<-- Troiluksen Kauppamatka II
> Etusivu > Spiron Uni
--> Georgiksen Koitos
Viime sessiohan oli yllätysmuna siinä mielessä, että Markku oli sairaana eikä päässyt tulemaan. Vaikka tämä ei periaatteessa mikään ongelma ollutkaan, kimposi Georgiksen legenda nyt kuitenkin sivuraiteelle täysin yllättäen. Paljon kertoo siitä kuinka tärkeäksi mustien kukkuloiden saaga on pelille käynyt se miten suuren aukon Markun poisjääminen jätti pelaajien aloitteellisuuteen ja miten oudot tapahtumat täyttivät session.
Aloitimme siis yllättävällä sairastumisella. Georges otti ja joutui vuoteenomaksi kuumehoureiden tähden, eikä hänestä selvästikään ollut tapaamaan kohtaloaan pargionin kanssa. Syyksi arvuuteltiin sadekautta joka alkoi toden teolla harmaahaukkojen matkatessa Spathaarsiaan. Oliko asia näin tahi ei, sen jätän tässä vaiheessa salapoliiseille.
Ei kestänyt kauaakaan kun maa alkoi jälleen polttaa sankareidemme jalkojen alla. Eihän sopinut toki urhojen pirtaan hoivata heikkouden iskemää prestiä kun sankartyöt vuottivat tekijäänsä. Tai jotain. Niin kokivat kuitenkin harmaahaukat pargionin surman olevan Georgiksen työn etteivät siihen ilman häntä lähteneet (mikä saattoi toki johtua myös tämän kuumehoureissaan esittämistä uhkailuista, kuka tietää). Puun ja kuoren välissä he totisesti olivat mitä tuli urhoihin urakoihin.
Pj kuitenkin ystävällisesti ryhtyi koukuttamaan, kutakin tapansa mukaan. Koskaan en ole ymmärtänyt saati kyennyt ennustamaan sitä logiikkaa jolla mahdollisuudet näitä urhoja houkuttavat, eivätkä he tälläkään kertaa ryhtyneet ensimmäiseen tahi toiseen seikkailuun joka vastaan sattui.
Kävi kuitenkin niin, että velho Spiro useamman levottoman yön jälkeen alkoi nähdä unia jotka saivat hänet aivan suunniltaan. Nimittäin vasta vähän aikaa takaperin oli hän alkanut ymmärtää sitä hypnomantiaa jota eräät velhot harjoittavat, eikä hän montaa yötä ehtinyt valmistaa uniaan kun alkoi saada näitä outoja viestejä.
Unessaan Spiro näki vanhan opettajansa Fetajonkun (dokumentaatiota pojat, en minä sitä tee), jonka oli vasta vähän aikaa takaperin todella muistanut. Sokea vanhus oli unessa juuttunut hiekkakuoppaan kaulaansa myöten niin kuin on pelasgien tapana joskus vangita vihollisensa (Spirohan on pelasgi, toisin kuin Fetajoku). Ja vaikka olikin vain aloittelija hypnoottisessa tieteessä saattoi Spiro kuitenkin muistaa unesta herättyään sen nimen jota opettaja huusi hänelle. Se nimi oli X (Sibyllan kautta, en minä varsin huviksenikaan näitä nimiä keksi, särmää niihin muistiinpanoihin), jonka sankarimme tunnisti heti erään eteläisen heimon nimenä. Mihin vaaraan opettaja olisi voinut joutua pelasgien taholta?
Harmaahaukat nyt joka tapauksessa ottivat yllättävän hyvin sen kun Spiro ilmoitti alkaneensa nähdä enneunia. Nämä jätkät ne nielevät mitä tahansa, jopa tyypiltä joka kykenee eksymään Bextropolikseen ja jäämään orjakauppiaiden vangiksi keskellä ulkokaupunkia. Matka olisi pitkä, mutta erityisesti aina yhtä vaarallinen Rapiér (eittämättä turhautumisen vallassa) oli valmis syöksymään syvälle sisämaahan toverinsa puolesta.
Samaan aikaan kuitenkin Troilus osoitti jälleen miksi hänet on helppo äänestää Georgiksen kakkosmieheksi (mikäköhän se on kun nämä kettujen kreivin miehet ovat niin nohevia?). Sillä välin kun muut kuluttivat tavernassa penkkiä hän haisteli bisneksiä (muunmuassa harkiten amforakauppaa Bextropolikseen). Kävi sitten niin, että sanan levitessä Troiluksen tarkoituksista hänet etsi käsiinsä yksi Kustis joka halusi tehdä liiketointa kauppiaamme kanssa.
Ei tämä Kustis kuitenkaan näyttänyt kauppiaalta. Hoitamaton parta, vaaleat hiukset ja punervat silmät merkkasivat hänet sekä barbaariksi että juopottelijaksi. Hyvin hän kuitenkin taisi koineeta ja oli turhankin innokas tekemään kaupan.
Oli nimittäin niin, jos Kustikseen oli uskominen, että hän tiesi paikan ja tilaisuuden Troiluksen käydä arvokauppaa jalokivistä ja suitsukkeista, silkistä ja mausteista. Tämä mahdollisuus olisi ainutkertainen ja edullinen, eikä matkaakaan kauppapaikkaan olisi kuin viikon verran.
