<-- Kimonin Matka
> Etusivu > Spyratouta Vastaan
--> Pako Sarkopoliista
Sessiomme alkoi suoraan siitä, mihin edellinen päättyi. Sankarimme Rhadamantios oli voittanut omalla verellään Pardiksen torven Kilikian kenttien verenhimoisilta haamuilta, ja nyt auringon kivutessa yhä korkeammalle hän ja rapsodi Isador kohtasivat heitä auttaneen raakalaisen ja tämän tonttuystävän torven tiimoilta.
Oli nimittäin niin, että raakalainen Cortex halusi luovuttaa torven jumalille, uskoen ettei inhimillinen järki riittäisi päätöksen tekemiseen. Isador puolestaan, huolimatta Rhadamantioksen empimisestä, puolusti pelottomasti oikeuttaan (ja Rhadamantioksen oikeutta) torveen ja sen tuomiin rikkauksiin. Asiasta väiteltiin kiivaasti, niin kiivaasti että oli vähällä etteivät ihmiset tarttuneet aseisiin.
Raakalainen oli kuitenkin ihmisiä lempeämpi, ja myöntyi viimein jättämään torven näiden haltuun ja jätti nämä pahaa ennustaen kohtaamaan oman tuhonsa torven kera. Isador ja Rhadamantios lähtivät siis nilkuttamaan kohti Sarkopolista.
Mutta entäpäs tonttu, Noor? Sekä jättiläismäisen raakalaisen että ihmisten huomaamatta hän lähti seuraamaan ihmisiä joilla torvi oli. Hän oli varhemmin jo ymmärtänyt, että vaikkei tämä torvi ollutkaan se Bakuksen reliikki jota hän etsi, oli hänet epäilemättä johdatettu torven luo syystä. Näes Pardiin torvessa on se taika, että siihen puhaltaessa kaikki muut torvet sille vastaavat. Mikä sen parempi väline Bakuun tuuban löytämiseen! Näin Noor olikin yrittänyt hennolla äänellään selittää isolle väelle, mutta turha luulla näiden kuunnelleen, varsinkin kun raakalainen ei lämmennyt tämäkään puoltamaan Noorin ajatusta.
Lannistumatta parin vaaksan korkuinen seikkailija kuitenkin kipitti ihmisten perään. Nyt Isador ja Rhadamantios suunnittelivat jo tiiviisti kuinka he käytännössä myisivät torven tyranni Kritherionille. Isador vaikutti itsevarmalta asian suhteen, hän oli varmaankin tehnyt suunnitelman jo edellisenä päivänä.
Viimein ihmiset tulivat paikkaan, johon aikoivat kätkeä torven mennessään kaupunkiin. He näes pelkäsivät tyrannin muuten vain ottavan sen heiltä. Noor seurasi kuinka he poistuivat tieltä tiheään lehtoon.
Lehdossa Isador vaati Rhadamantiokselta, että saisi piilottaa torven yksin, niin ettei tietoa voitaisi pakottaa Rhadamantiokselta. Isador tarjoutui myös Rhadamantioksen rauhoittamiseksi vannomaan vakavan valan siitä, ettei tätä pettäisi. Rhadamantios myöntyi tähän, ja vannoi hänkin valan, niin että molemmat lupasivat toistensa käsiä pidellen runotarten todistuksen kautta olevansa pettämättä toista ja jakavansa torvesta saatavan hinnan.
Kun Isador nyt oli mennyt ja kätkenyt torven kaivamalla sen maahan, tuskin olivat ihmiset jatkamassa matkaansa kun Noor jo kaivoi torven esiin ja käyttäen Bakuksen itselleen pyhiinvaeltajatontun ominaisuudessa suomaa siunausta kutisti sen peukalonpään kokoiseksi. Sitten hän jo lähtikin kiiruhtamaan läpi erämaan kohtaamaan sitä huuhkajaa, jolle oli jäänyt velkaa edellisenä yönä.
Oli näes niin, että Noor oli edellisenä yönä päästäkseen yli Kilikian kummituslaakson tehnyt asiasta sopimuksen huuhkajan kanssa, joka lennätti hänet yli laaksosta ja auttoi häntä etsimään torvea. Loodos - se on Bakuksen tontut - pystyvät näes puhumaan eläinten kieliä. Sopimuksen mukaan Noorin piti nyt palata huuhkajan tykö ja uskaltautua kampaamaan sen sulkapeite, siitäkin huolimatta että huuhkaja tiedetään ahnehtivaksi ja äksyksi pedoksi, jolle tonttu varmasti maistuisi.
