me@tktl 08/06

Tietojenkäsittelytieteen laitoksen verkkolehti

Etusivu

Henkilö: Miro Lehtinen väitteli

Kirjoitukset: Vaalit tulevat - ketä äänestää ja miksi?

Päiväkirja: Heikki Lokki

Kuulumiset

Summary

Aiemmat numerot

Toimitus

Päiväkirja

Yliopistonlehtori Heikki Lokki

Maanantai 6.11

Viikonlopun pakkasten jälkeen ilma on lauhtunut yöllä. Tuulee. Aamuhämärässä varpuset tirskuttavat samassa pensaassa Kaisaniemen puiston reunassa kuin muulloinkin opintoasiantoimikunnan (OAT) kokoukseen kävellessäni. Joku ruokkii niitä pensasaidan sisälle taitavasti, etteivät ihmiset huomaisi. Onkohan tämäkin H5N1-strategiaa?

OAT:n kokouksessa suunnitellaan opetuksen laatumatriisin entistä laajempaa lanseeraamista laitoksille ja tiedekunnille. Matriisi on kasvanut entisestään ja minua arveluttaa jaksetaanko siihen perehtyä niissä yliopiston yksiköissä, missä siitä eniten hyötyä opetukselle ja oppimiselle olisi saatavissa. Minna F on valmistellut hyviä papereita, joihin tulee vielä joitakin muutoksia. Ajatus on, että matriisiin perustuen laitoksilla arvioitaisiin opetusta ja oppimista. Opetuksen laatuyksiköksi hakeminen tapahtuisi erikseen ja määrämuotoisella hakemuksella. Kokonaisuus, johon opetuksen itsearviot ja laatumatriisi liittyvät, on aika iso. Kirosanat, kuten "laatutyö" ja "tuloksellisuus", ovat mukana tässä kokonaisuudessa. Mielessäni ihmettelen, että miksi niin monelle hyvän laadun näyttäminen on niin vastenmielistä? Miksi jotkut laitosjohtajat esittävät epärealistisen korkeita tuloksellisuustavoitteita maisterien lukumäärissä? Olen itseeni tyytyväinen, kun kerta toisensa jälkeen muistan huomata, kuinka pieni osa yliopiston yleisiä huolenaiheita koskee laitostamme. Monta asiaa on meillä hoidettu huomaamatta hyvälle tolalle ennen kuin asia nousee yliopistotasolla edes esille.

Sisäänotettavien opiskelijoiden tuleva määrä kiertää OAT:n kautta konsistorille lähinnä läpihuutojuttuna, mutta aina puhelias toimikunta jotakin kommentoi. Eino Kaila -palkinto hyvälle opettajalle tulee taas jaettavaksi ja juliste esitysten tekemiseksi hyväksyttiin.

Varpuset ovat samassa talon seinustan pensaassa edelleen. Talon ikkunoista taitaa vetää, koska kaksi varpusta kuivattelee räntäsateen kastelemia höyheniään ikkunalaudalla.

Lounaan jälkeen olisi vastailtava ja siivottava postilaatikkoa. Luen ensin postit ja vastaan pariin helppoon. Pari ComBilaista on matkustellut ja selvittelen Tiina V:n kanssa laskujen maksatuksen. Sanna muistuttaa käytävällä, että päiväkirjaa pitäisi kirjoittaa. Muistuttajat ovat tärkeitä. Pekan kanssa selvittelen tietotekniikkaosaston AD-tunnusten hankkimista HOPS-ohjaajille, tavoitteena Oodin lukuoikeuksien järjestäminen ohjaajille.

Nopean kahvin jälkeen iltapäivä kuluu OhTu-porukan kanssa suunnitteludokumentin läpikäynnissä. Kokouksen jälkeen selvitellään mikseivät php:n tekemät sivut näy. Hälytän Janin ja Pekan apuun. Janin hexadumpitkaan eivät heti auta ja Jani otti itselleen läksyjä.

Sitten sekalaista sähköposti- yms. sälää: ComBin asioita, vastauksia kyselijöille ja postin siirtelyä kansioihin. Lupaan alustaa perjantain opekahvilassa laitoksen opetuksen laadun osoittamisen onnistumisesta - Taina taisi ehdottaa jotakin riittävän lähellä olevaa aihetta. Sitten kodin kautta lentopalloa mäiskimään. Jääpähän muutama eposti tähteeksi huomiselle.

Tiistai 7.11.

Sunnuntainen tahtoni vastainen paiskautuminen selälleni jäälle ja eilisiltainen lentispallottelu saivat aikaan epämiellyttävän yhteisvaikutuksen. Nyt on selkä sairaan kipeä ja liikkuminen vihloo eikä istuminenkaan ole paljon helpompaa. Tuskallisen runsaasta kokemuksesta arvelen, että muutama päivä on nyt tämmöistä hidasta ja kankeaa hiihtelyä.

Illalla lentiskentällä venytellessä päivitettiin Jukan kanssa toistemme tietoja laitokseenkin liittyvissä tulevissa asioissa.

Mutkalla oleva ruotoni ja surkea liikkumiseni herättää myötätuntoa kollegoissa. Huolehtiminen lämmittää.