Näinkin epämääräinen ja sekava selostus Kustiksen taholta herätti kauppiaamme mielenkiinnon ja hän päätyi uskomaan miehen puheita, rohkea kun oli. Ja näin oli valmis jako seurueessamme, kun ahneus vei yhteen suuntaan ja Spiron näky toiseen.
Lähtisimmekö sitten seuraamaan "Troiluksen kauppamatka III":sta vai "Spiron unta"? Vaikka pj olikin täysin valmis käsittelemään molemmat peräjälkeen jaetuin seuruein ja osin uusin hahmoin parhaan narrativismin periaatteiden mukaan, osoittautui harmaahaukkojen keskinäinen uskollisuus vahvemmaksi. He päättivät ottaa riskin reittien suhteen ja lähteä ensin Kustiksen matkaan ja sitten kohti pelasgiheimo X:n asuinsijoja. Viime kädessä voi osoittautua, ettei reittivalinta hidasta toveruksia liiaksi.
Kun olimme näin säätäneet ensimmäisen puoliskon sessiota päättäessämme minne tarina olisi menossa pääsimme siis viimein matkaan. Turha kuitenkaan kuvitella, että tämä poppoo tarvitsisi satunnaisvaaroja huvikseen. Näes ei oltu matkattu vielä kahta päivää, kun Spathaarsian basileian pellot ja kylät jäivät taakse ja kärrypolku jota myöten Kustis heitä johti vei metsään ja meren rantakallioille. Ja kun ilta tuli, päätti Rapiér viimein tehdä tekonsa.
Oli näes ollut niin, että tämä lännen mies joka ei ollut tuntenut jumalia oli Theronin valamiekan myötä löytänyt yllättäen Hextor Stratoksen, oikeamielisen sodan herran. Tämä kääntymys kyti hänen sydämessään ja sai hänet kyselemään niin Spatharsian temppelissä kuin tovereidensa keskuudessa siitä, mikä on Hextorin mitta ja määrä. Tänä yönä Rapiér kaikesta päättäen, taatusti omasta aloitteestaan, päätti omistaa miekkansa Hextorille. Spekulokaa sitten vapaasti, että saiko valamiekan lumo tahi hänen varhemmin tapaamansa Hextorin kleeri Rapiérin vakuuttumaan jumalan mahdista.
Niinpä meni urho yksin meren rantaan ja iski kalpansa santaan, polvistuen sen eteen rukoilemaan. Miekkansa hän lupasi Hextorille ja palveluksensa, niin että jumala saattaisi ottaa hänet toimeensa.
Jotakin täytyi vallooniurhossa olla, sillä turhaan hän ei rukoillut. Kärsivällisesti sankarimme vuotti tuntikausia rannassa, huolimatta lihassärystä tai kylmyydestä veden pärskeiden kastellessa hänet suolaisilla hyväilyillään. Viimein sattui hänelle se, minkä hän välittömästi ymmärsi merkiksi: rantaan ajautui aallon mukana suuri kala.
Noustessaan jaloilleen ja mennessään varovasti lähemmäs Rapiér kuitenkin totesi ettei tämä ollut mikään tavallinen kala, vaan sellainen syvien vesien asukki joka ei satu miesten verkkoihin. Tällä kalalla nimittäin oli tavallisten suomujensa ja pyrstönsä lisäksi pää, jota peitti tiheän harmaa karva ja josta aukeni kuono täynnä teräviä hampaita. Totisesti oli tällä kalalla suden pää!
No, friikkinoppa pyörähti ja muuten niin tietämätön Rapiér muisti mielessään että tämä on se mitä akaijalaiset kutsuvat lykeneeksi: susikala, joka tuo viestin Nauticaan tahdosta. Nauticaan, joka on Egeenmeren haltijatar ja vesien villitahtoinen neiti. Leeviläisen hylätty tytär, jumalatar miltei sisarensa Alethea Kostinan veroinen.
Rapiér otti siis tuon kalan käsivarsilleen ja huomasi sen haavoittuneen ja ruhjoutuneen, epäilemättä kovan merenkäynnin myötä iskiessään salakareihin. Ennen kuin hän kumminkaan ehti sitä lääkitsemään ihmisten keinoilla avasi lykene kitansa ja käsi Rapiéria heittämään se mereen.
Sankarimme vaihtoi nyt sanaa tuon sanansaattajan kanssa; susikala kertoi Nauticaan kuulleen Rapiérin sanat ja lähettäneen sananviejän tiedustamaan palvelisiko urho meren emäntää. Rapiér heittäytyi tilaisuuteen, pyhittäen jousensa Nauticaalle ja seuraten kalaa veteen kaulaansa myöten.
Nyt antoi lykene Rapiérille Nauticaan tahdon, koetellakseen sankaria: tämän olisi mentävä Chounoroksen saarelle ja surmattava joka sielu sen kamaralla. Tämän Rapiér lupasi pyhästi tekevänsä. Silloin lähti suuren virtauksen saattamana susikala ja jätti Rapiérin räpiköimään rantaan. Siellä hän huomasi että hänen arvokas teräksinen miekkansa oli huuhtoutunut mereen tuossa samassa aallossa.
