<-- Kettujen Kreivi
> Etusivu > Harmaahaukan Linna I
--> Troiluksen Kauppamatka I
Käsillä oleva seikkailu, "Harmaahaukan linna I" (uskon vankasti että sinne palataan vielä), on osoittautunut psykologisesti kovaksi palaksi purra. Linna on hämäävän vaarallinen paikka johon liittyen kaupungissa tunnetaan monenlaista tarinaa. Sankarimme kuitenkin päätyivät tutkimaan sen syvyyksiä hetken mielijohteesta.
Kuten muistamme, Lakedaimonin Georgesista on kehkeytynyt kettujumalan profeetta. Uuden palvelussuhteen innoittamana hän on kerännyt ympärilleen joukon samanhenkisiä urhoja jotka ovat halukkaita omista syistään riskeeraamaan nahkansa kettumaisissa seikkailuissa.
Toissasessiossa nämä sankarit siis kokoontuivat Bextropoliksen seikkailijain kiltaan kuulemaan Georgista. Tämä vetosi miehiinsä ja esitti suunnitelmansa siitä, kuinka hän olisi palveleva kettua: mahtavat taika- aseet hän nostaisi maan povesta ja hirviöiden kourista niillä vastustaakseen mustien kukkuloiden syöpää. Tai jotain siihen suuntaan, Kettu ei valinnut Georgista hänen puhujanlahjojensa vuoksi. Kaikki olivat tyytyväisiä tähän suunnitelmaan, ja enää olikin päätettävä minne sankarimme suuntaisivat kulkunsa.
Kaikkihan toki, kokemattomimmatkin, tietävät että Bextropoliin kilta on paikka seikkailulle. Ei aikaakaan, kun Ketun kaivarit (tai mitä nyt ovatkin nimeltään, asia on vielä auki) olivat jo korvat auki selvittämässä missä mahtavat taika-aseet piillä, sellaiset jotka purisivat pargioniin. Helposti he kaivoivat esiin joukon lupaavia huhuja ja tarinoita kuolleista maageista, jumalallisista ilmestyksistä ja muista taialta tuoksuvista tapahtumista.
Näiden joukosta he huolella valitsivat 'säätämiseksi' kutsutun prosessin avulla kohteensa. Yllättäen he kokivat helpommaksi lähteä tutkimaan Harmaahaukan linnan muinaisia raunioita kuin esimerkiksi mennä maagi Prokupiuksen tykö ja pyytää tältä taika-aseita. Aitoja urhoja.
Kun asia oli ratkaistu ja linna voittanut kisan (nähtävästi läheisyytensä ansiosta) ottivat sankarimme ja läksivät matkaan. Harmaahaukan linnaan on matkaa vain kolme päivää Satorin malliin (so. kävellen), eikä aikaakaan kun urhot olivat perillä Zoggelerissa, pienessä kylässä melkein linnan kupeella.
Tässä välissä on aikakirjoihin merkittävä kutka killan moninaisista sankar'uroista olivat mukana koitoksessa: Paitsi Georgesta joukossa oli hänen uskollinen taistelutoverinsa Stavros, vanha Rapiér sekä Troilus ja Spiro, seikkailijat sattuman oikusta.
Lukuunottamatta satunnaisia kettuhavaintoja joihin sankarimme suhtautuivat skeptisesti, Harmaahaukan linnan rauniot olivat rauhaisat. Mikään ei näyttänyt muuttuneen siitä kun Rapiér tovereineen oli täällä sotimassa maantierosvojen kanssa pari kuukautta takaperin. Kaiken kokoisten kivenmurikoiden ja kärventyneen, jättimäisen puurangon yhdistelmä oli entisellään.
Seikkailijat päättivät aloittaa tutkimuksensa linnan ehjästä päädystä jonne pääsisi helposti kiipeämällä kivimurskan muodostamaa rinnettä pitkin. Äärimmäistä varovaisuutta noudattaen he valitsivat yhden käytävän joka näytti johtavan syvemmälle raunioon.
