Hannu vauhdissa - laukkaa, oivalluksia ja mustia aukkoja
Assistentti Päivi Kuuppelomäki ja professori Helena Ahonen-Myka
Syntymäpäiväsankarimme Hannu Erkiön harrastuksiin kuuluvat mm. suunnistus ja puutarhapalstan hoito Malminkartanossa, jossa sijaitsevat Helsingin yliopiston viljelypalstat. Hannun kanssa vaihdamme aina välillä suunnistuskuulumisia ja monien suunnistajien kesän tärkeimpään tapahtumaan eli Jukolan viestiin osallistuminen oli tiedossa hyvissä ajoin. Hannun Jukolan viestien sarja on melkoinen, sillä hän on ollut mukana yli tusinassa viestissä. Kaikki osuudet on tullut läpikäytyä: aloituksesta ja pimeistä yöosuuksista aina ankkuriosuuteen saakka.
Jukolan joukkue juuri ennen lähtöä (oikealta vasemmalle: Hannu Erkiö, Erkki Jalkanen, Tapio Tiura, Jouko Karjalainen, Seppo Isoherranen. Kuvasta puuttuvat Jaakko Mattila (3. osuus) ja Risto Hakio (ankkuri)).
Tänä vuonna Jukolan viesti, tällä kertaa lempinimeltään Sippu-Jukola, järjestettiin Anjalankosken Sippolassa, työtoverimme Seppo Sipun kotikonnuilla. Hannun seura on Helsingin Suunnistajat (HS), joka on jäsenmäärältään Helsingin seudun suurin ja lähettikin Jukolaan huimat 17 miesjoukkuetta. Hannun joukkueeseen (HS 9), joka juoksi numerolla 911(!), kuuluivat juoksujärjestyksessä Erkki Jalkanen, Jaakko Mattila, Tapio Tiura, Jouko Karjalainen, Seppo Isoherranen ja Risto Hakio. "Nuorukaista" Jaakko Mattilaa lukuunottamatta kaikki joukkuekaverit ovat Hannun kovia kilpakumppaneita H(errat)60-sarjasta. Hannu oli valittu joukkueen aloittajaksi. Aloitus olikin melkoinen rynnistys: Jukolan viestiin lähti mukaan yli 1300 joukkuetta.
H-hetki lähestyy
Suunnistukseen oleellisena osana kuuluu jälkipeli: kilpailun jälkeen mietitään, miten olisi pitänyt mikin rastiväli suunnistaa ja harmitellaan "pummeja". Pummin käsite on varsin suhteellinen: muutaman sekunnin pyörähdys ennen rastia voi olla huipuille pummi, kun taas meille muille huomattavasti kauemmin kestävästä rastin etsiskelystäkin voi vielä jäädä olo, että "sehän meni kuin telkkä pönttöön".
Hannukin kertoili Jukola-kuulumisia heti kisojen jälkeen. Ensimmäiselle rastille tehty reitinvalinta hieman harmitti: se toinen mahdollinen reitinvalinta kun ehkä sittenkin olisi ollut nopeampi (kartta). Matkan varrella Jukolan viestissä tyypillinen letkassa juoksu oli alkanut Hannusta tuntua liian hitaalta. Ratkaisuna oli ollut lähteä tekemään omaa uraa metsään, mikä sitten jälkeenpäin kadutti, koska seuraava rasti oli tullut sivuutettua sitä huomaamatta. Kokonaisuudessaan Hannu oli kuitenkin tyytyväinen suoritukseensa. Kuntokin oli kestänyt loppuun asti pitkästä osuudesta (13 km) huolimatta.
Jukolan jälkeen Hannu kertoili henkilökunnan kahvihuoneessa, että oli vaihtoalueella kuullut jonkun epätoivoisen suunnistajan huhuilevan jatkajaa viestilleen. Kun seuratoveria ei kuulunut ei näkynyt, oli harmistunut suunnistaja viimein huutanut, että minä en sitten ainakaan aja kotiin. Kun tarinan ydin ei ihan heti kaikille suunnistukseen vihkiytymättömille auennut, katsoi Hannu parhaaksi selittää: autolla ajo kun Jukolan suunnistusurakan jälkeen ei ole enää ihan helpoimpia tehtäviä.
Jukolan lisäksi Hannu on käynyt tänä vuonna useissa kansallisen tason kilpailussa, Uudenmaan alueen mestaruuskisoissa sekä kuntosuunnistuksissa. Hannun juhlavuoden kilpailukausi käynnistyi perinteisillä Vappurasteilla Tuusulassa. Talven harjoittelukausi lienee onnistunut hyvin, koska Hannu kiihdytti heti kauden ennätysaikaansa kilometriajalla mitattuna. Hannun sarjassa H60 on tällä hetkellä lähes aina kaikkein eniten osallistujia, joten kilpailu on ankaraa, ei tosin ryppyotsaista. Vappurasteilla matkaan lähti 60 suunnistajaa, joten Hannun 10. sija oli todella kova suoritus.
