Hannu Erkiö 60 vuotta – henkilökohtainen johdanto
Professori Jukka Paakki
Filosofian tohtori, lehtori ja dosentti Hannu Erkiö täyttää 60 vuotta 10.10.2005. Tätä merkittävää rastia juhlistaakseen tietojenkäsittelytieteen laitoksen entinen ja nykyinen väki innostui muistelemaan menneitä ja kirjoittamaan sekä subjektiivisen muistin että objektiivisen datan pohjalta joukon Hannua käsitteleviä kirjoituksia. Kirjoitukset on julkaistu paitsi wanhaan hywään tapaan paperiraportin muodossa, myös modernin ICT:n kehittämässä Internetissä. Toivottavasti niin Hannu kuin hänen lukuisat ystävänsä saavat muutaman rattoisan lukuhetken näiden muisteluiden parissa.
Aloitin omat tietojenkäsittelyopin opintoni syksyllä 1974. Hannu on siis minun näkövinkkelistäni ollut aina laitoksella ja muodostanut muutaman muun seniorin kanssa Laitoksen Kantaväen. Olinkin varsin hämmästynyt arkistojen (mm. Kati Suontaan aukottoman manuaalikortiston) osoittaessa, että kaikkien näiden lukuisten vuosien varrella en ole suorittanut yhtä ainutta Hannun pitämää kurssia tai seminaaria! Tätä ei kuitenkaan pidä missään nimessä tulkita Hannulle jotenkin dismeriitiksi, vaan kyseessä on pikemminkin osoitus minun täydellisestä kyvyttömyydestäni infon alueella.
Vaikka Hannu ei siis ole ollut minun opettajani, on hän tietenkin tullut minulle(kin) perin tutuksi tallatessani akateemista sarkaa, ensin opiskelijana ja sitten melko nopeasti myös laitoksen opettajana. Hannu on tosiaankin tuntunut olevan aina paikalla ja kaikessa mukana: hän sijoittuu varmasti mitalisijoille laskettaessa yhteentörmäyksiä laitoksen käytävillä, kahvihuoneissa ja ruokaloissa. Tämä Hannun alati läsnä oleminen nousee hyvin esiin myös muista tämän juhlaraportin muisteloista.
Toinen joka kerta esiin nouseva näkökulma Hannuun on hänen perinpohjainen asioihin paneutumisensa ja pilkuntarkka tunnollisuutensa. Juuri nämä Hannun perusominaisuudet tuntuvat jääneen myös niiden entisten opiskelijoiden mieleen, jotka eivät enää vuosikymmeniin ole olleet opinahjoonsa missään yhteydessä: he innostuvat joka kerta vanhoja aikoja muisteltaessa ja viimeistään neljännen lasillisen aikana manailemaan Hannun pedanttisuutta ja armotonta laadunvalvontaa erityisesti gradujen ohjauksessa, mutta jo viidettä lasillista kumottaessa ovat kommentit muuttuneet nostalgisen kehuviksi tyyliin ”ilman Erkiön säälimätöntä mutta asiallista ohjausta en minäkään olisi niin suuri herra kuin nyt olen”. Hannulla on siis ollut merkittävä rooli Suomen ICT-sektorin huippujohtajien kouluttamisessa nöyryyteen ja sinnikkääseen (uudelleen) yrittämiseen.
Kuten vanhojen kollegoiden kirjoituksista käy ilmi, on Hannu luotettavan täsmällisyytensä ansiosta ollut kantavia voimia laitoksen kehittämisessä nykyisentyyliseksi asiapohjalta toimivaksi organisaatioksi. Hannu on luontaisella diplomaattisella tavallaan saanut myös ainakin laitoksen nykyisen johtajan pidetyksi kaidalla polulla tilanteissa, joissa on ollut suuri houkutus vähän lipsua ja jättää ohjesäännöistä useampikin pykälä lukematta.
Hannu on kunnostautunut erityisesti laitoksen opintoasioissa. Hän on esimerkiksi ollut täysin korvaamaton ainakin muutamassa viimeisessä suuremmassa tutkinnonuudistuksessa, kun on pitänyt tehdä perinpohjainen remontti tutkintovaatimuksiin samalla kuitenkin varmistaen Microsoft-mainen taaksepäin-yhteensopivuus kaikkiin edeltäviin tutkintovaatimuksiin aina 1960-luvulle saakka. Tälle nykyiselle, elokuussa 2005 jalkautetulle tutkinnonuudistukselle on annettava harvinainen kunnia siitä, että se on ilmeisesti mutkikkuudessaan täysin ylivertainen kaikkiin aikaisempiin verrattuna, koska muutaman kerran on jopa Hannu joutunut tunnustamaan lievän epävarmuutensa liittyen joihinkin uudistuksen mahdollisiin seurannaisvaikutuksiin. Tosin epävarmuutta ei tälläkään kerralla ole koskaan kestänyt yhtä yötä pidempää aikaa.