Kohtaus ei kuitenkaan päättynyt tähän: nyt näes meni Rapiér päättäväisin askelin takaisin leiriin ja kohtasi siellä Theronin, joka oli ottanut Brokaksen valamiekan silloin Spathaarsian temppelissä. Rapiér kohtasi Theronin ja vaati saada miekan itselleen, vaati kuin mies joka oli juuri koskettanut jumaluutta.
Oli vähällä ettei tämä kiista päätynyt veritekoon, sillä Theron oli haluton antamaan terää, huolimatta siitä kuinka se oli painanut hänen untaan näinä öinä. Toista vikkelämpänä Rapiér kuitenkin viimein nappasi miekan itselleen, tai voi olla ettei Theron halunnut häntä estää.
Tuskin oli saanut haltuunsa miekan johon Theron oli ennen häntä ehtinyt rinnanmitalla Spathaarsiassa kun Rapiér jo vannoi sen kautta pitävänsä ne valat jotka oli sinä iltana antanut. Mitä hänen päässään sitten liikkuikin, olivat kaikki sitä mieltä että hän valmisteli itselleen onnettomuutta, minkä kai Troilus urholle sanoikin. (Jos tulet J-P hyvissä ajoin tiistaina niin voimme luoda sinulle varahahmon, siltä varalta että Rapiérin kohtalo saa hänet kiinni jo ensi sessiossa ;)
Vähän kuitenkin kertoi sankarimme muille siitä mitä oli kokenut, ja vielä vähemmän niistä unista joita tuo miekka toi hänelle vastaisena yönä. Eivätkä ne ole minunkaan kertoa, vaan paljastakoon Rapiér itse millaisen kohtalon näki itselleen.
Seuraavana päivänä harmaahaukat kuitenkin olivat niin kuin edellisen päivän tapahtumia ei olisi ollutkaan. Ehkä hiljaisuus oli vähän kyräilevää Theronin ja Rapiérin välillä, tai ainakin niin voi tämän draaman ohjaajana toivoa.
Pian tuli retkue joka tapauksessa sen louhikon tykö josta Kustis oli matkaan lähdettäessä varoittanut. Kävi kuitenkin ilmi että Troiluksen kätevä kärry ja vetohärät selvisivät tiukimmistakin kohdista helposti, erityisesti kun heillä oli mukanaan Rapiérin väkevä ruho. Troiluksella on vielä edessään suuri tulevaisuus miehekkäänä seikkailijakauppiaana Harrison Fordin tyyliin.
Ei kestänyt päivääkään tuon louhikon jälkeen kun sankarimme saapuivat siihen poukamaan ja laaksoon jonne Kustis oli heitä johtamassa. Sen, mitä he sieltä löytävät saamme selville ensi sessiossa tulevana tiistaina.
Brocas, tuo urho, nääs jo laivassa uhkui; matkalla tuho ois kreiville Doxtosaaren.
Vaan Marhajana ruhtinaan ylhän ystävän lumollaan taata itselleen helposti saattoi
Niin siis katsoi muureilta neito pikisilmä urho kun harppoi kohti kiro huulillaan.
- Katkelma Brokaksen veisusta, joka rapsodin tulee osata jos aikoo esiintyä Spathaarsiassa.
Viime sessiossa joka tapauksessa jatkoimme edellisestä tuttua säätämisenpoikasta, eikä varsinainen seikkailu edennyt mihinkään. Voisi kai kuitenkin sanoa hahmojen ja pelaajien oppineen jotakin kaupankäynnistä ja maailmasta?
Saapuessaan varhemmin mainittuun lahdelmaan ja laaksoon harmaahaukat, kuten sankariemme valaseuraa kutsutaan, kohtasivat sieltä jo odottamasta filosofi Cezarin (Jari), jonka muutamakin sankareistamme oli jo aiemmin tavannut. Cezarhan on tämä ulkomainen filosofi joka kiertää ympäri Akaijaa uteliaana kokemaan ja näkemään kaiken.
Nyt, kuten pian kävi selville, Cezar oli paikalla hankkiakseen haltuunsa aivan erityisen norsunluisen patsaan joka noilla salaperäisillä kauppiailla, joita Troiluskin oli tulossa tapaamaan, olisi. Lyhyen neuvottelun jälkeen kävi selväksi että Cezar oli neekeriorjineen valmis viipyilemään väkivallantekojen kanssa kunnes Troilus saisi tehtyä omat kauppansa.
Yleisen haahuilun ohessa siinä ilta sitten saapui, tuoden kaatosateen mukanaan. Tyypillinen Akaijalainen sadekausi, voisi sanoa. Laavussa kyyhöttäen ja kokkoa poltellen aika sitten vierähti, sillä ohjeiden mukaan kauppalaiva tulisi nähdessään merkin. Oppaansa Kustiksen harmaahaukat pitivät käsillä purkaakseen tähän turhaumiaan jos laiva ei tulisikaan.