Aamulla jatkoin sähköpostivastailua ja lisää vastattavaa oli tietenkin tullut: ComBi, HOPS, johdatus tietojenkäsittelyyn, rengastustoimiston käyttöliittymän vaihtamisen projekti, OhTu sääksineen, ensi viikonlopun merikotkakokous Turussa jne. vaativat 1-5 epostia kukin ja puhelinkin soi. Lounaan jälkeen Jukan kanssa suunniteltiin laitoksen strategiapäiviä. Oppimisen laatu kiinnostaa ilahduttavasti laitoksen väkeä. Kertun ja Ninan viime kevään kokoama TiRan aineisto oppimisen laatuun liittyen lojuu yhä pöydälläni. Tuoreeltaan sitä jo käsittelin, mutta TiRan kurssin arvostelun jälkeen ei käsittely ole jatkunut. Pian on jatkuttava ja raportti saatava Kertun ja Ninan kanssa tehtyä.

Päivällä kompuroin postihuoneeseen ja siellä olikin iloinen yllätys: Suomen Riistan kirjoittajan vapaakappale - vuosikirjassa on kanahaukan ravinnosta kirjoitus, jonka syntyyn olen ollut vaikuttamassa.

Neljältä menen tenttiä valvomaan Päivin kanssa. Siellä saan luettua muutaman johdatus tietojenkäsittelytieteeseen -kurssin itseopiskelijan esseekokoelman. Tentissä on vain erilliskokeita ja 49 opiskelijaa. Tentin jälkeen vastaan vielä muutamaan epostiin.

Keskiviikko 8.11.

Hannu on huomannut menetelmätieteiden sivun vanhentuneen ja korjannut sen. Samalla, kun vien eilisillan tenttinipun Pirjolle, täsmennämme Hannun kanssa kahvihuoneessa menetelmätieteiden sivun sisällön yhteneväiseksi opinto-oppaan kanssa. Satunnaisilta kahvihuoneessa olijoilta saa tavanomaisen osallistuvia lisäkommentteja... Piipahdan Esan huoneessa asioimassa. Hannu on sillä välin jo tehnyt pikku muutokset menetelmätieteiden sivuun ja korvannut sillä vanhentuneen.

Sitten taas epostivaihtoa Turkuun rengastukseen liittyvien ohjelmistojen kehittämisestä. ComBin Turun siipi Pariisin ohjausosastoineen on huolestunut ensi vuoden rahoituksista. Inkerin ja Hannu H:n kanssa epostitse veivattiin kokoussalien varaukset järkeviksi 15.11. Kirjoitan itselleni pienen listan iltapäivää varten, etten enää unohtaisi niitä asioita, mitä jo eilen piti tehdä...

Posteja sinne ja posteja tänne kunnes Laura tuli HOPS-ohjaukseen. Laura on opiskelijatuutori ja hänen opintonsa ovat hyvässä vauhdissa, vaikka ummikkona aloitti. Olisipa samaa sinnikkyyttä enemmän. Saan hyvää palautetta opetuksesta ja Hannulle tulee asiaa ruotsin kurssille pääsyn vaikeudesta. Esko poikkeaa ComBin rahojen käyttöä suunnittelemaan.

Hannun kanssa pohditaan uuden ylituutorin nimeä Annan tilalle, kun Anna siirtyy muihin hommiin.

Iltapäivä ja ilta kuluvatkin sitten ComBin johtokunnan kokouksen valmistelussa.

Torstai 9.11.

Aamulla tulee Ville HOPS-ohjaukseen. Hän on kokopäivätyössä ja opinnot etenevät normivauhtia. Ville on kovin tyytyväinen saamaansa oppiin laitoksen kursseilla. Asiat loksahtelevat kohdalleen 5-6 vuoden alan töissä olon jälkeen. Villen motiivit ovat kohdallaan. Muun päivän olen varannut merikotkaesitelmän tekoon. Esitelmä on Turussa sunnuntaina ja aihe on OhTu-projekteissa tehty tietokantajärjestelmä, johon paraikaa talletetaan merikotkien pesätarkastusten tiedot 35 vuoden ajalta.

Välissä tietenkin sähköpostipaimennusta eri suuntiin. Ilta on aika pitkällä kotiin lähtiessä.

Perjantai 10.11.

Aamulla laitetaan ComBin ensi viikon johtokunnan kokouksen esityslista Heikki M:n kanssa järjestykseen ja lähetän sen johtokunnan jäsenille. Sitten teen esityksen iltapäivän opettajakahvilaan aiheena avainasiat laitoksen opetuksen laadun kohoamisesta valtakunnan laatusarjaan. Sitten opettajakahvilaan kannettava kainalossa - tunnen nauttivani laitoksen opettajien kehumisesta ja laitoksen toiminnan esittelystä. Kelpaa esitellä meidän tekemisen meininkiä! Toivoin, että kuulijoina olisivat olleet ennen kaikkea muiden laitosten johtajat.

Sähköpostiliikenne on onneksi hiljaista kuten usein perjantaisin.

Loppuvuorokausi meneekin sitten sunnuntain merikotkaesityksen valmistelussa. Yleisönä Turussa on valtakunnan merikotkien seurantaväki.

Viimeiseksi laitan lapun näppäimistölle, että muistan maanantaina tilata kahvit ComBin johtokunnan kokoukseen. Hyvää yötä.