<-- Harmaahaukan Linna II
> Etusivu > Troiluksen Kauppamatka II
--> Spiron Uni
Nyt kuitenkin lyhyesti tämän päivän sessiosta, että pääsen nukkumaan. Tarina eteni pitkin harppauksin, vaikkei toimintaa nähtykään. Seikkailun nimeän nimellä "Troiluksen kauppamatka II", ja sitä se totisesti olikin. Muttei suinkaan Troilus saanut kaikkea huomiota, sillä siinä missä hän osoitti jälleen korvaamattomuutensa harmaahaukoille osoitti Rapiér sellaista tunteen paloa ettei häneltä ole sellaista ennen nähty. Puhumattakaan Theronista, joka teki kohtalokkaan ja painavan päätöksen itsensä Hextorin edessä. Samoin eteni Georges suhteessaan kettuun, mihin suuntaan, teidän on kysyttävä itseltään. Mikä keskustelu elikkä diskurssi ei välttämättä ole huono idea näin sähköpostitsekaan, vinkki vinkki. Vähentää mahdollisesti säätämistä itse sessiossa jos katsotte etukäteen miten sinne mennään.
Seikkailuunhan lähdettiin Bextropoliksesta johon sankarimme olivat palanneet Harmaahaukan linnasta viime koitostensa jälkeen. Nyt setti oli täydellinen, sillä sekä Spiro että Rapiér olivat saapuvilla eikä joukosta puuttunut ketään niistä jotka vannoivat kerran uskollisuutta harmaahaukoille linnan raunioilla. Nyt valaa lähdettiin testaamaan ja karaisemaan, sillä vaikka tie veikin ensin kohti Spathaarsiaa oli Georges kovaan ääneen kuuluttamassa että paluumatka tapahtuisi mustien kukkuloiden halki.
Spathaarsiaan siis. Mutta ensin säädettiin, ja onnistuneesti säädettiinkin. Troilus ja Theron hakivat kullan avulla käsiinsä ne muinaiset nimet jotka hallitsivat maagien yhteishyvänä Harmaahaukan linnaa: Siellä oli mm. Tudemberal monineuvoinen, salaisuuksien Sarantia, Battul hahmoton ja tietysti Urtnasan, hän jonka muistikristallia sankarimme pitivät hallussaan.
Kun tämä asia oli selvitetty lähdettiin kuitenkin kohti Spatharsiaa, tavoitteena myydä elävää puuta maagi Zomuikselle ja ostaa tältä taika-aseet pargionia vastaan. Matka oli suhteellisen rauhallinen huolimatta kohtalon pyrkimyksestä hämmentää ja ohjata seurue omille teilleen. Uuden seikkailun poikanenkin saattoi orastaa, ja ehkä lähestyvän tuhon.
Joka tapauksessa, kaupunkiin saavuttuaan sankarimme läksivät säätämään Zomuiksen tykö. Jännitys oli silminhavaittava, kun tiukat neuvottelut seurasivat toistaan ja harmaahaukat hieroivat kauppaa maagin kanssa, jolle tämä oli arkipäivää. Vaikka aikaa tähän vierähtikin, en kokenut useimmilla olleen hirviän tylsää.
Kun ensimmäiseksi oli selvitetty, mikä oli sankarien tuoman elävän puun arvo, tarjosi maagi siitä vaihdossa päittäin eräänlaista maagista asetta, Lignonea. Tämä taistelusauvan kaltainen, sellaista kuitenkin pidempi, oli maagin elävästä puusta pakottama ja harjoittama ase, sellainen joita pelasgien tietäjäkuninkaiden tiedetään käyttävän.
Vaikka kiusaus olikin suuri(?), jättivät sankarimme tämän aseen kuitenkin väliin, kun arvasivat etteivät osaisi sitä kumminkaan hyödyntää, ja sen sijaan pyrkivät vaihtamaan elävän puun painoonsa kullassa. Tiukasti Troilus taistelikin hintaa suuntaansa ja sopimukseen päästiin, niin että maagi maksoi kokonaista 15 kultatalenttia puusta.
Nyt kuitenkin käytiin sitten itse asiaan, kun Zomuis toi näytille toverinsa Versoniksen luoman "redusoidun Phoboksen amuletin", jossa pyhän merkin sisään oli vangittu kanava itse jumalan voimaan. Phoboksen voima hävittää syvimmätkin varjot, eikä siis kummakaan jos se houkutti suuresti näitä ristiretkeläisiä.
Voinen sanoa tässä välissä, että tämä on sitä mistä magiassa, erityisesti filosofin näkökulmasta on kysymys. Versonis on nyt kyllä meikäläisen fave tämän kekseliäisyyden ja rohkeuden jälkeen. Kehotan maageja ja filosofeja ottamaan oppia!
Tätä esinettä he siis kovasti himoitsivat ja siitä tinkimään Troilus siis kävi. Vähänpä peloitti heitä jumalten kosto tästä mitä räikeimmästä pilkasta. Sen sijaan kovan tinkimisen jälkeen he ostivat tuon voimallisen amuletin kahdentoista ja puolen talentin arvoon, niin että maagi jäi heille vielä kaksi ja puoli talenttia auki.
