<-- Georgeen Kirous
> Etusivu > Kefalos, erakko
-->
Eilinen sessio alkoi suunnilleen siitä, mihin viimeksi jäimme. Alku oli vähän hidas, mitä kun piti kartoittaa vähän uutta kaupunkia ja päättää, mihin menisimme seuraavaksi. Koska kellään ei tuntunut olevan mitään sen kiireellisempää, tarjoilin sitten seuraavan osan Georgeen palveluksesta kettujen kreiville.
Georges näki unessa kreivin, joka kiitti hänen suoriutumistaan ja uteli epätodennäköisen pappinsa ajatuksia. Nähtävästi tyytyväinen kettu tarjosi nyt Georgeelle tehtävää legaattina, jonka tämä lakedaimonilaisena tietenkin otti vastaan. Tehtävänä olisi vakuuttaa yksi mustan metsän ruhtinaista, Homeira Mahee, kettujen kreivin ja metsänväen puolelle.
Musta metsä, kuten jotkut tietävätkin, on se osa Iliumin erämaata josta pimeys kurottaa Iliumiin. Mitään tarkkaa maantiedettä sille ei varmaankaan ole.
Kun tämä selvisi, vietimmekin sitten loppusession myymällä aseita ja selvittelemällä seurueen sisäisiä suhteita. Mitä aseisiin tulee, varovaisuus ja ratkaisevan hyvä nopanheitto toivat niistä kotiin erinomaisen katteen - toinen asia onnistuuko se uudelleen Lyydiassa, sillä tokihan Troiluksen kiskoma hinta tullee leviämään laajemmallekin.
Mielenkiintoisemmin, otimme vähän laatuaikaa seikkailujemme kertaamiseen ja seurueen välisten suhteiden selvittämiseen. Hämmennyn aina välillä siitä, miten vähän pelaajat tuntuvat välittävän hahmojensa keskinäisten suhteiden pelaamisesta. Jostakin kumman syystä ei- pelaajahahmot ja vielä enemmän kulloinkin käsillä oleva tehtävä ovat paljon todellisempia. Joskus joku onnistuu kohtelemaan omaakin hahmoaan pelinappulana. Voisinkin viettää silloin tällöin näitä vuorovaikutussessioita ihan syventääkseni pelaajien hahmosuhdetta.
Ratkaisujen puolella merkittävämpiä olivat tietysti Kleitoksen värvääminen harmaahaukkojen valaveljestöön (lähinnä koska tämä on turvallisempaa kuin elementalistin irtipäästäminen) ja Artemiksen seuralaisstatuksen vahvistaminen (tämä muistuttaa oikeastaan moottoripyöräjengiä, kun pysähtyy ajattelemaan). Jos se ei ollut selvää, ei kenenkään ole pakko olla toisen katamiitti jos ei halua.
Ensi kerralla pääsemme varmaan taas seikkailemaan, kun sankarimme lähtevät kohti mustaa metsää. Ehkä he kohtaavat matkalla erinäisiä elementalistejakin, kuka tietää.
Viime viikkoina olemme seuranneet #1:n mukana sankareidemme matkaa Iliumin mustaan metsään, joka erottaa akaijalaiset kansat Foinoosta, Iranista ja vuorten barbaareista. Metsä on vaarallisten hirviöiden, muinaisten salaisuuksien ja tosien theriittien maata, jonne vain Georgeen kaltainen hullu uskaltautuu.
Matka olisi kohtalaisen tylsä, jos mukana ei kuitenkin olisi seuralaisia, joilla on omat tavoitteensa ja toiveensa; niin vanha Troilus kuin Kleitoskin ovat Georgeen matkassa, toinen käydäkseen kauppaa hirviöiden kanssa ja toinen löytääkseen metsän laitamilta itselleen opettajan. Tähän mennessä puuhastelu on ollut mukavan perinteistä ja rauhallista: varustautumista, matkustelua, epäluuloisia maalaisia ja muuta vastaavaa. Melkein tulevat nuoruutemme päivät Bextropolista ympäröivässä erämaassa mieleen.
Ensisijainen syy tälle matkalle on kuitenkin Georgeen: hänen tarkoituksensa on tunkeutua syvälle mustaan metsään ja venyttää kykyjään odottamattomaan suuntaan; kettujen kreivi on määrännyt miehemme nimittäin kohtaamaan metsän ruhtinas Homeira Maheen ketun legaattina, ja puhumaan tämän puolelleen tässä salaperäisessä konfliktissa, johon Georges on palveluksessaan kietoutunut.
Menemättä tarpeettomasti yksityiskohtiin, riittää todeta että matka lähti ainakin liikkeelle suotuisasti. Troilus nimittäin kykeni viimein lunastamaan kaikkien odotukset ja jopa ylittämään ne myymällä Lyydian kaupungissa kylmää terästä. Troilus poistui kaupungista 40 talenttia rikkaampana, ja vaikka hänellä ei enää ollutkaan mitään myytävää, on hänellä nyt vihdoin pesämuna joka mahdollistaa ensimmäiset askeleet tiellä kohti kaupparuhtinaan asemaa. Saamme nähdä, kykeneekö seikkailija, joka vielä hetki sitten haaveili rapsodin vapaudesta, asettamaan unelmansa syrjään ja elämään niin kuin asemaan kuuluu.
