<-- Kilikian Kentät II
> Etusivu > Kimonin Matka
--> Spyratouta Vastaan
Kimon kyreneläinen, urhoollinen tietäjä, oli siis lähtenyt matkalle joka kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan viisauden rakastajan kokemuksiin. Hän oli etsinyt käsiinsä väkeviä aaveita Kilikian kentiltä ja tehnyt näiden kanssa sopimuksen. Aika näyttää, onko tämä viisaampi tie kuin se jonka Odysseus valitsi (kirja XI,), tai se jolle profetia lähetti Aeneaan (kirja VI), mainitakseni vain pari kuuluisaa esimerkkiä joista katsoa osviittaa. Tuleeko mieleen muita lähteitä joita meidän pitäisi huomioida?
Kimon siis seurasi sahraminkeltaiseen kaapuun verhoutunutta aavetta läpi alamaailman; tämä oli hänen henkioppaansa. Aaveen käsi oli ryppyinen ja kuolemankylmä, mutta Kimon ei harkinnut irtipäästämistä, sillä helppo olisi hänen eksyä: nämä käytävät olivat mutkaiset ja pimeät, ja ne katosivat alituiseen hänen takanaan, sortuen haisevan mullan vyöryinä matalasti muristen.
"Päästä irti kädestäni, sillä tarvitsen sitä kolkuttaa ovea," sanoi aave. Kimon teki kalpein huulin niin kuin käskettiin, mutta samalla hän tarttui kummituksen kaavun liepeeseen tiukasti molemmin käsin.
"Vien sinut nyt valtakuntaamme," henki sanoi ja iski samalla edessään kohoavaa pikimustaa porttia. "Tämä on parahades, ja vien sinut tapaamaan korkeaa kuningasta, Basil Arkhylosta. Olen luvannut sinulle turvaisan ja ilmaisen kulun maassamme, mutta vain jos et oikeuden mukaan aseta itsellesi uusia velvoitteita. Niinpä, oi elävä, katso tarkkaan mihin astut!"
"Sano siis, voinko esittää kysymyksiä, tai vaikene, jos se nostaisi hintaa." vastasi tähän Kimon, joka ymmärsi kummituksen tarkoittavan että mikään ei suojaisi häntä jos hän tekisi virheen muinaisissa tavoissa. Kuitenkin pitäisi hänen pystyä toimimaan, ja sitä varten hän tarvitsisi tietoa!
Se oli oikeastaan hämmentävää, kuinka Kimon, joka oli vielä hetki (tai useampia? mistä mittaat aikaa maan alla?) sitten henkien säikyttämä, kykeni nyt ajattelemaan selkeästi. Kun tuo kumara papillinen hahmo vielä heidän neuvotellessaan heitti hänen mielensä sekasortoon muutamalla sanalla ja pelotti häntä sydänalaa myöten puolihuolimattomalla uhkauksella, nyt oli kuin tuo pelko olisi polttanut itsensä loppuun ja jäljellä olisi vain se osa hänen sieluaan joka janosi tietoa, janosi tätä ylimaallista mahdollisuutta voimaan ja salaisuuksiin. Nyt näkisimme, onko Kimonissa riittämiin filosofin verta!
"Annan sinulle kolme kysymystä ilman hintaa, mutta useammasta maksat täyden hinnan." vastasi henki ja löi porttia toisen kerran. "Se, mitä sovit parahaadeen muiden alamaisten kanssa ei ole minun asiani. Tiedä, että johdan sinua kunnes palaat elävien maailmaan tai rikot sopimuksemme."
Mitä hänen pitäisi kysyä hengeltä? Kimon päätti ajatella asiaa ja kysyä kysymyksensä harkittuaan. Sen sijaan hän selvitti kurkkuaan ja virkkoi:
"Siinä tapauksessa henki, jos mieli tekee, kerro minulle miksi menemme Basil Arkhyloon pakeille vaikka tulisi minun valita suunta, tahi jos et sano sitä ilman, niin vaikene." Näin sanoen Kimon puki kysymyksensä kuten reetorit olivat opettaneet rikkaiden lapsille koulussa jonka oppitunteja hän oli aikanaan vakoillut, ja vältti näin kysymisen kokonaan.
