| Takaisin pääsivulle | Heinäkuu | Lokakuu 2011 | In English | Latine |
Lontoossa keskiviikkona 30.9.2009
I
Syyskuun alussa järjestettiin Berliinissä kymmenen päivän ryhmäteorian kesäkoulu vaatimattomalla otsakkeella "Finite Simple Groups and Algebraic Groups". Koska suorien Helsinki–Berliini-lentojen hinnat olivat nousseet epämiellyttävän korkeiksi siinä vaiheessa, kun rupesin tekemään tarkempia matkasuunnitelmia, ajauduin pohtimaan muita vaihtoehtoja ja lopulta päädyin seuraavaan reittiyhdistelmään: edellisenä päivänä laivalla Tallinnaan ja sieltä bussilla Riikaan, seuraavana aamuna lento Riikasta Berliiniin Tegelin kentälle.
Lahdenylitys hoitui nopeasti, mutkatta ja varsin edullisesti. Tallinnassa oli hieman vaikeuksia löytää bussiasema ilman kunnon karttaa, mutta ehdin kuitenkin juuri ja juuri laiturille, esitin netistä tulostetun matkalipun kuljettajalle ja nousin kyytiin. Bussimatkalla, joka kesti hieman yli neljä tuntia, oli käytössä (katkeileva) nettiyhteys, ja automaatista sai kuumia juomia. Auton takaosassa oli lisäksi ovilla erotettu "luksusluokka", jonne en kehdannut kurkistaa. Baltian metsä näytti miellyttävän suomalaiselta. Pysähdyspaikalla nousin poimimaan mukillisen puolukoita. Tarjosin niitä venäjäksi vieressäni istuvalle (venäjänkielistä kirjaa lukevalle) mummolle, joka kieltäytyi kohteliaasti ja kertoi palaavansa juuri marjankeruuretkeltä; hänellä olikin jaloissaan kassillinen pieniä marjaämpäreitä ja tavaratilassa rinkka täynnä samaa tavaraa.
Riikassa piirit olivat onneksi pienet. Netistä varaamani venäläisellä henkilökunnalla varustettu hostelli sijaitsi lähellä linja-autoasemaa vanhassakaupungissa. Parin korttelin päässä oli myös hotelli Rīga, jonka parkkipaikalta lähtisi aamuviideltä minibussikuljetus lentokentälle. Kiertelin hieman vanhaakaupunkia hotellin lähistöllä ja kävin syömässä paikassa, jossa tarjottiin valkosipulileipää kahden erilaisen valkosipulilevitteen kanssa, sekä valkosipulilla maustettujen "ribsien" kanssa paistettu valkosipulin puolikas. Ja kaalia.
Aamulla bussi tuli ajallaan, lento lähti ajallaan, ja niin sitä oltiin Berliinissä. Sitten vain toiseen bussiin ja S-junalla Köpenickiin, josta kolmannella linja-autolla muutaman pysäkinvälin etappi hulppean Müggelseen rannalle, yhtä hulppeaan Müggelsee-hotelliin. Siellä kelpaisi viettää tulevat puolitoista viikkoa, mutta toisaalta paikan syrjäisen sijainnin sekä kurssin tiukan aikataulun vuoksi muuta maailmaa ei sinä aikana juuri tultaisikaan näkemään.
II
Ensimmäistä ja viimeistä sekä yhtä lomapäivää lukuunottamatta kesäkoulussa oli joka päivä viisi tuntia luentoja sekä kaksi tuntia harjoitusseminaareja. Ensimmäisten parin päivän jälkeen tappotahti alkoi näkyä mielialanvaihteluina ja tunnilla nukahteluina. Suurimmasta osasta luennoitsijoiden löpinöitä ei juuri ottanut tolkkua (mikä toisissa tapauksissa johtui omasta asiantuntemuksen puutteesta, toisissa taas puhujan kommunikointitaitojen puutteesta), joten katsoimme parhaaksi ruveta jättämään väliin tarkoin valittuja tunteja ja käyttämään ajan lepäämiseen, uimiseen tai vaikkapa järven ympäri pyöräilyyn (pyöriä sai vuokrata edullisesti respasta). Tämä helpotti oloa suunnattomasti.
Viikon kuluessa paikalle kehittyi lempinimi "group theory prison", ryhmäteoriavankila. Vankila tai ei, palvelutasossa ei ollut valittamista: aamiainen, lounas ja päivällinen tarjoiltiin seisovasta pöydästä, ja tarjolla oli aina niin monia ruokalajeja, että kaikkia ei jaksanut kerralla kokeilla – myös jälkiruokaosastolla. Söin yleensä liikaa. Saunaosastolla oli rentouttava poreallas, biljardipöytä ja keilarata. Sauna oli ilmainen, mutta jostain käsittämättömästä syystä sieltä ei ollut pääsyä järveen.