Huolimatta sateesta joka peitti näkyvyyden pimeässä yössä laiva kuitenkin tuli suuren kokon houkuttamana. Tarkemmin sitä ei tällä säällä nähnyt, mutta pian laivasta irtaantui vene joka tuli rantaan odottavien sankariemme syliin.
Veneestä nousi laivan kapteeni muutaman miehensä kera. Joku hahmoista taisi tunnistaakin tuon sateessakin itsevarman ja vaikuttavan olemuksen olevan selvästi foinoolaista alkuperää aina vaateparresta lähtien. Oli miten oli, Troilus kävi rankkasateessa juttusille kapteenin kanssa, mitellen josko tällä tosiaan olisi myydä hänelle arvotavaraa sen edestä mitä hänellä olisi maksaa. Kapteeni tuntui yllättyneeltä Troiluksen tähden ja halusi tietää miten tämä oli osannut paikalle. Tämä tietysti lähetti aina yhtä kuolettavan Rapiérin ja yhtä johdonmukaisesti hämmentyneen Spiron metsään etsimään tässä vaiheessa jo pakoon pötkinyttä Kustista, joka oli opastanut heidät paikalle.
Kun keskustelu oli joka tapauksessa saapumassa käännekohtaansa häiritsi sitä kuitenkin välikohtaus, joka veisi session aivan omille urilleen. Muille tuntemattomasta syystä valitsi Markku nimittäin tämän hetken ja paikan hahmonsa tuomiseksi peliin. Merimiesten veneestä hiippaili kokon valopiiriin näes pieni hahmo, jonka useimmat tunnistivat saman tien dzoo-oyksi huolimatta sen peittävästä koltusta! Merimiesten huomatessa sen ja syöksyessä otuksen kimppuun alkoi se kimittää hädissään, kutsuen kaikkia jumalia ja syyttäen kapteenia ja hänen miehiään mitä kauheimmista hirmuteoista itseään (;) kohtaan.
Ei kovin odottamattomasti, miehet päihittivät pienen lisko-otuksen ja veivät sen veneeseensä sitoakseen sen kiinni. Kapteeni selitti otuksen olevan orja joka yritti karata. Välittämättä välikohtauksesta sen enempää toverukset palasivat neuvotteluunsa, mutta kävi pian selväksi ettei Troilus ollut valmis ottamaan sitä riskiä mikä tähän kauppaan sisältyi.
Troiluksen vetäytyessä astui kuitenkin kuvioon Cezar. Hän otti kapteenin puhutteluunsa ja itsevarmoin sanakääntein selvitti tämän todellakin omaavan hänen etsimänsä norsunluuveistoksen. Rohkeasti Cezar näytti kultaa ja voitti itselleen matkan laivaan, katsomaan patsasta.
Tilanteen omituisuutta korosti koko ajan korvani juuressa joikhannut J-P joka halusi palavasti mukaan kohtaukseen. Spiro ja Rapiér kun olivat hakemassa Kustista, mennen jopa niin pitkälle että R. itse vannoi surmaavansa tuon kurjan. Asian näin ollen eivät he tietenkään olleet paikalla neuvottelussa, vaikka pidänkin periaatteenani ettei se ole mikään syy heittää pelaajia käytävälle siksi aikaa. Pitäisi varmaankin harkita asiaa jatkossa, jos vain saattaisin aina arvata että mistä nappulasta painamalla tämä poppoo käy seinähulluksi.
Joka tapauksessa, Spiro ja Rapiér saapuivat viimein takaisin tyhjin käsin Cezarin ja foinoolaisten valmistautuessa nousemaan alukseen. Siitä huolimatta, että käskin pelaajia useaan otteeseen hengittämään syvään ja ajattelemaan hahmojensa kautta, iski ainakin osaan heistä suuri halu ja vimma suorastaan mielipuolinen tuon dzoo-oyn pelastamiseen. Niin käsittämätön vimma se oli, että oli kuin hahmot olisivat yht'äkkiä saavuttaneet telepaattisen havaitsemisen asteen jäljistäessään tuota dzoo- oyta.
No, huolimatta tästä kekkuloinnista foinoon kapteeni ja Cezar läksivät veneilemään kohti laivaa. Olisiko sitten ollut Cezarin neekereiden läsnäolo tai tämän yksinkertaisen asiallinen ja uskottava käytös (erityisesti verrattuna siihen toiseen porukkaan), mutta mitään kurkunkatkomista laivassa ei tapahtunut. Cezar osti haluamansa patsaan ja vei sen mennessään, kun taas edellä mainittu dzoo-oy heitettiin tynnyriin.
Cezarin palattua alkoi laavulla hämmentävä kokoustaminen. Rapiér koetti siinä kovasti selvittää tätä dzoo-oyta, ja tuli viimein siihen tulokseen että koska tämä kutsui Hextoria ja Nauticaa täytyi hänen nyt se pelastaa noilta 'merirosvoilta'.
Tässä kohtaa hahmojen välinen järkevyys ja kai pelaajien välinen hahmoeläytyminenkin pistettiin puntariin. Cezar ja Troilus päättivät siirtää leirinsä syvemmälle metsään siltä varalta, että edessä olisi verilöyly, kun taas Theron, Spiro ja aina yhtä hengenvaarallinen Rapiér läksivät en tiedä mitä ajatellen antamaan valomerkkejä laivaan jotta nämä tulisivat neuvottelemaan vielä dzoo-oyn myymisestä.