"Sen sinulle sanon, sillä se koskee sopimustamme. Kun elävä näin liikkuu kuolleiden maassa, tulee kuninkaan tietää siitä. Ja tiedä, että kuningas ennen meitä muita kaipaa kuolemaa Kritherioon kolmasti kirotulle. Jos esität itsesi hyvin voi se kohottaa niin minua kuin sinuakin hänen silmissään." sanoi henki ja kolkutti kolmannen kerran. "Sen pidemmälle en kuitenkaan rajoita tahtoasi, vaan menet minne mielit. Sopimuksemme oli turvallisesta ja ilmaisesta pääsystä sisään ja ulos, ja molemmat toimitan, mikä vaatii kuninkaan lupaa."
Kimon huomasi nyt, että käytävä hänen takanaan oli jatkanut sortumistaan, ja multaa ropisi nyt hänen päälleen. Kuitenkin samalla hetkellä viimein nuo suuret portit aukesivat ja päästivät molemmat livahtamaan sisään. Sisäpuolella Kimon kohtasi silmästä silmään itsensä korkuisen pikimustan koiran, mutta se ei välittänyt nousta pediltään ovenpielestä vaan tuijotti vain kulkijoita.
Nyt edessä ei kuitenkaan ollut enää kapea käytävä, vaan avara luola jonka pimeydessä lievä tuulenvire toi kaivattua raikkautta ilmaan. Silti Kimon pystyi hengittämään vain hädintuskin, sillä ilma oli äärimmäisen kuollutta ja kuivasi hänen kurkkunsa.
Valoa pimeyteen tuli vain oven molemmin puolin leimuavista suurista hiilipannuista, muuten edessä oli vain pimeyttä. Kimonin silmät kuitenkin tottuivat pimeyteen, ja hän näki nyt siellä harmaita hahmoja joiden läpi paistoi hämärästi valo sieltä, missä sydän olisi ihmisessä.
Kimonin opas kuitenkin kiiruhti eteenpäin ja veti Kimonin, joka oli vieläkin kiinni tämän kaavussa, perässään. Tämä henki tiesi minne se oli menossa eikä selittänyt asioita jotka Kimon näki.
Totuttuaan valoon velho kuitenkin huomasi monia asioita, jotka listaamme nyt. Ensinnäkin oli harmaiden hahmojen, joiden täytyi olla sieluja, määrä laskematon niiden kulkiessa hitaasti läpi mittaamattoman luolan. Toisekseen oli kuin suuret seinät ja pilarit olisivat jakaneet luolaa, sillä pimeät massat peittivät Kimonin näkökenttää toisiin suuntiin vain paljastaakseen matkan edetessä mitä pitivät takanaan.
Aavemaisessa valossa Kimon näki myös käpristyneitä, harmaita ihmisen korkuisia puita ja sammalta, joka paikoin peitti lattiaa. Hän näki myös siellä täällä lähteitä, tai ennen murtumia kivessä joista tihkui vettä. Vesi peitti laajoja alueita matalina lammikkoina, niin että Kimoninkin jalat kastuivat mustaan nesteeseen. Rakennuksia tahi omaisuutta näillä harmailla sieluilla ei tuntunut olevan, vaan täällä olivat vain ne itse.
Kimon huomasi lisäksi kolme muista poikkeavaa hahmoa:
- Yhdellä kohtaa oli kummitus asettunut istumaan pohjasta nousevalle kivelle. Kimon kuuli kaukaa tämän tietäjän pitävän puhetta, jota kourallinen muita oli jäänyt kuulemaan. Valtaosa harmaista hahmoista kuitenkin jatkoi apaattisina matkaansa.
- Toisella kohtaa Kimon näki kuinka joukko harmaita hahmoja ympäröi yhtä kaltaisistaan. Ensin hän ei saanut selville, mistä oli kyse, mutta joko nämä hahmot yrittivät vaikeasti ja vaivalla surmata yhtä tahi sitten se oli jotakin mitä kadotetut sielut tekevät toisilleen kun eivät saata raiskata uhrinsa ruumista.