Toukokuun lopulla kausi jatkui Palorasteilla Järvenpäässä. Tällä kertaa kisa ei mennyt aivan putkeen (sijoitus 33), vaan sijoitukset 43 osallistujan joukossa vaihtelivat rastiväleillä sijoilla 1-41. Erityisen visainen taisi olla rastiväli 10-11, jolla Hannu käytti aikaa parisenkymmentä minuuttia enemmän kuin 10:ksi lopputuloksissa sijoittunut Erkki. Seuraavalla välillä Hannu kuitenkin yllätti: välin 11-12 hän juoksi kaikkein nopeiten, jopa 16 sekuntia nopeammin kuin sarjan voittaja. Yleensä pummauksen jälkeen konseptit sekoavat lopullisesti, mutta Hannu osoitti todella kovia kilpailuhermoja pystyessään kokoamaan ajatuksensa uudelleen. Vai lieneekö rasti 12 tullut tutuksi jo edellisellä välillä maastoa kartoittaessa...?
Uudenmaan alueen pikamatkan mestaruuskisoissa Inkoon Degerbyssä Hannu suunnisti jälleen kymmenen parhaan joukkoon. Muutama väli meni taas aivan kärkiaikoihin, mutta kolmosvälillä tuli muutaman minuutin pummi. Sama rasti näyttää tuottaneen ongelmia myös Erkille (vrt. sarjan paras 4.41, Jouko 5.27, Seppo 6.15, Risto 6.16, Erkki 9.03, Hannu 9.44). Kartan perusteella maasto näyttääkin tuolla alueella vaativalta: avokallioita, lukemattomia jyrkänteitä ja joka välissä pieniä soita. Rastipiste oli tiheikön laidassa oleva avokalliojyrkänne. Näyttäisi siltä, että jos välillä teki pienenkin virheen, saattoi helposti ajautua väärään suuntaan ja itsensä paikantaminen on vaikeaa, kun joka suuntaan näyttää aivan samanlaiselta.
Hannu ja Risto ottivat keskeiset roolinsa (aloittaja ja ankkuri) Jukola-joukkueessa asiaankuuluvan vakavasti ja lähtivät Uudenmaan alueen pitkän matkan mestaruuskilpailuihin Porvooseen kuntoaan nostamaan. Kisa järjestettiin yhteislähtönä siten, että rastit 2-12 oli jaettu useammaksi ns. perhoslenkiksi, jotka eri suunnistajat kävivät eri järjestyksessä. Tällä järjestelyllä vältetään peesausta, mutta saavutetaan yhteislähdön edut: lopun putkiosuudella voi vielä yrittää taistella tosissaan mies miestä vastaan. Risto kadotti Hannun näkyvistä pian ykkösrastin jälkeen, jonne Hannu veti komeasti letkaa. Perhoslenkkiosuuden lopussa Ristolla oli vielä 200m matkaa kokoontumisrastille, josta lähdettiin putkiosuudelle maalia kohden, kun Hannu tuli vastaan kevyennäköisesti loivassa alamäessä. Risto arvioi Hannun olevan noin 3-4 minuuttia edellä (väliaikatietojen mukaan kokoontumisrastilla tarkalleen 3,43 minuuttia). Risto kiristi vielä loppua kohden, varsinkin toiseksi viimeisen rastin jälkeen, kun päätti karistaa kannoiltaan toisen saman sarjalaisen. Maalissa Riston ensimmäinen havainto oli Hannu, joka hörppi siellä jo tyynenä vettä. Muita H60-sarjalaisia ei näkynyt. Jännitystä kesti kotvan aikaa, ennen kuin tulostaululle ilmestyivät iloiset tuomiot: Hannulle hopeaa, Ristolle pronssia.
Heinäkuun lopulla Hannu kävi kilpailemassa kotiseuduillaan Tampere-suunnistuksessa. Työpaikka ei liene kumminkaan päässyt unohtumaan, koska kilpailu järjestettiin tänä vuonna Hyytiälän metsäasemalla, joka on Helsingin yliopiston kenttäasema. Hyytiälässä on järjestetty metsänhoitajaopiskelijoiden kenttäkurssit jo vuodesta 1910 ja viimeisen 10 vuoden aikana sinne ovat kotiutuneet myös naapurimme Physicumin ympäristöfyysikot. Kilpailun valvoja, metsäaseman johtaja Antti Uotila mainitsi, että "SMEAR-mittausasema haistaisi suunnistajien hengityksen hiilidioksidinkin, jos mittareiden vierestä olisi sallittu juosta."