Lyhyesti tämän kohtauksen, joka söi taas kivasti peliaikaa, voi kuvata seuraavasti: joukko miehiä tuli, kuuli asian, vei Rapiérin rahat ja palasi takaisin laivaan kun tämä ei suostunut heidän ehtoihinsa. Mitä mahtoikaan olla noiden meren karaisemien miesten mielissä heidän kuunnellessaan ensin Troilusta ja sitten aina yhtä sekavaa Rapiéria? Oli mitä oli, olivat nämä selvästi valmiita ryhtymään veritekoihin. Onneksi uskottavuuteni on niin korkealla, että J-P:kin uskoi että verikylpy siitä tulee jos jää tinkimään.
Tällä välin oli tuolla dzoo-oy'lla vielä viimeinen mahdollisuus. Se näes kykeni irroittautumaan köysistään ja hyppäämään mereen tynnyrinkanteen turvaten, koettaen vimmatusti päästä maalle. Tähän hengenvaaraan se antautui lienee jotta Markun ei tarvitsisi koettaa uudelleen, samalla tai toisella hahmolla, myöhemmässä sessiossa. Tämän lahopäisyyden viimeinen naula arkkuun oli Markun häikäilemätön nopan uudelleen heittely kun dzoo- oy'mme kohtaloa merenkäynnissä selvitettiin hengenvaarallisella nopanheitolla. Mahtavat olla ylpeitä tästä sessiosta.
Yön joka tapauksessa käydessä myöhäiseksi kävivät sankarimme nukkumaan, arvaamatta että ei kauaskaan rannalle oli ajautunut yksi kappale dzoo-oy'ta. Aamulla, sateen loputtua, he tietysti lähtiessään matkaan huomasivat tuon rantaan ajautuneen otuksen ja ottivat sen Rapiérin ilonkiljahdusten saattelemana mukaansa läksiessään kohti Gunjafetan pelastusta, välittämättä kylmäpäisempien toverusten ennakkoluuloista rottamaisia syöpäläisiä kohtaan.
Kaikkiaan en voi väittää olleeni tavattoman tyytyväinen sessioon, jonka pääsisältö oli sen tyyppinen säätäminen jonka luulin jättäneeni taakseni jo aikaa sitten. Nuorempana sitä saattoi harrastaa näitä "tuo on pelaajahahmo, joten minun täytyy rakastaa sitä" -tyyppisiä juttuja, kuten muitakin tyypillisiä neurooseja, mutta tätä nykyä nämä käyvät vähän vanhoiksi. Jos hahmoa ei pysty tuomaan peliin yksinkertaisesti tavan pelaamisen kautta niin sen voi kertoa, niin kyllä minä sen mukaan saan. Sitä varten se pj on.
Brocas, tuo urho, kas kreiville raivos herra kun arvo liittokunnan petti.
Oli tuo ruhtinas valat vannonut, kuin kuningas Lakedaimonin,
luvat sanellut, sanat veistänyt ikuhonkaset puotellut ja ne kohta pettänyt.
- Katkelma Brokaksen veisusta, joka rapsodin tulee osata jos aikoo esiintyä Spathaarsiassa.
Spiron unethan opastivat häntä Spathaarsian eteläpuolisesta erämaasta aina etelämpään, kohti pelasgiheimo Ekmeygin asuinsijoja. Tuo heimo, niin Spiro uskoi, oli kaapannut vanhan Gunjafetan ja aikoi hänelle pahaa. Niinpä uskollisten ystäviensä ympäröimänä hän läksi pelastuksen toimeen.
Session alussa mittelivät filosofi Cezar ja aina yhtä vaarallinen Rapiér mieliään kuin härkäset voimiaan. Jälkimmäinen näes epäili ettei filosofista mitään hyötyä olisikaan, ettei tällä olisi mitään valtaa minkään ylitse siten kuin pronssilla on yli ihmiskohtalon.
Matkan jatkuessa sai kuitenkin filosofi tilaisuuden todistaa itsensä. Oli niin, että sankarimme olivat taakseen jättämässään kalastajakylässä saaneet varoituksen susista, samoin kuin kryptisen neuvon pysyä poissa läheisen kukkulan näköpiiristä parhaansa mukaan. Tie kuitenkin kiersi kukkulaa kovin läheltä ja yön lähestyessä saivat sankarimme katua sitä että viivyttelivät tiellä. Eivät he näes ehtineet läheiseen laaksontapaiseen, vaan joutuivat yöpymään metsänrajassa kukkulan alla.
Yön tullen näkivät kaikki helposti luonnottoman ilmiön kukkulan yllä: oli kuin suuri punainen silmä olisi auennut kukkulan huipulla, silmä joka kirkkaasti loimottaen valaisi metsää. Troilus ja taistelijat kaatoivat kärryt ja valmistautuivat ottamaan vastaan mitä tuleman piti kun ulvojien karmeat huudot kävivät halkomaan ilmaa. Spiro ja Cezar tietysti pohtivat syitä, mutta eivät saattaneet aavistaa mikä Maleborgian juoni tämä saattaisi olla.
