scriptsize
• \footnotesize
• \small
• \normalsize
• \large
• \Large
• \LARGE
• \huge
• \Huge

Nämä komennot vaihtavat fontin koon paikallisesti. Haluttu alue ympäröidään aaltosulkein, kuten seuraavasta esimerkistä näkyy.

Jos haluaa valita fontin koon vapaammin, kannattaa tutustua komentoon \fontsize.

Tyypillinen tarve fontin väliaikaiseen vaihtamiseen on jonkin tekstityypin kuten otsikon tai url-osoitteen korostaminen esimerkiksi vaihtamalla päätteettömään (sans serif) tai kirjoituskonefonttiin (monospace). Latex valitsee automaattisesti käytössä olevasta fonttipakkauksesta sopivan fontin, tai sellaista voi itse ehdottaa lataamalla siihen tarvittava pakkaus. Halutun tekstinpätkän fontti valitaan seuraavilla komennoilla:

• \textsf – päätteetön fontti
• \texttt – kirjoituskonefontti
• \textsc – kapiteelifontti
• \textrm – päätteellinen perusfontti.

Numeroinnin muuttaminen

Latex numeroi luvut, yhtälöt, teoreemat, sivut ja muut vastaavat automaattisesti laskurien avulla. Komennolla \setcounter voi laskurin arvon asettaa haluamakseen. Komento \addtocounter puolestaan lisää laskurin arvoa halutulla määrällä (voi olla myös negatiivinen). Ohessa on lueteltu tärkeimpien laskurien nimet:

• part, chapter, section, subsection jne. – osien ja lukujen numerot
• page – sivunumero
• figure ja table – kelluvan kuva- tai taulukkoympäristön numero
• footnote – alaviitteen numero
• equation – yhtälön numero
• enumi, enumii, enumiii ja enumiv – numeroidun luettelon eri tasojen numerot

Uusia laskureita syntyy esimerkiksi kun amsthm-pakkauksen avulla uusia ympäristöjä matemaattisia määritelmiä ja lauseita varten. Näiden ympäristöjen luontia on lyhyesti esitelty matematiikan ladontaa koskevassa luvussa. Esimerkiksi kun luo ympäristön nimeltä ”lause”, Latex luo tälle ympäristölle samalla uuden, samannimisen laskurin. Näiden laskurien toiminnasta voi lukea lisää amsthm-pakkauksen ohjeistuksesta. Latexissa voi myös luoda uuden oman laskurin komennolla \newcounter. Tätä kuitenkin tarvitaan varsin harvoin.

Mitat ja yksiköt

Kun Latexille halutaan ilmoittaa pituuksia – esimerkiksi kun määritetään kuvan leveys, marginaalien koko tai väliin jätettävän tyhjän tilan pituus – käytetään Latexin mittayksiköitä. Mittayksikkö kirjoitetaan suoraan luvun perään ilman välilyöntiä; käytöstä on esimerkkejä alempana. Latexin tuntemat mittayksiköt ovat

• pt – ”piste”, 1/72,27 tuumaa
• mm – millimetri
• cm – senttimetri
• in – tuuma, 2,54 senttimetriä
• ex – suunnilleen käytetyn fontin x-kirjaimen korkeus
• em – suunnilleen käytetyn fontin M-kirjaimen leveys.

Lisäksi mittayksikön tapaan voi käyttää mittakomentoja, joita ovat muun muassa

• \textwidth – tekstin leveys sivulla
• \textheight – tekstin korkeus sivulla
• \paperwidth – sivun leveys
• \paperheight – sivun korkeus
• \parindent – kappaleen ensimäisen rivin sisennys
• \baselineskip – rivien välinen etäisyys
• \parskip – kappaleiden välinen ylimääräinen tyhjä tila.

Sivun mitat ja marginaalit

Sivun mittoihin on harvoin tarvetta puuttua, koska A4-paperikoko on niin yleisesti käytössä. Latexin oletusmarginaalit ovat myös varsin hyvät, kunhan dokumenttityyppi on valittu oikein (osa dokumenttityypeistä käyttää oletuksena amerikkalaista letter-paperikokoa, jolloin marginaalit eivät asetu oikein; tätä on käsitelty aiemmassa luvussa).