Hyytiälän suunnistusmaasto on melko pienipiirteistä ja monin paikoin tiheätä metsää. Ratamestari lienee myös halunnut opettaa suunnistajille riittävää kunnioitusta maastoa kohtaan heti alkumatkasta, koska ensimmäinen rastiväli oli yli kilometrin mittainen ja kulki mm. pitkittäin yli laajan ja korkean mäen rinteen. Rasti itse oli tiheikköisellä alueella, jossa samastusvirheitä näyttäisi olevan varsin helppo tehdä. Hannun ykkösväli ei mennytkään aivan putkeen, vaan aikaa kului 23 minuuttia, kun kärki oli ykkösellä ajassa 11,25. Kärjen reitinvalinta oli lähes "viivaa pitkin" eli suoraa linjaa lähdöstä ykkösrastille. Arvoitukseksi jää, kokeiliko Hannu jotakin toista reitinvalintaa, joka osoittautui huonoksi, vai harhautuiko hän jossain vaiheessa reitiltä. Tilaisuuksia viimeksimainittuun oli varmasti useita. Tälläkään kertaa Hannu ei pummista hätkähtänyt, vaan loppuosa kisasta sujui tasaisesti, usealla välillä aivan kärjen vauhdissa.
Elokuun alussa vuorossa oli eGames Oittaan-Pirttimäen alueella Espoossa. Kisan alku sujui hyvin, mutta sitten Hannuun taisi iskeä täydellinen pimennys. Viitosvälillä aikaa kului 18 minuuttia kauemmin kuin sarjan parhaalla (paras 3.24, Risto 4.05, Seppo 4.37, Jouko 5.52, Hannu 22.14, toiseksi hitain 13.40). Rastipiste oli notko rinteessä. Maasto muistutti itse asiassa jonkin verran Inkoon pikakilpailun ongelmavälin avokalliomaastoa. Jopa rastivälin suunta oli sama, luoteesta kaakkoon. Nopein reitti lienee kulkenut suoraan mäenhuippujen yli, mutta jos lähti kiertelemään, saattoi varmaan helposti joutua väärään mäkeen. Kovasti Hannu oli kisan jälkeen selittänyt pummiaan Ristolle, mutta Risto ei oikein saanut selvää, miksi siihen piti käyttää 18 minuuttia aikaa. Itse asiassa Hannu oli kumminkin ainoa, joka pystyi haastamaan kisan voittajan Juha Penttisen. Hannu oli kolmosvälin nopein, kun Penttinen oli nopein kaikilla muilla väleillä.
Yksi kauden huipennuksista oli Ministeriöiden ja keskusvirastojen (MiKe) henkilökohtainen mestaruuskilpailu. Kisapaikkana oli Sipoon Gillerberget, jossa vuonna 1995 järjestettiin Jukolan viesti. Maasto on tunnettu vaativuudestaan ja raskaudestaan. Ja voittohan sieltä tuli, vieläpä ylivoimaisesti. Kisan kakkonen, Ilmailulaitoksen Esko Lahti, jäi kaksi minuuttia ja kolmonen, VR:n Esa Nissinen, neljä minuuttia. Tämän kisan jälkeen ei jälkipuinnille juuri löytynyt aineksia...
Jälkipelit käynnissä Helsingin Poliisivoimailijoiden kansallisissa suunnistuskilpailuissa 11.9.2005.
Kauden kääntyessä loppua kohti Hannun vauhti ei vaan tuntunut laantuvan. Sekä Lynxin kansallisissa kisoissa Siuntiossa että HPV:n kisoissa Luukissa Hannu tykitti maaliin jälleen aivan kärjen tuntumassa. Lynxin kisat olivat heti MiKe-mestaruuskisojen jälkeen, mutta eipä ollut syntynyt vääränlaista itsevarmuutta mestaruuden takia (mikä ei Hannun tapauksessa juuri hämmästytä, mutta monien meidän muiden tapauksessa tapahtuu valitettavan usein hyvän suorituksen jälkeen), vaan Hannu otti paikkansa heti kisan alussa ja piti sen vakuuttavasti loppuun asti. HPV:n kisoissa voi uumoilla jonkinlaista pientä pummia viitosrastin kohdalla, mutta muuten suoritus oli tasaisen vakuuttava. Tasaisen suorituksen arvoa nostaa vielä se, että radat oli suunnitellut takavuosien maastohiihtolegenda, luisteluhiihdon keksijä Pauli Siitonen, joka tunnetusti panee suunnistajien taidot koetukselle.
Armottoman kisa-analyysimme sekä oman ja seurakavereiden kokemuksen perusteella voimme antaa yleisarvion, että Hannu on erittäin kovakuntoinen ja taitava suunnistaja, joka ei onneksemme kumminkaan toteuta ennakkokäsitystä viileästi ajattelevasta tietojenkäsittelytieteen ammattilaisesta, joka aina ja kaikkialla pystyy hallitsemaan ajatusprosessinsa. Mustat aukot ja kootut selitykset kun ovat kumminkin niin tärkeä osa yhteistä hupiamme. Voimme hyvin yhtyä Seppo Isoherrasen sanoihin: "Hannu ei turhia hötkyile - ei uhoa hyviä suorituksiaan ja manailee hillitysti epäonnistumisiaan. Tosi Hyvä Kaveri."