Yö kuitenkin venyi venymistään. Ulvojien äänet kuuluivat voimakkaina niiden kiertäessä leiriä, tunkeutuen miesten luihin ja sydämiin. Muutamaan otteeseen dzoo-oy ja taistelijat yrittivät tavoittaa niitä pimeydestä nuolin ja muin asein, mutta ulvojat varoivat osumasta tielle. Pian niiden tarkoitus kävi kuitenkin selväksi kun Rapiér ja muutkin alkoivat osoittaa kauhua ja kammoksuntaa tuota tauotonta ulvontaa kohtaan. Jotkut yrittivät nukkua, mutta ulvojien joiku ei sitä sallinut. Tuntien vieriessä ei ollut selvää kestäisivätkö kaikki aamuun vai vajoaisivatko vapisevaan hulluuteen ennen auringon nousua.
Viimein kuitenkin tuo Rapiér, johon ulvonta tuntui ottavan raskaimmin, ravisteli itseään ja kiroten alkoi tallustamaan pois vartioasemista. Muut yrittivät häntä estää, mutta miehen silmät olivat lasittuneet ja verenhimo kuulsi hänen äänestään. Töin ja tuskin hänet saatiin talttumaan, mutta selvää oli että sankarurho oli valmis syöksymään pimeään metsään ulvojain perässä.
Tämä oli kuitenkin se hetki jonka Marentumin Cezar valitsi. Hän nousi laavusta ja astui sateeseen, joka kasteli kaiken hetkessä. Kylmästä ja myrskystä välittämättä Cezar kuitenkin seisahtui ja haastoi ulvojat kovaan ääneen, määräten niitä kuten on filosofin tapa. Pitkään hän puhui ja hartaasti, sanoen asioita joita kaikkia muut eivät ymmärtäneet. On monia lakeja joita Maleborgian lakeijain tulee pitää, niin sanoi Cezar, ja on toisia jotka koskevat maata. On perinnäistapoja ja välttämättömyyksiä jotka vetävät rajoja maailmassa. Näistä kaikista Cezar puhui ja vakuutti pimeää metsää, välittämättä tuulesta ja sen kanssa kilpaa ulvovista hirviöistä. Ja toden totta, hänen sanansa kuultiin, eivätkä ulvojat saattaneet vastustaa filosofin tahtoa vaan joutuivat vaikenemaan ja vetäytymään takaisin sinne mistä ne tulivat.
Seuraavana päivänä vain Spiro uskalsi kysyä tuolta filosofilta mikä liitto tai valta tällä on varjon ylitse, mutta tavan tapaansa Marentumin mies nosti nenäänsä eikä vastannut.
Pian saavutti seurue joka tapauksessa suuren eteläntien ja lähti seuraamaan sitä kohti Alexian kaupunkia, jossa filosofilla oli asioita hoidettavanaan. Matka etenikin ripeästi, ja kohtuu rattoisasti jos ei ota huomioon sadetta joka ajoittain kasteli kaiken ja tuskin antoi aikaa kuivumiselle.
Matkalla seurueemme kohtasi monenlaista kulkijaa, sillä huolimatta vuodenajasta ei suuri tie ole koskaan aivan tyhjä. Tärkein näistä kohtaamisista oli kuitenkin värikkäästi pukeutunut, liljoin koristautunut mies; Georkantos haltijantappaja, lakedaimonilainen sankari joka oli matkalla pohjoiseen. Toverukset vaihtoivat tämän kanssa tietoja matkasta edessäpäin ja antoivat hänelle neuvoja siitä mitä odottaa pohjoisessa. Myöhemmin osoittautuisivat merkittäviksi ehkä ne sanat jotka Cezar, filosofi, antoi sankarille matkaneuvoksi. Se oli Cezar, ja sellaisia ovat filosofit että he näkevät eteen- ja taaksepäin muita selvemmin.
Toisena myöhemmin ilmenevänä seikkana ei ehtinyt kulua kuin muutama päivä, kun kävi jo se mitä oli pelätty: valamiekka otti Rapiérin kokonaan valtaansa ja lähetti hänet matkalle takaisin kohti pohjoista. Mikään ei voinut häntä estää, sillä Brokas ratsasti hänen hartioillaan.
Muuta merkittävää matkalla ei kuitenkaan tapahtunut, vaan sankarimme saapuivat viimein Alexiaan. Kaupunki osoittautui monelle varsinaiseksi hullunmyllyksi, sillä Alexia on tärkeässä paikassa korkeiden muurien takana. Monenlaiset legaatit ja lähetystöt löytyvät kaupungista jonka oligargit tasapainoilevat taidokkaasti Bextropoliin ja Lakedaimonin välissä.
Kaupungissa sankarimme joka tapauksessa valmistautuivat viimeisen kerran ennen kuin alkaisivat matkansa pelasgimaille. Sieltä heidän näes pitäisi kohta kääntyä kohti länttä kohtaamaan kukkulat ja erämaa. Tätä päätöstä he kuitenkin viivyttivät aina Delanoin satamiin saakka, joiden suuret vinssit ja väkivivut mahdollistavat sataman toimia kostossa, suuressa rotkolahdelmassa joka halkoo Akaijaa.