Pian käytävä vei sankarimme pimeään kammioon. Varovaisesti sitä tutkiessaan he huomasivat että sekä pyöreän huoneen katossa että lattiassa oli aukko. Huoneen korkeat seinät olivat joskus olleet tiheän kirjoituksen peitossa. Aukko lattiassa tuntui jatkuvan syvälle, kun taas katon suunnalla saattoi huomata auringon pilkistävän linnan korkeimmissa kerroksissa.
Säädettyään ja ihmeteltyään asiaa sankarimme virittivät köyden jota pitkin laskeutuivat alaspäin. Heti huoneen alla oli toinen samanlainen, noin kymmenen metriä korkea kammio. Massiivinen porraskuilu? Mikä huoneiden tarkoitus sitten olikin, niistä lähti pimeitä käytäviä kaikkiin suuntiin.
Alemmasta kammiosta sankarimme löysivät seikkailun suurimman arvoituksen, palan elävää puuta. Ja elävä tässä siinä merkityksessä, että se kiemurteli ja vääntyili Rapiérin hyppysissä suorastaan innoissaan. Näitä rippeita Pelasgien (jotka tarun mukaan rakensivat linnan) taikuudesta löytyi sittemmin sieltä täältä käytävistä. Käyttötarkoitus on vielä auki.
Rohkeasti urhot nyt joka tapauksessa sukelsivat satunnaiseen käytävään siinä toivossa että sattuisivat salaiseen aarrekammioon. Se vähä mitä he tiesivät Harmaahaukan linnasta tiesi kertoa että nämä käytävät olivat satoja, ehkä tuhansia vuosia vanhoja. Odotettavasti sankarimme eivät löytäneet mitään eläinten jätöksiä kummempaa.
Kävi ilmi että linnan maanalaiset osat olivat odottamattoman laajoja. Urhomme kahakoivat satunnaisten villieläinten kanssa, mutta muuten huoneet ja käytävät suurista halleista pieniin komeroihin olivat epäilyttävän tyhjiä. Siellä täällä seiniä koristivat muinaiset piirtokirjoitukset, mutta mitään toivoa niiden selvittämiseksi ei ollut.
Tässä aistideprivaatiokokeessa urhomme kävivät ehkä vähän yli- innokkaiksikin. Päätettyään laskeutua linnan pohjalle he kohtasivat maanalaisen lähteen joka oli näemmä täyttänyt kuilun kuka tietää miten pitkältä matkalta. Täten ollessaan alimmassa saavutettavissa olevassa kerroksessa miehemme jatkoivat tutkimustaan ja löysivätkin oven joka oli kestänyt nämä vuodet. Innokkaina he avasivat sitä koko loppupäivän (ovi oli sitä outoa teräspuuta josta linnan puurankokin oli kohotettu).
Oven toisella puolella toisaalta oli viimein elämää. Outojen maanalaisten sienten peittämä lattia ja hirviömäisiä olmirottia (sankarien antama nimi; ne olivat jotakin mitä kukaan ei ollut ennen nähnyt) näes. Innoissaan tästä sisällökkäästä kohtaamisesta Rapiér syöksyi suinpäin keskelle hämmentyneitä olmirottia ja olisi epäilemättä tullut syödyksi jos hänen toverinsa eivät olisi osoittautuneet uskollisiksi.
Loppujen lopuksi sankarimme, kun eivät tienneet paljonko rottia oli (puhumattakaan siitä että jo ensiaalto melkein surmasi heidät), tuikkasivat huonetta peittäneen jäkälän tuleen ja lähtivät livohkaan.
Viikkoa myöhemmin Rapiérkin oli taas tolpillaan. Ja sankarit, sankareita kun ovat, suuntasivat taas kulkunsa linnaan. Kaikki näytti maanalaisissa käytävissä samalta, mutta haahuiltuaan taas tovin (ja todettuaan ettei elävältä palaneilla olmirotilla ollut aarretta) seurue alkoi kuulla käytävissä salaperäistä mylvintää...