Sunnuntaina tehtiin retki keskustaan. Vene haki meidät hotellin laiturista ja vei järven yli ja Spree-jokea pitkin aivan tuomiokirkon kupeeseen. Matkalla saimme jo esimakua siitä, mitä Berliinissä tulisimme näkemään (yhtälöiden ja teoreemojen lisäksi). Rakennusten seiniin oli maalattu graffiteja joka neliösentille mihin vain oli mahdollista ylettää, vaikka sitten katolta tai ikkunoista, joessa seisoi kymmenien metrien korkuisten, rei'itettyjen ihmishahmojen muodostama monumentti, ja viimeisenä vaikkei vähäisimpänä: jokea reunusti pätkä vielä pystyssä olevaa Berliinin muuria.
III
Lopulta kesäkoulu päättyi ja jätimme Müggelseen. Johannan kanssa olimme päättäneet ottaa muutaman päivän omaa lomaa Berliinissä; pakkasimme kimpsut ja suuntasimme kohti etukäteen varattua hostellia Itä-Berliinissä kehäradan varrella.
Seuraavat päivät kuluivat sitten sunnuntairetkeltä jäljelle jääneitä nähtävyyksiä katsellessa. Kävimme tutustumassa Reichstagin kattokupoliin, kuljeskelimme Tiergartenin metsissä, ihmettelimme Keisari Vilhelmin puoliksi tuhoutunutta muistokirkkoa. Näiden lisäksi erityisen mieleenpainuvia olivat East Side Galleryn kuvat, joita eri maiden taiteilijat maalasivat muuriin sen avauduttua sekä juutalaisten muistomerkki, joka on torillinen eri korkuisia kivipaasia, joiden välissä maa pikkuhiljaa laskeutuu niin, että paasien välissä hukkaa pian toverinsa ja itsensäkin, ja jonka alla esitellään vaikuttavasti kansanmurhan historiallisia yksityiskohtia.
Berliinin lähihistoria ei ole ollut erityisen hohdokas, ja tätä ei voi olla huomaamatta kaupungilla kulkiessaan: Reichstagin valokuvanäyttelyssä on kuvia natsipuolueen mielenosoituksellisista tempauksista 30-luvun valtiopäivillä, juutalaisten muistomerkin lisäksi "Kauhun topografia"-niminen ilmainen ulkoilmanäyttely muistuttaa totalitarianismin ajan hirveyksistä. Tämän jälkeen tullaan Wilhelmstraßen muistomerkille, jonka oheisteksti kertoo 50-luvun mielenilmauksista kommunistista pakkovaltaa vastaan, ja lopulta tietysti itse muurille, sen jäänteille, sen kulusta muistuttaville laatoille katupäällysteessä, sen uhrien muistoksi pystyyn jätetyille vartiotorneille, sen historiaan tarkemmin tutustuttavaan "Checkpoint Charlie"-museoon. (Emme käyneet itse museossa, mutta väsytimme jalkamme sen liepeillä kadunreunassa seisovia kymmeniä historiaa valottavia julisteita lukiessa.)
Niin, historia ei ole erityisen valoisa, mutta itse kaupungista jäi miellyttävä kuva. Eikä se ole pelkästään litran vetoisten Weißbier-tuoppien, hapankaalin ja currymakkaran ansiota. Moderni arkkitehtuuri ja kaupunkia joka puolella koristava moderni taide antaa kuvan sivistyneisyydestä mutta myös vapautuneisuudesta: halusta ja luvasta itseilmaisuun. Eivätkä Alexanderplatzilla marxistilais-leninistiläisen puolueen vaaliteltalta kaikuvat työväenlaulutkaan jostain syystä saa mieleen nousemaan synkkiä sävyjä, vaan jotain aivan muuta. Huvittuneisuutta? Nostalgiaa?
IV
Jalat kiertelystä kipeinä nousimme vihdoin yöjunaan, joka veisi meidät Pariisiin. Tämä kuljetus maksoi vain 60 euroa, mitä pidin hyvinkin edullisena; kuuden hengen makuuhytissä sekä ruumis että mieli lepäsi mukavasti. Pariisissa ilma oli kaunis, ja katseltuamme päivän verran maailman menoa tuossa joka kerralla ristiriitaisia tunteita herättävässä kulttuurin kehdossa nousimme kanaalin alittavaan Eurostar-junaan, josta astuimme muutaman tunnin kuluttua ulos tutussa ja turvallisessa Lontoossa. Melkein kuin Interraililla olisi ollut.
P.S.
Kesäkoulussa aivot kaipasivat välillä lepoa matematiikasta, joten päätin
vuolla puisen lusikan,
jota voisi sitten käyttää esim. junassa jogurtin syömiseen. Kyseinen
toiminta herätti kivasti kiinnostusta myös muissa osanottajissa.