- Viimeksi kiinnitti suuressa luolassa Kimonin huomion syvästi väräjä kumahtelu. Katsoessaan suuntaan hän näkikin kaukana muista hohtavista hahmoista yhden, jolla oli jonkinlainen rakennus. Tämä rakennus oli selvästi ahjo, sen verran Kimonkin tunnisti, mutta mitään selkoa ei hän saanut siitä mitä hahmo siellä teki.
"Hmm, koska minä nyt olen toisen talossa, jonne orja tahi palvelija on
minut laskenut, olisi kaikkein kohteliainta esittäytyä talon isännälle.
Mutta eikö olisi vielä kohteliampaa jäädä hetkeksi kuulemaan talossa
majailevaa opettajaa/filosofia/tiedemiestä ja sitten ylistää isännälle
tämän (opettajan) viisautta, sillä jos isäntä pitää talossaan viisasta
miestä, tekee se hänestä yhä arvostetumman jäsenen filosofisessa
poliksessamme. Mutta isännän ei sovi anna odottaa, vaikka tämä ei
tietäisikkään tulevasta vieraasta; joten jäädäänpä kuuntelemaan tuota
opettajaa pikkuhetkeksi"
Näin ajatellen Kimon päästi irti oppaansa kaavusta ja lähti kiiruhtamaan kohti kivellä istuvaa harmaata hahmoa. Lähemmäs tullessaan hän saattoi nähdä kuinka todellakin jokainen näistä hahmoista oli kuin harmaa, läpinäkyvä ihmisen kuvajainen, jonka sydämessä loisti pienenpieni valopiste.
Päästyään kohdalle Kimon katsoi taakseen, ja näki helpotuksekseen että hänen oppaansa keltainen kaapu paistoi selvänä pimeydessä. Nähtävästi henki halusi hänen pääsevän perille ainakin kuninkaan tykö.
"Unohdus on siunaus vain paheellisille." sanoi henkiopettaja seuraajilleen. "Täten Basil Arkhyloon hallitus on väistämättä paheellisuuden pesä."
"Olen tiedon rakastaja maan päältä," sanoi Kimon, ottaen ylleen filosofin manttelin. "haluatteko kertoa minulle millaista viisautta täällä jaetaan?"
"Puhun näille muille kuolemanjälkeisestä elämästä." vastasi opettaja. "He luulevat olevansa kuolleita, ja siksi yritän opettaa heitä."
"Ettekö te sitten ole?" kysyi Kimon kummissaan.
"Niin Arkhylos haluaisi meidän uskovan, ja hän olisi mielellään itse kuoleman haltija."
Näitä sanoja pohtien Kimon jatkoi matkaansa. Hänen olisi nyt selvittävä audienssista kuninkaan kanssa, joka ei välttämättä antaisi lähettiläänsä vannoman valan sitoa itseään.
Seuratessaan taas opastaan Kimon tuli viimein korkeiden varjojen taakseen kätkemän vaskisen linnan eteen. Linna kohosi korkealle ja kuten runoilija sanoo, sen "kamanat kultaa, mutta kannat kalmokiveä" puhuessaan Arkon Plutonin palatsista. Linnan muureilta puolestaan lähti monta siltaa jotka nousivat hohtavina korkealle pimeyteen.
"Muista, mitä teetkin, älä mainitse Kenraalin nimeä." sanoi keltakaapuinen henki kääntyen Kimonin puoleen. "Jos sen teet olemme molemmat kokeva kauhistuttavan kohtalon. Kohtalomme riippuu nyt sinusta, ja sinun täytyy toistaa tekemäsi lupaukset itse Arkhyloolle."
Näine sanoine portit aukesivat, ja keltakaapu johdatti Kimonin palatsiin. Monia saleja oli tuossa palatsissa, ja niissä monia ihmeitä, mutta Kimonin silmään ne näyttivät vanhoilta ja ohuilta. Viimein saapuivat he Aiskhyloon valtaistuinsaliin, jossa kuningas istui mustan kuningattarensa vierellä. Basil Aiskhyloksella oli yllään kaikki kuolleiden kuninkaan merkit: Vitivalkeat kasvot ja silmän tilalla leiskuva jalokivi, toinen käsi hopeaa. Hänen rinnallaan istui nainen puoleksi musta ja puoleksi valkea, minkä Kimon tiesi Ophelia Arkonikselle olevan ominaista. Suurta salia kiertävien seinien vierustoilla oli yli viisimetrisiä harmaita hahmoja, hämärästi molemmista päistään venytetyn ihmisen muotoisia.