Akaijalaisia kun olivat, seikkailijamme osasivat viimein laskea yhteen yksi ynnä yksi. Tyhjät, aution siistit käytävät. Haarautuva, labyrinttimainen linna. Salaperäisesti romahtaineita kulkuteitä. Ei asukkaita, eläimiäkin harvakseltaan. Mylvivä salaisuus. Tämän täytyi olla eräs kauheinta metsänväkeä, salaperäinen, territoriaalinen, Bakuksen verestä syntynyt minotauri (karjalainen ystävien kesken)!
Jäämättä arvailemaan miksi minotauri oli aiemmin antanut heidän olla rauhassa urhot päättivät olla urhoollisia toinen päivä ja poistua nyt mitä pikimmin rakennuksesta. Mutta tullessaan köytensä luo he huomasivat sen kadonneen! Minotauri epäilemättä tuntee jokaisen mutkan ja salaisen kulkutien labyrintissaan, ja suorastaan legendaarinen on sen julma tapa leikkiä uhreillaan.
Heidän siinä neuvotellessaan kuulivat sankarimme yläpuoleltaan, kuilun korkeammalta tasolta matalana kumisevan äänen. Se oli itse karjalainen, kauhea minotauri joka pilkkasi ihmisten typeryyttä heidän eksyessään hänen luolaansa.
Lyhyestä keskustelusta kävi ilmi että tämä oli minotauri Locus Garum, Harmaahaukan linnan kuningas. Eikä hän sietänyt sitä että hänen valtakunnassaan saapasteltiin ilman lupaa. Mutta totisesti hän olisi armollinen, ja jos yksi joukosta jäisi jälkeen saisivat muut mennä.
Pj jää edelleen odottamaan milloin muu seurue päätyy heittämään Rapiérin susille, sillä tälläkin kertaa se uskollisuus joka tekee sankareita nosti päätään, eivätkä urhomielemme taipuneet tarjoukseen. Mitään muuta vaihtoehtoa ei jäänyt kuin kauhea kujanjuoksu minotauroksen kanssa. Ja miten ihminen saattaisi ehtiä paeta keskeltä labyrinttiä?
Niin legendaarisia kuin olivatkin pelaajamme eivät pyytäneet ylimääräistä ekspaa siitä tosiseikasta että he kykenivät pakenemaan tässä muinaisessa leikissä. Näes niinä pitkinä tunteina jotka he aiemmin viettivät naaraten linnan maanalaisia holveja sattuivat uroot löytämään toisenkin uloskäynnin, maanalaisen käytävän jota khresgaarit käyttivät.
Nyt Stavros näytti kyntensä ja johdatti muun seurueen epäröimättä suoraa tietä ja juoksujalkaa tuon uloskäynnin suuntaan. Minotaurin askeleet jylisivät seikkailijain yläpuolella ja molemmilla sivuilla sen sukkuloidessa omia reittejään kohti seuruetta. Pelinjohtajan ällistykseksi (Georgiksen kantaessa hitainta, kuinkas muutenkaan) seurue pinkoi suorastaan kettumaisesti matalaan käytävään voittaen verenhimoisen karjalaisen kokonaisella käytävänmitalla (no, oli siinä kyllä noppatuuriakin).
Tämä ei kuitenkaan ollut lorun loppu, sillä Rapiér osoitti jälleen sitä jääsydämistä rohkeutta josta hänet tunnetaan (jätkä raapisi kyllä kokemusta jos olisi motivaationa 'tyhmyys' tai 'rohkeus' tai jokin). Muiden kiiruhtaessa käytävään - jonne minotauri ei kykenisi seuraamaan - Rapiér kääntyi kylmäverisesti kohtaamaan päälle ryntäävän kolmimetrisen hirviön jonka niska olisi käynyt kalalaivan kölistä.
Juuttumatta tapahtuneeseen sen tarkemmin riittää sanoa että jälleen taistelupari Stavros/Georges osoitti kykynsä karkoittaen kuningas Garumin Rapiérin niskasta epätoivoisella takaisinkoukkauksella joka yllätti rohkeudellaan minotaurin kirjaimellisesti maasta makaamassa.