Toisinaan kuitenkin sivun mittoja on syytä säätää käsin, ja tällöin kannattaa käyttää pakkausta nimeltä geometry. Kyseinen pakkaus on hyvin monipuolinen, ja sen käyttöohje on varsin ymmärrettävästi kirjoitettu. Sivun mitat annetaan tavallisesti pakkauskutsun lisäasetuksina, kuten seuraavassa esimerkissä. Pakkauksen käyttöön ei syvennytä tässä ohjeessa tarkemmin.

Rivivälit ja kappalejaot

Rivivälin voi asettaa esittelyosassa \linespread-komennolla. Esimerkiksi suunnilleen kaksinkertaisen rivivälin saa kirjoittamalla \linespread{1.6}. Joustavampi tapa on käyttää setspace-pakkausta, joka sisältää muun muassa \onehalfspacing- ja \doublespacing-komennot. Lisäksi kyseinen pakkaus määrittelee ympäristöjä, joiden avulla riviväliä voi muttaa vain osassa dokumenttia. Kappaleiden väliin voi lisätä kertaluontoisesti hieman enemmän väliä komennoilla \smallskip, \medskip ja \bigskip.

Latex sisentää oletuksena kappaleiden ensimmäisen rivin, lukuun ottamatta luvun ensimmäistä kappaletta. Komennolla \noindent kappaleen alussa voi sisennyksen estää.

Sisennyksen kokoa voi säätää määrittelemällä komennolla \setlength mittakomennon \parindent pituuden. Jos sisennyksen poistaa kokonaan, on hyvä esimerkiksi lisätä kappaleiden väliin hieman pystysuuntaista väliä, jotta kappaleet edelleen erottuvat toisistaan. Tämä tehdään määrittelemällä uudelleen myös mittakomento \parskip. On myös olemassa parskip-niminen pakkaus, jonka kutsuminen tekee nämä muokkaukset automaattisesti.

Eräs tekstinosa, jossa välejä saattaa joutua muokkaamaan, ovat luetelmat. Dokumenttityypistä riippuen luetelmakohtien välit voivat olla joko liian suuria tai pieniä. Lisäksi \parskip-mittakomento vaikuttaa hieman harmillisesti myös luetelmakohtien välistykseen. Luetelmien muokkaamiseen paras tapa on käyttää enumitem-pakkausta. Tuon pakkauksen komentojen avulla voi muuttaa luetelmien välistyksiä haluamallaan tavalla joko yksittäistapauksissa tai koko dokumentin laajuudella.

Ylä- ja alatunnisteet

Sivun ylä- ja alatunnisteiden muokkaamiseen Latex tarjoaa komennon \pagestyle. Kyseisen komennon argumentilla on kolme vaihtoehtoa:

• plain – oletusasetus: alatunnisteen keskelle tulostuu sivunumero
• empty – tyhjä ylä- ja alatunniste
• headings – ylätunnisteessa näkyy luvun nimi

Yhden sivun ylä- ja alatunnisteet voi valita vastaavalla \thispagestyle-komennolla. Tätä komentoa voi käyttää esimerkiksi jos haluaa poistaa sivunumeron joltain tietyltä sivulta.

Monipuolisempaa ylä- ja alatunnisteiden muokkaamista varten on olemassa pakkaus nimeltä fancyhdr. Kun tuo pakkaus on kutsuttu, voi \pagestyle-komennolle antaa argumentiksi fancy. Tämän jälkeen ylä- ja alatunnisteet tyhjennetään \fancyhf{} komennolla, jolloin niihin pääsee syöttämään omia tekstejä. Tässä ohjeessa ei syvennytä tarkemmin fancyhdr-pakkauksen toimintaan, mutta alla on aiheesta esimerkki.

Otsikkotyylit

Lukujen otsikoiden muokkaaminen onnistuu helpoiten titlesec-pakkauksen avulla. Tuon pakkauksen komennoilla voidaan muuttaa otsikon ulkoasua ja otsikon ja tekstin välisen tyhjän tilan kokoa. Pakkausta voidaan käyttää mitä erikoisimpien otsikoiden luomiseen, ja sen vuoksi sen käyttöohje on melko monimutkainen. Pienet muutokset onnistuvat kuitenkin suhteellisesti helposti.

Sukulaispakkaus titletoc soveltuu sisällysluettelon ulkoasun muokkaamiseen. Näiden pakkausten yksityiskohtiin ei syvennytä tässä ohjeessa.