Vielä ei kuitenkaan kauppaa oltu käyty, sillä Zomuis kertoi hänellä olevan kolmannenkin maagin esineitä hallussaan, mutta että hän ei ollut kovin halukas niitä näyttämään, sillä tuo Papasideris joka oli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä. Toverusten kuitenkin sitä vaadittua hän johdatti heidät näkemään Dragrothian ja Mikrogrotoksen.
Kuin jättiläisille oli nuo aseet luotu, tai lakedaimonilaisille heeroksille. Pienempi niistä oli Mikrogrotos, nuija jota soturi saattaisi heiluttaa taistelussa. Sitä koristivat ylt'ympäriinsä punaiset jalokivet jotka sen teräksiseen nahkaan oli pakotettu, niin että sotanuija kiilteli kaikessa komeudessaan mustana ja punaisena. Sen nimi oli koineeta ja merkitsi kuitenkin pikkunyrkkiä, sillä Dragrothia, lohikäärmenyrkki, oli sen rinnalla kuin aurinko kuun. Sellainen ase tuo oli ettei sitä voisi toivoa nostavansa alle 14. voimalla, käyttääkseni disjunktiivista sanontaa. Dragrothian varsi oli miehen mittainen, vasara päässään jalan mitan ellei kaksikin, mitä vielä pidensi toisessa päässä metrinen piikki, joka kiilteli teräksisenä vasaran pronssiin kytkettynä. Ja tietenkin oli vasaran pinta ylt'ympäriinsä niin punaisten, sinisten kuin keltaisten jalokivien peitossa. Kaikkiaan ase joka sinkoaisi kampanjan kuin kampanjan suoraan animeversumiin.
Vielä näytti maagi Zomuis sankareillemme joitakin näiden ihmeellisten aseiden ominaisuuksia: Rapiér sai käsitellä pikkunyrkkiä ja totesi sen ihmeen kevyeksi ja tasapainoiseksi käsitellä, niin hienoa +-tekoa se oli. Ja kun Georges vuodatti tuon aseen ylle vertaan syttyivät Mikrogrotonin punaiset kivet liekkiin, niin että näytti välillä kuin koko nuija kylpisi tulessa ja välillä kuin sen kivet syöksisivät liekkejä sisuksistaan.
Tämän synkän uljuuden edessä kävi kuitenkin harmaahaukoille kuten koskemattomalle pojalle hetairan edessä; he kieltäytyivät eivätkä uskaltautuneet mittelemään voimiaan, vaan kokivat itsensä riittämättömiksi. Jotain vähäistä kiinnostusta osoitti heistä urhoollisin, tuo aina yhtä hengenvaarallinen Rapiér, mutta käytännön kassavirtaongelmat osoittautuivat vahvemmiksi.
Tämä ei kuitenkaan ole tarinan pää: kun 'sankarimme' olivat nauttineet maagin vieraanvaraisuudesta hyvästelivät he tämän aamulla lupauksin uusista kaupoista. Sen perästä lähtivät he peräämään valamiekkaa Hextor Stratoksen templiin, mikä onkin aivan oma tarinansa.
Oli nimittäin niin, että Theron oli painaessaan puuta kuningas Garumin hovissa oppinut tuosta valamiekasta, ja Bextropoliissa oli hän siitä tiedustellut kunnes uteliaisuus kävi ylitsevuotavaiseksi. Tarinat nimittäin tunsivat tuon miekan, ja Garum tiesi kertoa minne se oli kätketty. Eikä kyseessä ollutkaan mikään vähäinen ase, vaan itsensä Brocas oikeamielisen valkoinen spatha.
Tuo Brokas, niin kerrotaan, tuli ensiksi meren takaa. Vähän hänen varhaisista vaiheistaan tiedetään, ja senkin vain hänen palvontaansa vihkiytyneet. Selvää kuitenkin on, että tuo suuri sankari kohtasi kerran ne kaksi jotka rakkaudellaan olivat pelastaneet Spathaarsian kuninkaan: Eleftheerian, miekkojen neidon, sylladiheeroksen ja Irakliin, tuon yksikorvaisen fylaksin jonka väsymätön vartio ja pettämätön velvollisuudentunto toivat turman suurkorpien noidalle.
Kun Brokas siis kohtasi nuo kaksi ja kaupungin muurit vapisivat Irakliin painissa lepytti Eleftheeria Alethean viisaudella (ja miekkansa lappeella, niin sanotaan) hirmuisana raivonneen Brokaksen. Kun tämä oli asettunut eikä suostunut kahleisiin pelastaakseen henkensä ei auttanut Spathaarsian sankareiden muu kuin ottaa hänet mukaansa sotaan etelän tinakilpiä vastaan. Siellä Brokas osoitti suurta uljuutta ja saavutti kaupungin ystävyyden.