Satamassa he nyt joka tapauksessa tapasivat Foto Vellaan, suuren rapsodin joka oli palaamassa Tartaroksesta. Tämän mukaan dzoo-oy Ak lähtikin, sillä toverusten kesken puhkesi ilmi riita ja epävarmuus: kävi ilmi, ettei kukaan ollut tehnyt suunnitelmaa tai muuten harkinnut sitä, mitä he tekisivät kohdatessaan pelasgit.
Säätämisen ja erittäin intensiivisen roolipelaamisen jälkeen täytyi Spiron myöntää ettei hän kykenisi tätä retkeä johtamaan. Niinpä velho palkkasikin toimeen Cezarin, mitä seikkaa muut harmaahaukat suuresti harmittelivat. Voimatta tälle kuitenkaan mitään Troilus ja Theron päättivät kuitenkin luottaa filosofiin ja lähteä mukaan. Epäilemättä voittojen perässä, sillä he lastasivat mukaansa nuolenkärkiä suunnitellen vaihtavansa ne turkiksiin ja yrtteihin pelasgimaassa...
Triviaalien vaikeuksien, matkustamisen ja tärkeiden nopanheittojen jälkeen kävi ilmi, että sankarimme kohtasivatkin viimein metsiin tunkeutuessaan pelasgeja. Nämä eivät kuitenkaan olleet tuota Ekmeygin heimoa, vaan toista joukkoa Abdurakanin heimosta. He olivat tulleet tänne sankari Darsonon johtamana pelastaakseen Gunjafetan toisen heimon druideilta, sillä Abdurakan oli velkaa vanhalle velholle.
Seuranneiden neuvottelujen kuluessa ilmeni paljon. Spiro oli nähnyt unia joista hän aavistikin jo osan, mutta paljon tuli kuitenkin yllätyksenä. Nämä druidit, jotka palvoivat Sabbagiaa, hullua käärmettä, olivat jo viikkoja aikaisemmin investoineet vanhan tietäjän hengen esineeseen ja nyt valmistautuivat epäilemättä käyttämään sitä palvellakseen tuota Pangaian synkkää manifestaatiota. Spironkin oli pakko uskoa että hänen opettajansa oli kuollut nähdessään tämän haudan.
Tehtävä itse ei kuitenkaan ollut vielä ohitse, sillä Gunjafetan henki eli vielä orjuudessa noiden druidien johtajan, Berunin, kädessä. Tästä Spiro vannoi hänet vapauttavansa, sillä hän rakasti opettajaansa kovin. Samaa ei voinut sanoa hänen tovereistaan, sillä ei Troilus eikä Theron ollut halukas osallistumaan suureen taisteluun jossa heimot ottaisivat yhteen.
Toisin oli Cezarin kanssa. Tiedä, mitä sanattomia viestejä kulki Darsonon ja Marentumin filosofin välillä, mutta kun edellinen pyysi filosofia mukaansa myöntyi tämä osallistumaan taisteluun pelasgien rinnalla.
Kun abdurakanien valitsema päivä koitti, jättivät he leirinsä ja yötä suojanaan käyttäen hiipivät siihen laaksoon jota Ekmeygin druidien tribunaali piti hallussaan. Tuntien valmistelun aikana hiipivät miehet asemiin kun taistelijain parhaat surmasivat vihollisen vartijat. Viimein ennen aamunkoittoa oli koko sotajoukko asemissa, mukaanlukien Cezar ja Spiro, joka lähti taisteluun pelasgitietäjä LaPainin kanssa.
Itse taistelu alkoi nuolisateella hämmästyneiden Ekmeygien niskaan, johon Spirokin osallistui varsijousellaan. Pian jo miehet hyökkäsivät kätköistään aukiolle jolla druidien miehet suojattomina makasivat vartiain kaaduttua. Pelasgit kuitenkin nukkuvat aseidensa kera, eikä aikaakaan kun suuri melee syttyi keskelle aukiota, jota koristi suuri puinen jumalankuva.
Spiro pysytteli kuitenkin loitolla taistelusta ja käytteli varsijoustaan minkä osasi. Cezar neekeriorjineen ei hänkään osallistunut suureen rynnäkköön jota Darsono johti, vaan pysytteli aukean reunamilla valmiina toimimaan. Nähdessään druidin joka oli lienee eksynyt joukosta surmasi hän tämän vikkelään, ennen kuin tuo ehtisi käyttämään taikojaan.
Itse taistelu oli sekava, mutta Abdurakanin miehillä oli siinä ylivoima yllätyksen ansiosta. Druideja ei kuitenkaan saavutettu, sillä nämä heti vaaran ymmärtäessä nostivat ympärilleen sakean sumun johon kietoutuen he peittivät puolet aukiosta näkymättömiin.
Pian yllätyksen laantuessa kävivät druiditkin taisteluun, ja totisesti oli heidän voimansa kauhea. Sumun seasta näkymättömät voimat tärisyttivät maata ja aurasivat Abdurakanin miehiä tieltään viskoen heitä sinne sun tänne. Mitkä miehet rynnistivät sumuun eivät tulleet enää ulos.
