Tietolähteiden päätyypit

Informaaleja lähteitä voidaan kutsua asiantuntijoiksi. Näitä löytyy työympäristöstä, korkeakouluista, tutkimuslaitoksista, virastoista, yrityksistä, messuilta, näyttelyistä, konferensseista, koulutustilaisuuksista, alan järjestöistä (julkaisutoiminnan kannalta tärkeitä Tietojenkäsittelyalan järjestöjä ja tutkimuslaitoksia), harrastusjärjestöistä jne. Kustakin ryhmästä on helposti saatavilla lisätietoja www:stä. Opiskelijalle työn ohjaaja on keskeinen informaali lähde.

Informaalit lähteet ovat yleensä nopeasti saatavilla, mutta löytäminen voi olla satunnaista. Informaaleihin lähteisiin liittyviä erityisongelmia ovat luotettavuus, oikea ymmärtäminen, luottamuksellisuus ja saadun suullisen tiedon dokumentointi. Informaaliin lähteeseen viittaaminen on vaikeata.

Formaalit lähteet eli kirjallisuus: painettu, monistettu tai muulla tavoin talletettu ja luettavissa oleva tieto on käytännössä tärkein lähdejoukko. Formaalit lähteet jaotellaan:

Ensisijaiset tietolähteet

Lähteet sisältävät alkuperäistä uutta tietoa, joka on oikein tulkittua ja luotettavaa. Yleensä sisältö on tarkistettu käyttäen yhtä tai useampaa ulkopuolista arvioijaa eli referoijaa. Tiedot ilmestyvät tiedon tuottajan artikkelina lehdessä, konferenssiesitelmänä, korkeakoulun tai tutkimuslaitoksen raporttina tai uutta tietoa sisältävänä opinnäytetyönä. Ensisijaisia ovat myös patenttikuvaukset, lait ja asetukset ja standardit. Niissä voi olla myös myös vanhan tiedon koosteita ja yhteenvetoja.

Tutkijan ja kirjoittajan on aina pyrittävä käyttämään alkuperäislähteitä.

Ensisijaiset julkaisut ilmestyvät toimitustyöstä johtuen eri tavoin viivästyneinä:

• tietoverkoissa välittömästi (mahdollisen arvioinnin eli referoinnin jälkeen)
• raportti heti työn valmistuttua
• konferenssijulkaisu 1/2-1 vuoden kuluttua
• lehtiartikkeli 1-2 vuoden kuluttua
• kirja useiden vuosien kuluttua.

Toissijaiset tietolähteet

Lähteet helpottavat alkuperäisen tiedon löytämistä, kokoavat, yhdistelevät ja muutoin käsittelevät alkuperäistä tietoa ja systematisoivat sitä. Rajanveto ensisijaisiin (ja myös kolmassijaisiin) lähteisiin on joskus epäselvä. Tyypillisiä toissijaisia tietolähteitä ovat viitetieto- ja tiivistelmäjulkaisut, sisällysluettelolehdet, oppikirjat, monografiat ( eli yhtä aihetta käsittelevät kirjat, osa myös ensisijaisia), kokoomateokset (osa myös ensisijaisia), yleiskatsaukset (survey), alakohtaiset tiedotustyyppiset lehdet (sisältävät usein palstan alan uusille julkaisuille ja yhteenvetoja konferensseista), sanakirjat ja sanastot, käsikirjat, kaavakokoelmat, taulukkokirjat, tilastot ja kansiotyyppiset päivitettävät tietokokoelmat. Nykyisin nämä lähteet ovat usein tietokantoina, jakelussa CD-levyillä ja saavutettavissa myös verkon välityksellä tai paikallisesti kirjastoissa. Ajankohtaiset luettelot löytyvät kirjastojen ja tietopalvelulaitosten kotisivuilta tai tietopalvelusivuilta.

Kolmassijaiset tietolähteet

Lähteiden avulla päästään käsiksi ensisijaisiin lähteisiin. Kysessä ovat luettelot luetteloista, kokoelmista, yrityksistä, tuotteista, tutkimuslaitoksista, henkilöistä, yhdistyksistä, tietopalvelulaitoksista jne. Luetteloita on julkaistu lähes kaikesta mahdollisesta. Myös kirjallisuuden käytön oppaat ja vastaavat ohjekirjat ja apuvälineet kuuluvat tähän ryhmään.

Erityisen käyttökelpoisia ovat luettelot tiettyyn aiheeseen liittyvistä julkaisuista eli alakohtaiset bibliografiat.

Tiedon tarve ja hakemisen ongelmia
Tiedonhaun vaiheet