Nyt soturit katsoivat uhkaavasti minotauria joka oli edelleen kiinni Rapiérin kintussa, valmiina heittämään hänet seinään. Ja vaikka veri virtasikin vuolaana Georgiksen keihään ja Stavroksen miekan jäljiltä, ei kuningas ollut taipumassa. Mitä lie sinä hetkenä ajattelivat sankarit, luulivatko lienee olevansa voittamassa? Epäinhimillisen kestävä ja voimakas minotauri? Kumpikaan puoli ei liene vetäytymässä, niin hullu oli Rapiér, niin rohkea Georges, niin jääräpäinen Garum. Stavroksesta ei kannata puhua, sillä on psykoosi.
Juuri kun puolueeton tarkkailija epäili tilanteen repeävän verilöylyksi osoitti Georges vähän kettumaisuutta tarjoamalla Garumille rauhaa. Ihme ja kumma, ylpeä kuningas joka kuolisi ennen kuin antautuisi tai ottaisi armoa pysähtyi harkitsemaan asiaa (riiputtaen Rapiéria ilmassa, btw). Viimein hän myöntyi, sanoen kunnioittavansa sitä hullunrohkeutta jota sankarimme osoittivat. Jätti pohtimaan oliko se kunnianosoitus kääntyessään pois.
Joka tapauksessa. Ketun kaivarit (tai mitä ikinä) palasivat nyt Bextropolikseen, joten seikkailuun pääsee näppärästi mukaan huomenna. Kuulin että Georges kertoi killassa kuten tapana on seikkailusta, vaikkei se ehkä niin suurta kunniaa tuonutkaan. Riippumatta siitä jatkatteko huomenna tätä linjaa vai yritättekö rikastua jotenkin muuten, seuraavassa joitakin niistä asioista jotka opitte killan jäseniltä ihan yksinkertaisesti kysymällä Harmaahaukan linnasta ja kertomalla tarinanne. Osoittaa että aina ei kannata salailla asioitaan, mutta aina kannattaa tehdä taustatyötä.
Ensinnäkin, rapsodi Haralambos (joka on muuten puolipelasgi) tietää yhtä sun toista linnasta. Voin vastailla kysymyksiin tarkemminkin, mutta nyt sanottakoon että Locus Garumin on tiedetty hallinneen rauniota jo ainakin 30 vuotta sitten. Se että hän on minotauri ei selviä ao. tarusta, hänen väitetään siinä olevan golem...
Tasso Onassis tietää kertoa elävästä puusta. Kauppias Gerondaz voi ostaa ne kaksi kappaletta puhtaasti erikoisuuksina kymmenellä kultarahalla. Maagit kuulemma maksavat siitä jonkin verran, sillä he pystyvät hallitsemaan sitä tietyillä kemikaaleilla. Ovat käytännöllisiä eräiden ansojen ja laitteiden rakentamiseen, sillä elävä puu vaistoaa elävän olennon läsnäolon.
Kolmantena tärkeänä on maahinen Xydas. Hänellä ei ole karttaa linnan alapuolesta, mutta hän tapasi kerran vuosia sitten fylaksin joka kertoi laskeutuneensa syvälle linnan alle ja eläneensä siellä kolme vuotta. Jos tarinaan on uskominen (se löytyy myös Akatemian kirjastosta) rohkea ja nokkela mies voi löytää tiensä läpi Garumin labyrintin linnan romahtaneen osan alle missä olisi vielä ainakin kaksi samanlaista kuilua kuin se jonka ympärille Garumin labyrintti kiertyy. Xydas ei kuitenkaan muista tarinan yksityiskohtia, eikä usko itse sen olevan ainakaan kokonaan totta.
Muutakin tietoa minotaureista ja linnan historiasta on saatavissa, mutta palaan asiaan sitten jos päädytte jatkamaan Hhl:ssa nuohoamista. Jos unohdin jotakin niin muistuttakaa.
<-- Kettujen Kreivi
> Etusivu > Harmaahaukan Linna I
--> Troiluksen Kauppamatka I