| Takaisin pääsivulle | Toukokuu | Syyskuu | In English | Latine |
Helsingissä tiistaina 7.7.2009
Palasin juuri Lontoosta yhdeksän päivän mittaiselta visiitiltä, jonka virallisena pääsisältönä oli väitöskirjaohjaajan tapaaminen ja tutkimuksen tekeminen. Sain matkaan kuitenkin mahdutettua myös runsaasti epävirallista sisältöä.
Kun Suomessa olevat kaverit olivat poissa kuvioista, päiviin tuntui jäävän enemmän vapaa-aikaa kuin tavallisesti. Lisäksi työskentelymoraalia laski koko viikon läpi jatkunut helleaalto: torstaina lukema nousi 29:ään asteeseen. Näin päädyin etsimään päivien ratoksi kaikenlaisia huvituksia, työt tein viileämpinä illan ja yön tunteina. Seuraavassa kooste huippukohdista.
Ensimmäiseksi silmiini osui Barbican-taidekeskuksen elokuvaopas, joka mainosti muun muassa iranilaisohjaaja Abbas Kiarostamin uutta elokuvaa Shirin. Menin paikalle tiistaina. Elokuvassa kuvataan yleisöä, joka seuraa valkokankaalta tarunomaisen prinsessa Shirinin ja Persian kuninkaan Khosrow'n traagista rakkaustarinaa. Kyseisestä elokuvan sisällä näytettävästä elokuvasta erottuu vain äänet ja musiikki: kamera seuraa koko ajan yleisössä istuvien naisnäyttelijöiden kasvoja. Shirin pääsi heti suosikkilistalleni muiden siellä jo olevien Kiarostamien seuraan. Lisäksi tuli hinku opetella persiaa.
Keskiviikkona päätin lähteä johonkin puistoon kävelylle, kun ulkona aurinko vain jatkoi lannistumattomana porotustaan. Muistin kerran käyneeni Johannan opastamana paikallisessa hautausmaapuistossa, jonka nimeä ja sijaintia en tosin muistanut, mutta tuurilla ja karttaa tutkimalla löysin kuitenkin perille. Kyseinen puisto on vanha hautausmaa, jonka hoitaminen on lopetettu ja jonka on annettu sittemmin täyttyä kasveista ja eläimistä luonnolliseen tahtiin. Puistossa innostuin seuraamaan pienempää polkua, joka johti jännittävämmän näköisiin maisemiin, mutta tällä oli kuin olikin kohtalokkaat seuraukset. Polku hautautui tietysti pian kasvillisuuden peittoon ja huomasin seisovani keskellä tiheikköä, joka koostui pääasiassa kaulaan asti ulottuvista nokkosista ja karhunvatukkapensaista. Yrittäessäni sortsit jalassa parhaani mukaan eteenpäin nokkosia väistellen löin polveni todella julman kovaa maasta vinosti törröttävään hautakiveen. Tuskista selvittyäni ja nilkat nokkosenpistoilla pääsin lopulta ulos pensaikosta, ja loppumatkan otin rauhallisesti. Retki oli kuitenkin kokonaisuudessaan hauska, ja kävellessä nautittu jäätelötuutti lievitti sopivasti polvilumpion ahdistusta. Mile Endin puistossa eteläaasialaiset pelasivat krikettiä.
Vähän laajemman mittakaavan luontokokemuksen koin perjantaina, jolloin suuntasin päiväretkelle Hampstead Heathiin. (Katso myös ottamani kuvat.) Olin alkuviikosta karttaa tutkiessani nähnyt mittavan viheralueen kaupungin luoteisosassa, ja vähän nettiä selailtuani päätin lähteä sinne virkistymään töiltä ja helteeltä. Heath on Lontoon laajin lähes luonnontilassa pidettävä kooste niittyjä, nummia, metsää ja kosteikkoa, jolla viihtyy ihmisten lisäksi suuri määrä erilaisia eläin- ja kasvilajeja. Alueen laidoilla on myös perinteisiä nurmikenttiä, leikkipaikkoja sekä peura-aitauksia. Kuljin ihastuneena paikkaa ristiin rastiin, pysähtyen toisinaan syömään eväitä, toisinaan seuraamaan leijain lennätystä, toisinaan katselemaan koirien uittamista siihen tarkoitetussa lammessa. Myös ihmisten käyttöön oli varattu uintipaikkoja, jotka tarjosivat tähän mennessä lupaavimman näköisen korvikkeen Suomesta tutuille metsälammille. (Suomesta poiketen kaksi lampea oli tosin varattu vain yhden sukupuolen käyttöön.) Harmikseni olin itse jättänyt uimahousuni Helsinkiin.
Lauantaiksi olin varannut aikaa käydäkseni jälleen Barbicanissa katsastamassa Ingmar Bergmanin Vargtimmenin. Häveten tunnustan, että se oli ensimmäinen Bergmanin elokuva, jonka olen nähnyt, ja siksi en katso olevani pätevä kommentoimaan filmiä enempää – totean vain, että illalla piti nukkumaan mennessä jättää yövalo palamaan.
Maanantaina avautui kämppäkaverini Christophe järjestämä videonäyttely "Dreams of Progress", joka oli tietysti nähtävä, varsinkin kun perjantai-iltana oli yhdessä liimattu painettuja julisteita (joista yksi A1-kokoa) pinnoitetun Depron-levyn kaltaisille pohjille. (Tämä oli muuten tarkkaa puuhaa ja kaikkea muuta kuin helppoa, kun käytössä oli valokuvien kiinnittämiseen tarkoitettu sprayliima, julisteet olivat rullalla, julistepaperiin tuli liiman kosketuksesta välittömästi musta jälki ja aluslevyt taas olisivat liiman vaikutuksesta kuulemma jotenkin syöpyneet, mikäli liima olisi päässyt pinnoitteen alle.) Näyttely järjestettiin "Westminster Reference Library"-kirjastossa aivan Leicester Squaren varrella, siis todella keskellä kaupunkia. Näyttely käsitteli utopiaa: osa videoista oli yritysten mainos/propagandafilmejä, toiset harrastelijataitelijoiden tuotoksia. Kokonaisuus oli minusta hyvin vaikuttava, ja yksittäiset videot hyvin valittuja. Suosikkeihini lukeutuvat mm. "Some things won't change" ja "McCOOL!!!", mutta muutkin videot olivat ehdottomasti näkemisen arvoisia. Torstaina olisi samassa tilassa ollut utopia-aiheinen filosofinen keskustelu, mistä nyt jään valitettavasti paitsi. Lisäksi Christophe on järjestämässä lapsille videoneditointi-workshopin nimenomaan tuon suosikkivideoni alkuperäisversion pohjalta. Kaikkea se jaksaa.
Tänä aamuna herätyskello soi sitten neljän maissa, kun aamuhämärissä lähdin kohti London Bridgen juna-asemaa, josta jatkaisin Gatwickin lentokentälle. Kummasti siellä suurkaupungissa on kesälläkin aamubussit täynnä, ettei istumapaikkaa saa.