Ennen omaa esimieskauttani suhteeni Hannuun oli lähinnä epämuodollinen: kovina urheilumiehinä olemme useasti innostuneet spekuloimaan Suomen tulevaa kisamenestystä – minä suuremmalla äänellä ja ärräpäiden säestyksellä, Hannu puolestaan asiallisemmin ja minun asiantuntemattomuuttani herrasmiesmäisesti hieman korjaillen. Aina olemme kuitenkin päätyneet samaan tulkintaan (ja osuneet yhteisissä ennusteissamme muistaakseni aina täsmälleen nappiin). Mielipiteidemme välisten yhteentörmäysten todennäköisyyttä on varmastikin pienentänyt se, ettemme ole kovinkaan aktiivisia toistemme liikunnallisilla pääreviireillä: minä eksyn jopa navigaattorin kanssa, ja Hannu ei puolestaan ole ainakaan tunnustanut olevansa lentopallossa täysin pitelemätön neloskulman hakkuri.
Koska suurin yhteinen liikunnallinen nimittäjä välillämme on varmaankin murtomaahiihto, olemme silloin tällöin vertailleet kokemuksiamme Saariselän hiihtoreissuilta. Olen useampaan kertaan yrittänyt saada Hannun hieman kateelliseksi suurista saavutuksistani kehumalla, kuinka yhtenäkin päivänä vetäisin 30 kilometrin lenkin pitkin Saariselän tuntureita, mutta Hannu on aina onnistunut ystävällisin sanakääntein lieventämään hullua uhoani toteamalla lakonisesti jotakin tyyliin ”ihan kiva suoritus – noin alkulämmittelyksi”.
Oppivaisena esimiehenä olen ymmärtänyt täysimääräisesti (ja vähän ylikin) hyödyntää Hannun asiantuntemusta. Jouduttuani vuonna 2001 pyörittämään laitoksen asioita huomasin melko nopeasti, etten tiedä esimerkiksi opintoasioista yhtään mitään vaan ajan ne (ja samalla koko laitoksen) ennen pitkää täydelliseen kaaokseen. Selatessani viimeisenä oljenkortenani laitoksen vanhoja mappeja, löysin sieltä nerokkaan ratkaisun henkilökohtaiseen ongelmaani, nimittäin laitoksen ”opintoesimiestä” koskevan suunnitelman. Laitoksen edelliset esimiehet olivat haudanneet suunnitelman Ö-mappiin varmaankin koska eivät itse olleet apua opintoasioissa kaivanneet, mutta minä olin sillä kertaa nöyrempi ja päätin, että laitos on äkkiä pelastettava nimeämällä opintoasioista huolehtimaan hallinnollisesti pätevä henkilö. Mutta mistä tällainen ihmemies tai –nainen laitokselle, jossa kaikki vain opettavat ja tutkivat eivätkä osaa mitään muuta?
Tyypilliseen tapaani haahuilin hetken aikaa kahvihuoneen lähistöllä pallo täysin hukassa, kunnes Hannu huomasi, että asiat on saatava järjestykseen ja ilmoitti diplomaattisesti olevansa mahdollisesti käytettävissä ”opintoesimiehen” tehtäviin, jos mahdollisesti katsoisin kyseisen valinnan olevan laitokselle hyväksi. Olin tietysti enemmän kuin onnessani, kun joku kerrankin ilmoittautui johonkin tehtävään vapaaehtoiseksi, ja asia sovittiin muistaakseni siltä seisomalta. Hannu onkin siitä lähtien huolehtinut laitoksen opetushallinnosta niin suvereenisti, ettei minun ole tarvinnut muuta kuin virallisesti siunata tai johtoryhmässä siunauttaa Hannun suunnitelmat ja toimenpiteet.
Olen uskaltanut Hannu takuumiehenäni myös turvallisin mielin uhota kanslerille, rehtorille, vararehtoreille, dekaaneille ja hallintopäälliköille, että ”malliksi kaikille muille, meillä ovat ainakin kaikki opintoasiat tasan kunnossa ja Bologna on jo kaikin puolin toteutettu” ja että ”eikö nyt lopulta löytyisi jotakin haastavampaa opetuksen kehityshanketta, kun meillä laitoksen opintoesimies jo haukottelee ja valittelee tekemisen puutetta”. No, ehkä tuo jälkimmäinen on pientä liioittelua – Hannu kun löytää jatkuvasti laitoksen opetuksesta ja sen hallinnoinnista pieniä puutteita ja työsarkaa, vaikka laiskaan mukavuuteen taipuvainen johtaja olisi nykytilaankin jo enemmän kuin tyytyväinen.
Kaksiportainen tutkinnonuudistus ei suinkaan päättynyt 1.8.2005, vaan sen siirtymävaihe kestää vuoden 2008 heinäkuun loppuun saakka. Tietojenkäsittelytieteen laitoksen onneksi Hannu on silloin vasta 62-vuotias ja epäilemättä edelleen huippukunnossa, joten hän jaksaa varmasti toteuttaa vielä seuraavankin tutkinnonuudistuksen.
Sitä innolla odotellessa, tietojenkäsittelytieteen laitoksen puolesta mitä parhaimmat onnittelut Hannu Erkiölle hänen 60-vuotispäivänään toivottaa
Jukka Paakki
Laitoksen johtaja
Tietojenkäsittelytieteen laitoksen opintoesimies kuvattuna vuonna 2000 henkilökunnan kuvagalleriaa varten