Lyhyesti kertoakseni, Noor löysi todellakin tiensä tuon huuhkajan pesäpuulle missä se odotti yön laskeutumista. Tiukat lupaukset huuhkajalta otettuaan hän kapusi ylös sen tykö ja ryhtyi työhön puista keräämiään lehtiä ja havuja käytellen. Työ oli raskasta, sillä lintu oli kaksin verroin tontun kokoinen ja sen suurimpien sulkien lihakset meinasivat nykiessään heittää hänet kokonaan alas puusta. Eikä siinä vielä kaikki, vaan lintu oli vieläpä aivan sammaleen ja pihkan peitossa.
Joka tapauksessa, edetessään työssään huolellisesti ja kärsivällisyydellä Noor saavutti huuhkajan luottamuksen ja teki sen kanssa sopimuksen: lintu kuljettaisi häntä lentäen ympäri Sarkoksen saarta, jotta hän pystyisi etsimään Bakuksen tuubaa nopeasti ja tehokkaasti. Vastineena tonttu siunaisi linnun Bakuun nimeen ja metsästäisi sille päiväsaikaan, ettei lintu nälkiintyisi. Saamme varmaankin ensi kerralla nähdä, riittääkö tontun epäinhimillinen kestävyys tähän raskaaseen toimeen päivin ja öin, vai väsyykö hän ja joutuu lakkaamaan ennen kuin löytää tuuban.
Tällä välin Isador ja Rhadamantios olivat saapuneet kaupunkiin, takaisin Sarkopolikseen. He olivat arvanneet jo edeltäkäsin että heidän vihollisensa, rapsodi Spyratou, olisi rientänyt sinne ennen heitä ja yrittänyt myrkyttää kaupungin heitä vastaan. Vaikka Isadorilla olikin kaupungissa rehellinen maine, olisi edessä räjähdysherkkä tilanne.
Heti portilla Isador alkoi kutsua väkeä kokoon, ja huolimatta myöhäisestä hetkestä ei väkijoukolla mennyt kuin hetki saapua taloista ja eri puolilta kaupunkia. Kuiskauksista oli selvää, että he tiesivät Isadorin ja Rhadamantioksen, ja selvää oli myös että heille oli kerrottu jotakin edellisen yön tapahtumista.
Isador ei kuitenkaan tuntunut välittävän väestä, vaan oli selvää, että hän seurasi jotakin vakiintunutta tapaa, esitellen itsensä vääryyden kohdanneen sankarin esipuhujana joka vaatii kaupungilta hyvitystä ja oikeutta väärintekijältä. Isador ei puhunut eikä laulanut joukolle, vaan käytti ääntään jonkinlaisessa resitaatiossa, hitaasti ja taidokkaasti kertoen varhemmin Rhadamantioksen kanssa sopimansa tarinan Spyratoun petoksesta. Väkijoukko seurasi heitä Isadorin johtaessa tietä syvemmälle kaupunkiin.
Sitten kuitenkin keskeytetyi Isadorin esitys, sillä väkijoukon keskeltä toinen ääni vastasi hänelle. Tässä miesäänessä oli sama muodollinen sointi, eikä Isador yrittänyt huutaa kovempaa vaan antoi Spyratoun, jolle väkijoukko teki tilaa, vastata puolestaan. Hirmuinen oli Spyratoun puolustus ja kauheita hänen syytöksensä. Siinä missä Isador oli syyttänyt Spyratouta valapatoksi ja pelkuriksi, syytti nyt Spyratou julkisesti Rhadamantiosta ja Isadoria pettureiksi ja varjojen käsikassaroiksi, kutoen kertomukseensa kauheita visioita muunmuassa siitä raakalaisesta jonka parista oli edellisenä yönä löytänyt nuo kaksi.
Nyt alkoivat nämä kaksi rapsodia vaihtaa loukkauksia ja taidokkaita syytteitä. Isador yritti pakottaa Spyratoun ottamaan vastaan Rhadamantioksen haasteen, kun taas Spyratou yritti vakuuttaa väkijoukon ajamaan nuo kaksi ulos kaupungista. Tämä olisi saattanut jatkua, eikä ollut varmaa kumpi olisi saanut tahtonsa lävitse, mutta Rhadamantios keskeytti sen astumalla rapsodien väliin ja vaatimalla itse oikeutta taisteluun Spyratoun kanssa.
