<-- Garumin Pidot
> Etusivu > Harmaahaukan Linna II
--> Troiluksen Kauppamatka II
Mitään suurta sessioissa ei ole tapahtunut, sillä tämä on "Harmaahaukan linna II" jossa sankarimme kohtaavat enemmän toimintaa, suurempia hirviöitä ja kultaisampia aarteita kuin ennen. Ei siis ihme, että aika on mennyt säätämiseen ja luolastojen koluamiseen.
Joka tapauksessa, kaikki muistavat miksi linnan syövereihin on menty: maagi Zomuis on luvannut ostaa kaiken "elävän puun", kuten tätä nähtävästi muinaisten pelasgien jälkeensä jättämää maagista materiaa kutsutaan. Mutta vain jos se tuodaan hänelle ennen vuoden vaihtumista. Pihejä kun ovat, sankarimme tietysti ryhtyvät tähän epäröimättä.
Mutta ei siinä kaikki; seurueeseen kuuluu Georges, lakedaimonilainen urho jonka itse kettujen kreivi on valinnut vihitykseen. Hänellä on pyhä tehtävä jonka avaimet voivat olla maagin hallussa. On näes niin että tämän Georgiksen nemesis, tuo mustien kukkulain pargioni, ei ole surmattavissa tavallisin asein. Niinpä Georges kiertääkin maata, etsien sellaista taikaa jolla voisi mahtaa.
No, tilanteen ollessa tämä sankarimme lähtivät Harmaahaukan linnaan. Ei ole tarvetta palata aivan daimonien aikaan todetakseen, että seurueella on varhempaa historiaa linnassa ja mahtava (enemmän tai vähemmän) liittolainen, kuningas Locus Garum. Tämä minotauri myöntyi päästämään Georgiksen tovereineen hallitsemansa alueen lävitse linnan niihin osiin joista elävää puuta voisi löytää.
Maininnan arvoista on kuitenkin, että ennen linnaan astumistaan nuo toverukset kokoontuivat keskenään ja löivät päätä yhteen tämän tähän saakka suurimman ja vaarallisimman seikkailunsa tiimoilta. Lopputuloksena he päättivät vannoa uskollisuutta toisilleen ja perustaa uuden seurueen, Harmaahaukat. Voitto tai kuolemaa, kaikki palaavat kultaa kantaen tai kilpensä päällä ja sitä rataa. Hyvä oli epäilemättä laskeutua yöttömään yöhön toverinaan sellaisia urhoja kuin pelasgi-Spiro ja aina vaarallinen Rapiér, puhumattakaan muista.
Kuningas Garum otti lupauksensa mukaan seurueen hyvin vastaan. Vaikkei kestittänytkään heitä labyrinttinsä sydämessä, ei Georges kestiä myöskään pyytänyt, joten tapaaminen sujui jouhevasti. Omaan vähäsanaisen mureanmöreään tapaansa minotauri linjasi toveruksille mitä nämä saattaisivat odottaa linnan sisemmiltä osilta. Sitten olikin jo aika jatkaa matkaa läpi labyrintin, jonka johdatuksen itse Garum hoiti osaltaan.
Tässä vaiheessa on lienee hyvä mainita mitä vähää Harmaahaukat nimikkolinnansa historiasta tietävät. Tuo linna, sen jälkeen kun salaperäiset muinaispelasgit sen menettivät niissä sodissa joista on säilynyt lauluja vain vähän, joutui tuntemattoman ajan välistä maagien mahtavan osuuskunnan käsiin. Näistä seitsemästä maagista on tarinaa jos jonkinlaista, mutta mikä on totta ja mikä valetta tietää vain historia.
Kun nuo maagit hajosivat kuten tuollaisilla yhteishyvillä magiaan sairastuneiden kesken on tapana, ja vain yksi jäi henkiin (niin kerrotaan), jäi linna ihmisten tiedossa tyhjilleen. Mitkä hirviöt sitä ovat pesäpaikkanaan pitäneet ja mitä tarinoita siihen liittyykään, niin varmaa on vain että minotauri Locus Garum otti linnan maanpäällisen osan haltuunsa jossakin vaiheessa ja on sitä siitä asti asuttanut.
Mutta mutta, takaisin asiaan: Tuskin olivat lähteneet harhailemaan siihen osaan maanalista linnoitusta jonka Garum nimesi 'toiseksi linnaksi', kun sankarimme kohtasivat aution käytävän jonka varrella oli muutamakin ovi. Noissa linnan käytävissä on pilkkopimeää, mutta yllätyksellisesti ensimmäinen ovi aukesi helposti; se ei ollut salvassa tahi jumissa kuten olisi saattanut odottaa. Eikä sisäpuolella ollut ansoja tai hirviöitä, vaan hävityksen mullistus jonka keskeltä sankarimme tarkkoine silmineen ja nokkeline sormineen poimivat haltuunsa huimia aarteita jotka saattavat heidät vielä suurempiin hankaluuksiin kuin laki sallii.