Muissa uutisissa tärkeimpänä on varmaankin Kleitos, joka sai sitkeydellään suostuteltua toverinsa poikkeamaan aikomaltaan reitiltä ja matkaamaan tapaamaan Kefalosta, pahamaineista erakkoa jonka elementalistinen mahti on laulujen aihe Ilioossa. Ehkäpä tämänkin koitoksen takia Troilus ja Georges asettivat viimein syrjään menneet murheensa ja ottivat vakavin valoin Kleitoksen veljeskuntaan, joka Harmaahaukkoina tunnetaan. Aika näyttää osoittautuuko Kleitos luottamuksen arvoiseksi.
Tämä Kefalos, hän nyt joka tapauksessa asuu mustassa metsässä, tai ainakin sen laitamilla. Jo Lyydiassa Kleitos oppi paljon siitä, mitä elementalistista laulettiin: Kefalos oli väkevä mies, patriootti, petturi, Iranin vihollinen ja kaupunkien tuho. Pahoja hänestä sanottiin, ja hyviä. Kerrottiin, miten miehen varjo ennen hänen pakoaan heittyi yli koko Iliumin, ja kaupunkien tyrannit kuuntelivat hänen neuvojaan siitä, miten heidän tulisi toimittaa asiansa. Sitä kukaan ei tiennyt, miksi elementalisti pakeni itään.
Taivallettuaan syvemmälle sisämaahan toverukset saivat tietää enemmän mustasta metsästä, mutta kukaan ei voinut väittää tuntevansa sen pelottavia syvyyksiä. Kaikki neuvoivat kääntymään theriittien, metsänkulkijoiden, puoleen. Nämä matkaavat läpi koko Iliumin, ja myös mustan metsän, ja tuntevat seudun.
Likellä mustan metsän reunoja toverukset toki kohtasivatkin theriitti Sotirioksen, joka kuuluu noihin mustaa metsää vartioiviin synkkiin miehiin. Tämä lupautui viemään toverukset minne nämä mielivät metsässä, toki omien tarkoituksensa puitteissa. Olemme saaneet kehiteltyä asian tiimoilta ihan hyvää peliä, sillä Sotirios on... erilainen kuin nämä lännen miehet, jotka tulevat legaatteina ja ketun miehinä kaveeraamaan metsän paholaisten kanssa.
Itse metsä ei ensi katsomalta eroa paljoakaan muusta Iliumin erämaasta, lähinnä sille ominainen musta kuusi kertoo missä mennään. Mustassa metsässä maa on kuivaa ja puut vanhoja. Mustalle kuuselle on ominaista puiden kasvaa niin lähellä toisiaan, että niiden oksat menevät lomittain ja peittävät alisen maan, kuivattaen ja tappaen aluskasvillisuuden näistä karheikoista, jotka voivat jatkua virstoja suuntaansa ja tehdä matkustamisesta joko helppoa tai tuskallista, riippuen siitä tajuaako matkalainen kiertää karheikkonsa.
Joka tapauksessa, ollakseni taas lyhyenläntä: toverukset löysivät tiensä tämän Kefaloksen asuinsijoille, mistä kertoi vaatimaton kaiverrus erinäisen puun kyljessä. Kleitos läksi tapaamaan erakkoa, ja otti Georgeen mukaansa, jotta tämä saisi harjoittaa kieltään Homeira Maheeta varten. Troilus ja tämä Sotirios puolestaan jäivät pitämään leiriä.
Itse Kefalos oli vaikuttava tapaus, elämän katkeroittama vanhus joka ei todellakaan halunnut oppilaita. Toki kun väänsimme riittävästi löysimme riittävän draamallisen syyn ja seurauksen: Kleitos vannoi ottavansa valkoisen kukkulan virakseen, ja käyttääkseen näin Kefaloksen oppia mustien kukkuloiden Myrkkyseitikkiä vastaan.
Tällä välin musta metsä testaili Sotiriosta ja Troilusta Quadrigilionin, nelikätisen hirviön, hahmossa. Likeltä piti, etteivät sankarimme tapattaneet itseään siihen paikkaan. Joku alkukantainen vaisto kun saa nähtävästi pelaajat luottamaan siihen, että jos pelissä kerran hirviö on, niin tokihan se on tapettavaksi tarkoitettu. liikaa Georgeen seurassa, veikkaan ma. Hirviö tyytyi kuitenkin syömään Troiluksen aasin Troiloon itsensä sijasta.
Oleellisin merkitys Quadrigilionilla oli kuitenkin siinä vaiheessa kun Georges palasi. Nimittäin saimme tilaisuuden taas katsoa, miten kolmen maagin miekka leikkaa. Tämä epäilemättä antaa ajattelemisen aihetta Sotiriokselle, jonka pitäisi päättää ennemmin tahi myöhemmin mitä tekee näille lännen miehille.
<-- Georgeen Kirous
> Etusivu > Kefalos, erakko
-->