Keltakaapu astui kolme askelta eteenpäin ja meni maahan polvilleen, kumarsi niin että otsa kosketti kamaraa. Nöyrästi se kertoi valtaistuimelle kuinka oli kohdannut ylisen maan velvollisuuksiensa ohessa tämän elävän, joka teki suuria lupauksia eikä halunnut mitään maksuksi. Jos kuningas soisi hänelle kunnian, hän opastaisi elävää ja varmistaisi että tämä pitää lupauksensa. Mutta että ensin elävä esittäisi itse kuninkaalle sen mitä lupasi.
Toogaansa pikaisesti kohentaen Kimon astuu rohkeasti eteenpäin, kumartaa kohteliaasti hellitsijaparille ja lausuu "Minä, Kyreneen Kimon, tervehdin Basil Arkhylosta, häntä joka tunnetaan kansani keskuudessa Arkon Plutonina, Manalan herrana ja kuninkaana sekä Mahtavan Leeviläisen toverina ja veljenä; sekä Ophelia Arkonista, Arkon Plutonin puolisoa, ikuisen unen ja suloisen unohduksen jumalatarta." "Tuon terveiseni ylisestä auringon maailmasta, jossa Phoboksen valvovasta katseesta huolimatta tapahtuu asioita, jotka vaikuttavat myös tänne aliseen maailmaan luoden katkeruutta ja vihaa. Minä, Kyreneen Kimon, olen lupautunut - ja lupaan teille - poistaa tuota katkeruutta kykyjeni mukaan puuttumalla Kilikian kentillä tapahtuneeseen taisteluun. Historiaa - joka täällä tunnetaan varmasti paremmin, kuin ylisessä maailmassa - en voi muuttaa, mutta kostaa voin ja lupaankin tuoda luoksenne sen kerskurin, joka tälläkin hetkellä pilaa ilmaa Sarkopoliksen suuressa palatsissa." "Minä, Kyreneen Kimon, olen puhunut."
Kimon ei näyttänyt pelkoaan odottaessaan epäinhimillisen hahmon vastausta. Hetken oli hiljaista, mutta sitten kuninkaan huulet kääntyivät hienoiseen hymyyn ja tämä vastasi:
"Oi Kimon, suuri on sinun viisautesi ja jalot lupauksesi. Miehuullinen katsantosi ja kohtelias käytöksesi, johon olen suuresti mielistynyt. Kiitän itseni ja puolisoni puolesta sanoistasi.
"Tiedät hyvin, että tämän valtaistuimen vaadinta on tyrannin tuho, ja Kritherion on meille vihamies. Todellako saatat meille luvata hänet?"
"Niin totisesti voin, sillä olen omassa maassani mahtava velho ja urhoollinen mies." vakuutti Kimon, kun ei varsin voinut enää perääntyäkään.
"Sitten on varmastikin kuoleman kuninkaan suosio puolellasi, ja katson sinuun suopeasti. Saatat siunauksellani saada hintasi, ja oppia kuoleman salaisuudet joita valtakuntani pitää.
"Keltainen pappi opastaa sinut minne mielit. Halusit sitten nähdä Unohduksen lähteet tai tietää Muistojen salin tai vaikka maistaa oppia Luolien viisaiden jalkojen juuressa, hän tietää minne mennä. Jos palaat Kritherionin kera, tiedä että valtakuntani ovet ovat sinulle aina avoimet ja voit oppia monia velhon taitoja ja kuoleman salaisuuksia kanssamme."
Nyt kuningas käänsi päänsä sivuun, mistä Kimon tiesi audienssin päättyneen. Mehrdad johdatti hänet palatsin etuhuoneeseen.