Toinen ovi sen sijaan onkin toinen juttu. Vaikka mainio Troilus onkin jo saanut melko hyvän händelin tähän Hhl:n ovien avaamiseen, osoittautui ovi _tuntien_ uurastuksen jälkeen hänenkin liian vaikeaksi avata. Ovea piti näes kiinni paksu telkiparru jota ei ulkopuolelta saanut pois. Aavemaiseksi tämän tilanteen teki se, että Rapiér kykeni herättämään huoneessa jotakin mikä puhui käsittämättömiä sankareillemme, suostumatta kuitenkaan avaamaan ovea.
Työtä ei ainakaan helpottanut velho Spiron luopumus ja pakeneminen maan pinnalle, sillä tuo Spiro valopäänä loisti paremmin kuin tusinan soihtua. Loitsijan hermojen kuitenkin petettyä hänet korvattiin tässä vaiheessa aina yhtä hengenvaarallisella Rapiérilla, jonka Garum päästi labyrinttinsä läpi pelastettuaan tämän ensin hukkumasta kuninkaan uima- altaaseen.
Emme kuitenkaan päässeet näkemään Troiluksen luopumusta, sillä ennenpitkää harmaahaukkojen pahin pelko toteutui ja heidän rapistelunsa linnan käytävällä havaittiin. Sikäli kuin jälkiviisaus voi asiasta mitään päätellä kaksi toisistaan riippumatonta joukkoa dzoo'oita sai tietää tunkeilijoista ja ryntäsi pää kolmantena jalkana torjumaan uhkaa.
Kahdelta puolelta uhattuna Georges, jonka voimakas persoona johtaa seuruetta, ei kuitenkaan menettänyt malttiaan. Hänen malttinsa ja tuon mainion Troiluksen neuvottelutaito estivät kohtaamista käymästä veriseksi surmatyöksi. Sen sijaan heidän diplomatiansa voitti sankareillemme toisen dzoo-oy-joukon uskollisuuden. Väliaikaisen, mutta kuitenkin se auttoi heitä pakenemaan paikalta.
Noita dzoo'oita johti punaiseen pukeutunut myrrys (nimeltään KruKaGaBoLa sikäli kuin jotakuta kiinnostaa), joka lupasi johdattaa seurueen turvallista reittiä myöten itse elävän puun tykö. Tämän pelottavan olennon nimi, niin kuin Garum sen kertoi, on Guirneva. Vaarallista reittiä dzoo-oy johti sankarimme, sillä he kulkivat linnan alimpia käytäviä pitkin joissa ei olisi vaaraa olmien tai toisten dzoo'oitten kohtaamisesta. Sen sijaan noissa käytävissä on se vaara, että tietämätön harhailija voisi ylittää ne näkymättömät rajat jotka linnan asujaimille ovat 'linnan' ja sen alla olevien luolien välillä. Ja luolissa puolestaan asuvat gorgonit, tai niin kerrotaan...
Oli miten oli, dzoo-oyt kaveerasivat harmaahaukkojen kanssa ja olivat parhaansa mukaan avuksi. Kun nämä paljastivat tarkoituksensa kertoi KruKaGa kernaasti turvallisemmasta tavasta saada elävää puuta; sitä olisi varastoituna johonkin yhteen paikkaan, johon dzoo-oyt olivat sitä keränneet. Kernaasti Kru veisi heidät siihen paikkaan, kernaasti, sillä eihän hänen heimonsa tarvinnut sätkiviä halkoja mihinkään kun ne eivät edes pala. Mutta ylämaailman hopeakylkien pitäisi silti maksaa.
Kun hinnasta sovittiin päästiin taas matkaan, tällä kertaa toista käytävää pitkin. KruKa antoi sankareillemme tarkat ohjeet siltä varalta että vastaan tulisi olmeja; heidän pitäisi sammuttaa soihtunsa ja heittäytyä maahan.
Kuinka ollakaan, erään huoneen kohdalla näin tapahtuikin. Luottavaisin mielin harmaahaukat tukahduttivat soihtunsa valmiiksi varattuun kankaaseen. Vain Theron epäili vaaran laatua, mutta hänkin oli niin luottavainen ettei avannut suutaan.