Monien vuosien jälkeen saapui kuitenkin Brokaksen elämän kolmas vaihe, kun hänen seitsemäs suuri raivonsa hävitti Kolanderian kaupungin ja suisti sen raunioina mereen. Tällöin vyötti tuo heeros viimein itse itsensä ja väkevin valoin asettui hän Hextorin, lain jumalan, palvelukseen. Hextor kahlitsi hänen raivonsa ja antoi viisautta, mutta sitä tarina ei kerro mitä Brokas vannoi miekallaan.
No, nyt aikaa on kulunut ja jäljellä on vain tuo miekka. Brokan (kuten hänen nimensä oli meren takana, sanotaan) valamiekka, jota Theron siis tavoitteli itselleen. Tullessaan temppeliin kohtasivat sankarimme papin joka valisti heitä miekan olemuksesta. Ja vaikka kuka hyvänsä saattoikin kävellä temppeliin ja viedä tuon terän mukanaan, harvat sitä uskalsivat tehdä.
On nimittäin niin, että tuo valamiekka täyttää sen kautta vannotun valan. Ja jos yksi sen kantaja epäonnistuu, yrittää miekka uudelleen kun toinen nostaa sen käsiinsä. Harva pystyy miekkaa hallitsemaan, ja silloinkin vain vannomalla uuden valan sitä sitomaan. Eivätkä muut kuin Spathaarsialaiset mysteerikultit tunnu tietävän mitä valoja miekan nimeen on vannottu...
Theron nyt kuitenkin nousi alttarille, valmiina poimimaan miekan joka odotti siellä ottajaansa. Viime hetkellä hän epäröi ja harkitsi, sillä pystyisikö hän, kun pargioni olisi kukistettu, luopumaan miekasta? Tämän harkinnan katkaisi kuitenkin lyhyeen Rapiér, joka hiivittyään Theronin perässä näki tuon miekan ja alkoi sitä himoita.
Aina yhtä vaarallisen Rapiérin suoraviivaiseen mieleen mahtuu muutama asia, ja hän on mies joka ei tunne pelkoa (rohkeus olisi hyvä motiivi). Nähdessään valamiekan täydellisyyden, omalla tavallaan samanlaisen suureellisuuden kuin Dragrothian, ymmärsi hän että tuo terä hänen olisi saatava. Sen kautta saattaisi hän auttaa Georgiksen päämääräänsä ja oppia miten pitkälle hänen taitonsa aseiden pelissä venyisikään todella arvollisen työkalun myötä.
Tuona ratkaisevana hetkenä, kun Rapiér kurkotti ohitse Theronista, oli jälkimmäinen kuitenkin vikkelämpi ja mietteistään havahtuen hän tarrasi valamiekan kahvaan. Yläpuolelleen hän sen kohotti, mutta mitään Theron ei sanonut. Nähdessään miekan poimituksi lähestyi nyt Hextorin vihitty ja tarjosi huotraa miekalle joka lähtisi taas maailmalle.
Theron katsoi miekkaa ihmetellen laskeutuessaan alttarilta, ihaillen kuinka valo temppelin atriumista hyväili valkoista pronssia. Viimein hän kuitenkin pakottautui vyöttämään terän. Eikä Rapiér, vaikka yrittikin parhaansa, kyennyt nytkään viemään miekkaa.
Vielä tuli kuitenkin tuo Hextorin pappi tarjoamaan miekalle viimeistä palvelusta nähdessään ettei Theron aikonut mitään vannoa. Varovaisen kunnioittaen hän salli sankarimme Brokan lähteelle, jossa tuon sankarin kerrotaan kylpeneen rauhoittuakseen toisesta raivostaan. Hextorin papit osoittavat suurta kunnioitusta niitä kohtaan jotka ovat valmiita asettumaan valamiekan valtaan toteuttaaksen sen ja sitä kautta valojen jumalan tahtoa.
Theron tuli nyt tuon lähteen tykö, ja pappi valmisti sen hänelle. Urhomme asettui lähteen eteen ja kastoi miekan terän veteen. Tämä oli hänelle tärkeä hetki, sillä Theron ei ole järjestelmällinen, jäykkä sielu joka olisi pohtinut paljoa Hextorin tahtoa tai koskaan kuullutkaan Brokasta. Nyt hän kuitenkin huomasi vannovansa sittenkin miekan kautta, luvaten surmaavansa pargionin.
Ja eikös vain sankarimme saanutkin näyn tuosta lähteestä, jonka tarkoitus on opastaa ja antaa suuntaa valamiekan kantajille. Se mikä se näky oli, se teidän pitää kuitenkin kysyä häneltä itseltään.
Se oli joka tapauksessa se sessio. Useimmilla oli lystiä, ja sain koukutettua jo useimpia pelaajia. Vielä kun saisin jotenkin narrattua Spiron mukaan kuvioon niin kaikki olisivatkin hyvästi siinä "pakko saada laatuaikaa, että saan oman seikkailuni pöydälle" -tilassa.
Brocas, tuo urho, edessään kurja tappio vannoi, ett' purjo ruokanaan aina niin ois. - Graffiti Hextorin temppelin seinässä Spathaarsiassa
<-- Harmaahaukan Linna II
> Etusivu > Troiluksen Kauppamatka II
--> Spiron Uni