"Mehrdad, menkäämme luolien viisaitten luo maistamaan tiedon nektaria ja viisauden hedelmää. Ja kulkiessamme voisit vapaasta tahdostasi kertoa maailmanne tavoista, laeista, mitoista, määristä, hinnoista, rahoista, veloista ja sun muusta, tai jos jos et sitä vapaasta tahdostasi tee, niin sitten vaikene."
"Ja joka tapauksessa voisit kertoa maailmasi tavoista, etten ketään kömpelöllä kielelläni tai käytökselläni loukkaa..."
Mehrdad lähti johdattamaan Kimonia syvemmälle palatsiin. Monia huoneita he ohittivat, ja monenlaisia ihmisiä kuka missäkin toimessa. Viimein he saapuivat korkeisiin portaisiin jotka lähtivät kiertämään ylös korkeampiin sfääreihin.
Ennen kuin astui portaille, Kimon kääntyi vielä Mehrdadin puoleen:
"Ennen kuin nousen portaita, kerro mitä voit tämän maan tavoista ja toimista, hinnoista ja mitoista, jotta vältän ennustamasi vaikeudet!"
"Kun kysyt niin vastaan." sanoi tähän Mehrdad kumartaen syvään. "Tiedä, että se mitä vähäiset henget sinusta haluavat on veri, sillä tässä maassa se on kolikoista arvollisin. Tiedä, että monet ovat ne suuremmat henget jotka valvovat sinua ja valmistelevat kirouksia ja lumoja yllesi, sillä elävä väki on voimallinen palvelija. Tiedä, että sinun tulee aina kunnioittaa parempiasi; aina varmistaa sopimus; aina pitää asetukset, sillä kuningas ei tunne myötätuntoa. Tiedä, että kukaan ei hyökkää kimppuusi niin kauan kuin pidät salaisen perinteen, mutta sen rikkominen rikkoo turvasi.
"Tiedä, ettei kukaan anna mitään ilmaiseksi. Tiedä, että suola on meille kirous siinä missä veri siunaus. Tiedä, että varjo väistää aina henkeä. Valitse hyvin, kehen asetat luottamuksesi, sillä heikot pettävät sinut jos voivat. Ole epäluuloinen heikkoja kohtaan, uskollinen vahvoille.
"Lupaa hekatombeja maan päällä, alttarisuojia ja rukouksia. Jos on pakko, anna omaa vertasi, mutta pitele veistä aina itse. Jos myyt sieluasi, valitse itse mitä annat. Jos vannot valoja, älä vanno niitä ikuisuudeksi vaan vuodeksi ja päiväksi. Pyydä pysyviä siunauksia, voimakasta tietoa. Älä tyydy valheisiin, vaan tunnista tavara tai maksa toiselle sen tunnistuksesta. Pyydä sieluja taottuna, vangita henkiä, kulta-aarteita, mahtikaluja.
"Tunne erilaiset henget ja niiden tavat, tunne pysyvät lait. Älä anna kuoleman unohduksen koskettaa itseäsi, sillä silloin et palaa maan päälle. Älä nuku kuolleiden maassa. Älä seurustele harmaaväen kanssa, väistä kartaagenjáa, kohtaa verhotut verhottuna, älä taivu varjohukkien lupauksiin, älä syö mitä luuväki tarjoaa, älä kieltäydy Malthuksen viinistä, älä astu tielle tai kulje portista ilman opasta ja tiedä muutenkin erilaisen väen sudenkuopat tai vältä tuntematonta väkeä."
Nyt Kimon nousi kuitenkin jo palatsin katolle, joka oli laakea lukuunottamatta kelmeän norsunluun kupoleita jotka paiseina siitä nousivat. Lisäksi lähti katolta kolme siltaa, jotka kukin katosivat jyrkästi yläpuoliseen pimeyteen.
"Tuo silta vie sinut viisaiden luoliin." sanoi Mehrdad. "Tulet kohtaamaan luolissa sen, mitä Basil Arkhyloon valtakunta tarjoaa filosofeille ja tietäjille. Tunnistat kuninkaan suosiossa olevat tietäjät heidän vaatteistaan."