Siltikään se ei ollut Theron, joka pelastautui suuren ansakuopan kohdalta lattian romahtaessa, vaan Georges, jonka lakedaimonilainen sotilaskoulutus ei sallinut turhien illuusioiden elättelemistä. Kun muut toverukset putosivat petollisten dzoo'oiden ansaan jäi yksin Georges puolustautumaan kimppuun käyviä petoja vastaan.
Kauaa eivät tietenkään näin suuret sankarit antaneet ansakuopan pidätellä itseään, vaan Rapiérin vimmaisella johdolla he ryhtyivät toimeen ansasta vapautuakseen. Kun tämä osoittautui liian vaikeaksi tarttuivat he kaukaa meren takaa tuotuihin jousiinsa ja kävivät surmaavaan rumputuleen Georgesta ahdistavia dzoo'oita vastaan.
Oli Georgiksen onni että hänellä oli helposti puolustettava nurkkaus, sillä vaikka olivatkin pieniä, oli dzoo'oita monta. Tästä huolimatta lakedaimonilainen puri hammasta, potki syöpäläisiä alas kuolemaansa kuopassa ja muisti vanhan fylaksi Zeuxiin oppeja jotka kävivät nyt hyvään tarpeeseen. Huolimatta tuon myrryksen kauheasta ja räikeästä velhoudesta fylaksin voima kesti, ja pian hän oli vapauttanut toverinsa hirmuista jotka pakenivat johtajansa kera surkeina ulisten.
Tähän suunnilleen jäimmekin viimeksi. Ensi kerralla katsomme selviävätkö sankarimme määränpäähänsä tai päämääräänsä suunnilleen hengissä.
Viime sessiossahan saimme loppuun tämän seikkailun "Harmaahaukan linna II", joskin ohjaaja (lue: pelaajat) lopetti sen tavalla joka kerjää jatko- osaa. Vähän niin kuin Imperiumin vastaisku. Joka tapauksessa ensi kerralla avaamme taas niin puhtaalta pöydältä kuin mitä vain tämä mustien kukkuloiden eepos sallii; pidän todennäköisenä jonkinlaista matkaa taika- aseiden tai pargionien perässä, vaikka toivotankin tervetulleeksi myös vaihtelun jos se on tullakseen.
Aloitimme siis viime session Hhl:n syvyyksissä, käytävissä joihin dzoo-oyt olivat sankarimme johdattaneet. Mystisenä draaman välineenä Rapiér transmogrifioitui taas vaihteeksi Spiroksi. Asiasta on liikkeellä huhu, jonka mukaan he ovat sama henkilö ja siksi eivät koskaan ole paikalla samaan aikaan. Oli miten oli, aina yhtä ahneen Troiluksen tutkittua surmattujen dzoo'oiden ruumiit seurue lähti palaamaan takaisin omia jälkiään.
Jo tässä vaiheessa ongelma oli selvä. Kellään ei ollut oikein selvää käsitystä reitistä jota pitkin he olivat tulleet. Theron kuitenkin kykeni opastamaan toverukset takaisin risteyshuoneeseen josta lähti käytävä, jonka myrrys oli kertonut johtavan Guinervan tykö.
Hetken tuota harkittuaan päättivät harmaahaukat seurata sankarillista mieltä; he ottivat edessään olleen käytävän ja lähtivät seuraamaan sitä. Se oli erikoinen käytävä, leveämpi kuin tavallisesti ja kuoppainen; säännöllisin välimatkoin molemmin puolin käytävää kaivomaiset rei'ät johtivat alaspäin. Georgiksen korkealentoinen tarinointi oli antaa paikalliselle villipedolle helpon saaliin, mutta Theron ja Troilus opettivatkin sille että muutkin kuin lakedaimonilainen osaavat painia.
Pian sankarimme luopuivat kuitenkin tästä käytävästä toisen hyväksi. Edessä heillä oli tavanomainen hämmennys linnan sokkeloissa, mutta valistuneesti arvaten ja merkkejä huomioiden he suuntasivat matkansa yhä syvemmälle. Merkit olivat selvät - tai niin sankarimme ajattelivat - siitä että Guirneva olisi lähellä.
Viimein onni tuntui potkivan sankareitamme. Vaikka eivät olleetkaan vielä tutkineet linnan näitä osia paljon, olivat he jo muodostaneet sen vaikutelman etteivät ainakaan dzoo-oyt olleet jättäneet elävää puuta lojumaan. Kuitenkin harhaillessaan yksin he nyt tulivat aivan vaaratta ja vartiotta syrjäiseen, autioon käytävään ja siitä aukeavaan huoneeseen jossa kappale elävää puuta sijaitsi.