Nythän on niin, että vaatimalla tuota oikeutta Rhadamantios asetti itsensä hyvin yksiselitteiseen asemaan. Jos joku väkijoukosta heittäisi hänelle miekan (Rhadamantios kun ei ole miekkamiehiä), ei taistelua voitaisi välttää. Jos taas kukaan ei uskaltautuisi asettumaan hänen puolelleen, olisi se selvä tuomio jota Spyratou ei jättäisi hyödyntämättä.
Hetken hiljaisuuden perästä eräs mies väkijoukosta heitti Rhadamantiokselle miekan, eikä kulunut hetkeä kun toinen tarjottiin Spyratoulle. Asia ratkaistaisiin Hextorin silmien alla. Rhadamantiokselle kävi pian selväksi, ettei Spyratouta auttaisi aliarvioida, sillä tuskin olivat molemmat vetäneet miekkansa kun tämä jo syöksyi hänen kimppuunsa, ja vain hädin tuskin kaksintaisteluihin tottumaton theriitti saattoi torjua toisen terävät pistot.
Mikä pahinta, saatuaan taas tasapainonsa takaisin Rhadamantios hyökkäsi itse, mutta rapsodi vain sivalsi halveksuvasti virnistäen Rhadamantioksen hitaan miekan tieltään, niin että tämä mursi sen omalla painollaan maata vasten. Vain Rhadamantioksen luontainen ketteryys pelasti hänet silloin, eikä hänen auttanut muu kuin perääntyä kiireesti rapsodin verenjanoisen terän tieltä.
Onnekkaasti Rhadamantioksella oli enemmänkin tukijoita väkijoukossa, ja hänelle tarjottiin pian toista miekkaa. Nähtävästi Isadoriin kaikesta huolimatta luotettiin tämän omassa kaupungissa. Nyt oli Spyratoun vuoro pelätä, sillä tuskin oli saanut miekan käteensä, kun Rhadamantios aloitti hirmuisen hyökkäyksen, tavoitteenaan pahan rapsodin tuhoaminen kokonaan. Yhä uudelleen iliolaisen sankarin miekka nousi, ja vain vaivoin hienostuneisiin kaksintaisteluihin tottunut Spyratou saattoi välttää kuolettavan iskun.
Jo kansa hurrasi Rhadamantiokselle, mutta sitten hänen agressiivinen intonsa osoittautui kohtalokkaaksi. Näes Spyratou oli jo polvillaan, kun hänen vikkelä miekkansa löysi tiensä Rhadamantioksen pohkeeseen ja viilsi siihen vakavan vamman ali Rhadamantioon oman puolustuksen. Niin paha oli tämä haava, että Rhadamantioksen toipilastilassa ei ollut kummakaan jos hän ensin horjahti ja sitten kaatui maahan kaikkensa antaneena. Spyratou oli itsekin aivan veren peitossa, niin omansa kuin vihollisensakin, noustessaan voitokkaana antamaan surmaniskua.
Väkijoukossa oli niitäkin, jotka huusivat Spyratoulle ja pyysivät tätä säästämään urhon hengen. Selvää kuitenkin oli, ettei tämä voisi tapahtua - sellaisia sanoja oli vaihdettu joiden tuloksena toisen täytyisi kuolla toisen kunnian tähden. Se, mitä tapahtui seuraavaksi oli niin sekavaa, että minun on parempi jättää sen kertominen jollekulle toiselle. Sanottakoon kuitenkin, että seuranneessa sekasorrossa Isador ja Rhadamantios pääsivät odottamattomasti (ts. en-minä-ei-Tuomaskaan-tahi- kukaan-selväjärkinen-odottanut) livahtamaan ulos kaupungista, sillä väkijoukolla oli yllättäen muuta ajateltavaa.
Isador joutui käytännössä kantamaan vaikeasti haavoittuneen theriitin kätköön kaupungin ulkopuolelle, mistä tuskin Spyratou tahi kukaan muukaan etsisi heitä, ainakaan ennen kuin tyranni saisi tietää torvesta.
<-- Kimonin Matka
> Etusivu > Spyratouta Vastaan
--> Pako Sarkopoliista