Kimon kiitti opasta ja astui osoitetun sillan ensimmäiselle portaalle, lähtien kapuamaan pimeyteen kaarta pitkin. Päästessään matkaan hän huomasi pian, että sillan luiset kaiteet hohtivat hopeisina ja tikasten vaski kultana, eikä hänellä ollut vaikeutta nähdä eteensä. Matka oli pitkä, mutta viimein sillan kaari kääntyi ja Kimon tiesi olevansa kohta perillä.
Juuri silloin Kimon kohtasikin sillalla vastaantulijan. Tämä oli alaston, harmaapartainen mies joka tervehti Kimonia ja tivasi mitä tämä halusi viisaiden luolista.
"Haen viisautta, tietenkin." Kimon vastasi.
"Millaista viisautta?" kysyi toinen.
"Parasta lajia, kuolleiden salaisuuksia ja sitä mikä tekee miehestä suuren."
"Siinä tapauksessa saatan sinua auttaa. Anna minulle toinen silmäsi ja minä annan sinulle toisen silmäni. Siten minun silmäni, joka näkee kuolleet, ja sinun silmäsi, joka näkee elävät, voivat molemmat auttaa toista."
Jatkaessaan matkaa Kimon saapui viimein sillan päähän, joka laski suuren luolan suulle kylmän kallion keskellä. Astuessaan pois sillalta Kimon huomasi kuinka luolan seinustoilla moninaiset alastomat miehet ja naiset odottivat, ja luolan kaukaisella perällä suuri nuotio valaisi.
Edetessään syvemmälle luolaan Kimon huomasi, kuinka mitä syvemmälle hän eteni, sitä raskaammin vaatetettuja asukkaat olivat. Aivan perällä ihmiset olivat pukeutuneet raskaisiin monivärisiin ja kerrostettuihin kaapuihin joiden takaa ei näkynyt kasvoja, ei raajoja.
"Mitä haluat viisaitten luolista?" kysyi nyt suurin kankaisiin kiedotuista hahmoista. "Etsitkö viisautta?"
"Sitä minä juuri etsin." vastasi Kimon, haistellen ilmaa jossa leijui huono eetteri.
"Istu sitten ja kuuntele viisaampiesi sananvaihtoa." Kimonia neuvottiin, ja hän teki työtä käskettyä.
Kimon oppi tuossa luolassa monia asioita, sillä siellä oli monia viisaita. Hänelle paljastettiin kuinka erottaa kuolleet ja elävät, kuinka nähdä Arkon Plutonin kiroukset sieluihin painettuna, kuinka onnellinen elämä perustuu oman asemasi tunnistamiseen. Mitä pidempään kuunteli, sitä enemmän Kimon uskoi oppivansa näiden syvämietteisten sielujen seurassa. Hänet kuitenkin keskeytettiin ikävästi.
Yksi luolan toisessa päässä värjötelleistä miehistä nimittäin oli ryöminyt Kimonin heittämän varjon turvin aivan hänen taakseen. Tällä miehellä ei ollut päällään kuin lannevaate.
"Elävä, tule pois sieltä tulen äärestä." tämä liki alaston ja nälkiintynyt vanhus supisi. "He ovat Arkyloon lemmikkejä, ja opettavat vain valheita jotka ovat mädättäneet heidän sielunsa. Tosi viisaus on ovensuussa, ja jos annat minulle kaapusi niin paljastan sinulle monia salaisuuksia."
Kimon harkitsi hetken, nousi ylös nyökäten kohteliaasti nuotion ympärillä oleskelijoille ja johdatti miehen takaisin luolan suuaukolle. Siellä hän selitti tälle, ettei uskonut miehen sanoihin.
"Hyvä on, mutta älä tule minulle itkemään jos valetietäjät vaativat palkaksi tiedoistaan totta nimeäsi" mies tiuskaisi ja kietoi kätensä ympärilleen kiven hohkavaa kylmyyttä vastaan.
Seuraavaksi Kimon palasi sillalle, etsiäkseen käsiinsä sen partaniekan joka oli yrittänyt kaupitella hänelle silmäänsä. Tämä oli kuitenkin kadonnut, ja Kimon huomasi pian, ettei silta ottanut loppuakseen. Viimein hän kääntyi takaisin kohti luolaa, mutta kohta ymmärsi ettei sekään suunta enää johtanut takaisin. Kimon oli nyt yksin sillalla, joka molemmin puolin katosi pimeyteen ja näytti roikkuvan loputtoman syvyyden yllä.