Puupala oli iso, yli vaaksan läpimitaltaan ja neljä jalkaa pitkä. Niin vikuri se oli, ettei Troilus sitä kyennyt yksin taltuttamaankaan kun se hyppi ja kiermuteli hänen otteessaan. Sankarimme huomasivat, että puu oli ajan saatossa pehmennyt ja lahonnut, mutta siltikin sen pitäisi olla arvossaan suuri.
Kuitenkin kun harmaahaukat jo iloitsivat löydöstään alkoivat hankaluudet. Käytävästä kuuluvat äänet varoittivat pimeydessä hiipivistä väijyksijöistä joita kohtaamaan sankarimme asettuivat, valmiina kuolemaan saavuttamansa omaisuuden tähden.
Viimein pimeydestä soihtujen valopiiriin ilmestyi joukko olentoja. Ne olivat harmaita, ihmisenkokoisia mutta jykevämpiä, pukeutuneena vain lannevaatteisiin. Suuret vaaleanpunervat korvat koristivat otusten ohimoita. Näiden täytyi olla olmeja joista harmaahaukoille oli kerrottu!
Nyt Spiro näytti kyntensä, sillä kävi ilmi, etteivät olennot ymmärtäneet muita kieliä kuin pelasgia, jota sitäkin ne puhuivat oudon vanhahtavalla korostuksella. Velho neuvotteli niin kuin oli nähnyt moneen kertaan Georgiksen ja Troiluksen tekevän, mutta turhaan. Olmit - tai "harmaamiehet", kuten ne itseään kutsuivat - eivät olleet halukkaita jättämään yläväkeä maillaan rauhaan. Jonkun olisi kuoltava.
Hyökkäys tuli kuitenkin yllätyksenä, niin mitäänsanomattomia olmit olivat ylämaailman ihmisten silmin. Kun kaksi niistä syöksyi Theronin ja Georgiksen miehittämään oviaukkoon päästivät he nuo hiljaiset hurjimukset yllättyneinä ohitseen ja suoraan Troiluksen kimppuun.
Itse taistelu oli kuitenkin hurja ja verinen. Yksin ei toki yksikään näistä nuijin varustautuneista hirviöistä olisi voinut mitään vaikkapa Georgiksen terävälle miekalle, mutta niillä oli ylivoima puolellaan. Pian maassa oli Troilus, ja Theron seurasi kohta perästä.
Sankarimme kutsuivat epätoivoissaan jumalia ja niinpä heille vastattiinkin. Ketullinen tahdonvoima piti Georgiksen tolpillaan kun muut kaatuivat hänen ympärillään, eivätkä olmit silloin voineetkaan häntä vastustaa.
Mutta tappiot olivat kovat ja tilanne epätoivoinen. Harmaahaukat annostelivat parannusjuomia vapaamielisesti, aiheuttaen Troilukselle perätyt kouristukset. Sen sijaan että olisivat uskaltautuneet lepäämään pakenivat toverukset paikalta, kantaen parhaansa mukaan mukanaan niin Troilusta kuin vikuroivaa puunrunkoakin. Katkerin mielin täytyi velho Spiron jättää toiseen kertaan etäisyydessä huokailevan Guinervan tapaaminen. Saamme nähdä, löytääkö hän koskaan isänperintöään.
Nyt he kohtasivat pahimman haasteen, sillä kukaan ei ollut mitenkään varma siitä suunnasta ja mitasta joka heidän olisi kuljettava löytääkseen takaisin maan pinnalle. Satori, matkustamisen jumala, oli kirjaimellisesti sankariemme puolella tuona myöhäisenä yönä, sillä pitkällisen pähkäilyn jälkeen sai nuori Spiro innoituksen joka johti matkaan.
Hermojaraastavan hiipimisen perästä sankarimme joka tapauksessa löysivät tiensä takaisin linnan tuttuihin osiin. Matkalla eivät olmit eivätkä dzoo-oyt yrittäneet heitä pysäyttää, ja siinäkin voi olla jumalallista johdatusta.
Merkittävä loppulausuma tähän tarinaan oli pikaisesti pelattu kohtaaminen Locus Garumin kanssa. Oli nimittäin niin, että kuningas tarjosi toveruksille vieraanvaraisuuttaan ja antoi heille näin pienen silmäyksen hovistaan. Hän vastasi heidän kysymyksiinsä ja sai samalla vastauksia omiinsa. Lopuksi Garum vielä paini Georgiksen kanssa kuten oli aiemmin sovittu, mutta tuosta painista Troilus varmaan kertoo enemmän kunhan hänen rapsodinen luonteensa puhkeaa kukkaan.
<-- Garumin Pidot
> Etusivu > Harmaahaukan Linna II
--> Troiluksen Kauppamatka II