Tilanteen ymmärtäessään teki filosofi Cezar mitä urheimman teon, sitä suuremman koska ei ollut mikään ymmärtämätön taistelija joka ei paremmasta tiedä. Hän näes rynnisti usvan sekaan siellä kohdatakseen druidien parhaan voiman. Eikä yhtään liian aikaisin, sillä hänen hävitessään sumuun heräsi henkiin tuo puujumala keskellä aukiota ja alkoi sekin vastustaa Abdurakania hirmuisesti, niin että miehet vetäytyivät sen tieltä.
Useimmat miehet. LaPain yksin asettui kirveineen ja taikoineen sen tielle, suunnaten iskunsa jättiläisen päähän ja hartioihin. Spiro tämän nähdessään alkoi nykertämään tulinuolia jouseensa, sillä oli selvää ettei mikään muu taltuttaisi puujättiläistä.
Samaan aikaan kuitenkin Cezar, johtaen kourallista Abdurakanin urhoja, tunkeutui syvemmälle sumuun. Vaikkei ollutkaan mikään taistelija oli Marentumin mies oppinut maata kiertäessään monia painimisen keinoja ja tapoja joilla päihittää voimakkaampi vastus. Sumussa druidiin törmätessään heittikin hän tämän maahan, ja mitä taikuutta shamaani yrittikin oli filosofin tahto voimakkaampi.
Vaikka druidit kaikki riensivät toverinsa avuksi olivat Cezarin apurit yhtä vikkeliä, sillä tämän huudot johdattivat soturit sumun läpi sen sydämeen. Näin mursi Cezar Ekmeygin tribunaalin vastarinnan, ja sen murtuessa murtui myös puujättiläinen joka teki kauheaa tuhoa taistelijoiden keskuudessa.
Mutta tarina ei pääty siihen, sillä mitä muut eivät huomanneet tajusi filosofi, ja läksi pakoon pyrkivien druidien perään. Toden totta, oli itse Berun vielä pystyssä ja sekasorron keskellä sumun hälvetessä karkasi hän metsään. Nyt alkoi hirmuinen takaa-ajo läpi aluskasvillisuuden, kun Cezar ei halunnut päästää tuota vihollistaan karkuun. Liekö mielinyt itselleen tuota sormusta johon Gunjafeta oli vangittu, sillä Gunjafetan henki on väkevä.
Oli miten oli, Cezar taisteli hirmuisesti. Yrittäessään kutsumiensa eläinten avulla karkuun Berun jäi kuitenkin filosofin otteeseen, eikä voinut mitään kun tämä paiskasi hänet maahan. Nyt turvautui kuitenkin druidi tuohon pelättyyn sormukseen, Gunjafetaan jonka hän käänsi filosofia vastaan. Voima iski siitä hirmuisena, heittäen maahan Marentumin miehen.
Cezar nousi kuitenkin ylös ja heittäytyi kiinni Berunin sormuskäteen, pakottaen sen kääntymään pois itsestään. Filosofi oli noista kahdestä väkevämpi, mutta kohtalo puuttui hänen toimiinsa ja antoi druidipäällikön vapauttaa itsensä painijan kynsistä. Ei mennyt kummakaan hetki kun druidi käännähti kuolema silmissään filosofin tykö ja nosti sormuksen tätä vastaan.
Pian jälkeenpäin tuli Spiro kokoamiensa miesten kanssa, jäljittäen Gunjafetaa loitsullaan. Cezarin he löysivät maasta makaamasta, eikä ollut epäselvyyttä että tämän haljennut kallo oli tuon valapaton druidin tekoa. Ja vaikka Spiro jäljittikin pakenijaa aina väsymykseen saakka oli mestaridruidi mahdoton saada kiinni enää toista kertaa.
Taistelun päätyttyä toki kerättiin saalis, mutta juhla oli surullinen, jo siksikin että itse Berun pakeni oikeutta. Darsono puhui miehilleen Cezarista, asettaen hiljaisen muukalaisen etusijalle kuolleiden keskellä, jo tämän urheuden ja peräänantamattomuuden tähden. Mutta Cezarin ruumista ei haudattu sinne minne muiden kuolleiden, sillä hänen orjansa veivät sen mukanaan itään.
Spiron valtasi seuraavina päivinä musta epätoivo, mutta myös vakaumus kostosta. Theron ja Troilus toisaalta saivat mitä tulivat hakemaan, nimittäin kannattavia kauppoja kun tribunaalin ryöstösaalis vaihdettiin heille kernaasti.
Brocas, tuo urho, portille saapui, suuri oil tarmo kun ovelle sai.
Läpi nyt iskien ei vastusta saanut, pihalle käyden esteettä vain.
Miehiään pelkäs tuo ruhtinas Doxtor siksi ei nähdä ne pelkoa saa.
- Katkelma Brokaksen veisusta, joka rapsodin tulee osata jos aikoo esiintyä Spathaarsiassa.
<-- Troiluksen Kauppamatka II
> Etusivu > Spiron Uni
--> Georgiksen Koitos