Ajatus tuntui kiertävän ympyrää. Yksi asia oli varma: Kimon oli päätöksillään onnistunut eksymään tässä maassa, jossa ajan ja paikan lait venyivät henkien mielivallan mukaan. Pystymättä muuhunkaan Kimon lähti nyt seuraamaan siltaa yhteen suuntaan.
Pian silta tulikin portille. Portti oli vaskea ja siihen oli pakotettu kuvia Prokupiuksen saavutuksista ja suurista hämähäkeistä. Siinä harkitessaan tilannettaan Kimon saattoi kuulla portin toiselta puolelta iloista naisten naurua.
Kääntyessään pois portilta ja astuessaan joitakin askelia takaisinpäin Kimon puolestaan näki kaukana sillalla lähestyvän olennon: sillä oli vain vähän lihaa luiden päällä, sotkuiset vihreät hiukset jotka laskeutuivat selkään saakka ja pitkät, pitkät kynnet luonnottoman pitkissä sormissaan. Lisäksi tällä hämärästi naisenmuotoisella hirviöllä uupui paitsi toinen käsi rannetta myöten, toinen sen lautasenkokoisista silmistä. Eläimellinen noitanainen, ja sen nimi oli Reidiogaga.
Koettaen noudattaa annettuja neuvoja Kimon tekee ainoan mahdollisen johtopäätöksen, ryntää huutaen eteenpäin ja yrittää tönäistä noitanaista alas sillalta samalla kaivaen esille sen suolapussin, joka on ollut aina messissä viime kaupungista lähdön jälkeen, ja hujauttaa sitä suolaa sen pirullisen noitanaisen päälle kourallisen :)
Suola lensi noidan silmiin, ja sai tämän sähisemään raivosta. Ojentaen toisen kätensä kauhistuttava harppu antoi Kimonin juosta suoraan päin. Olennon pitkä, pitkä kynsi ojentui kohti Kimonia, ja tämä tuskin tunsi sitä kun kynsi liukui läpi hänen vaatteistaan ja ihostaan, tunkeutuen yhä syvemmälle.
Viimein pysähdyttyään Kimon ei voinut muuta kuin tuijottaa neulalla pistetyn hyönteisen lailla kun noita mulkoili häntä suurella silmällään. Ensin se näytti epäluuloiselta, mutta sitten harpun naama repesi hampaattomaan hymyyn.
"Ksss, se on elävä! Mitä elävä tekee kuolleiden maassa?" kysyi ämmä. "Ei väliä, minä olen Reidiogaga, ksss, minä mestaroin kaiken mihin kynteni lasken."
Näin sanoen harppu iski Kimonin lihaan lisää pihkaisia kynsiään, ja kiipesi ketterästi hänen selkäänsä. Otus oli yllättävän kevyt, mutta kynnet aiheuttivat Kimonille sanoinkuvaamatonta tuskaa tunkeutuessaan hänen niskaansa. Hämärästi Kimon tunsi myös kuinka otuksen rääsyjen alla tämän jalkojen terävät kynnet painuivat hänen ristiselkäänsä, niin että harpun paino lepäsi hänen kylkiluidensa varassa.
"Hmmm, pehmeä paikka, sinä saat olla minun ratsuni, ksss." kihersi noita. "Ratsastan sinulla päiviä ja taas päiviä, nuori mies kestää ennen kuin katkeaa, ksss."
Kynsillään Kimonia ohjaten harppu käänsi tämän nyt kohti tuota ovea sillan päässä. Kimonin hölkättyä paikalle ämmä rapsutteli kynsillään ovea, ja se avautuikin pian olennon edessä. Toisella puolella viileän kauniit, hienostuneesti pukeutuneet ompelijat ja kutojattaret kutsuivat Reidiogagan peremmälle, joskin tämä joutui hätistelemään ystävättäriään loitommas uudenuutukaisesta ratsustaan.
<-- Kilikian Kentät II
> Etusivu > Kimonin Matka
--> Spyratouta Vastaan