<-- Georgiksen Koitos
> Etusivu > Talvenvietto
--> Yhteenotto
Viimeisen kuukauden päättyessä seikkailijat kaikkialta Akaijasta suuntaavat matkansa Bextropolikseen, ollakseen paikalla hyvissä ajoin ennen talvimarkkinoita. Kesän saalis ja salaperäiset esineet eri puolilta maailmaa kiikutetaan kaupungin erikoistuneille kauppiaille jotka valmistautuvat löytämään ostajan Leeviläisen päivänä, joka markkeeraa talven viimeisen kolmanneksen alkua.
Pian bisnekset on kuitenkin hoideltu, ainakin niiden osalta jotka tyytyvät seikkailijan huolettoman rempseään tyyliin hankkiutumaan eroon saaliistaan pikaisesti. Muillakin on edessään pitkä talvi, eikä kukaan tosi seikkailija pystykään viettämään koko talvea tinkien.
Kohta ne tulivarpaat jotka eivät saata jäädä kaupunkiin ovat taas liikkeellä, kiirehtien etelään tai satunnaisen laivan matkaan ennen pahimpien sateiden alkua, jolloin tiet käyvät mahdottomiksi kulkea ainakin muutamaksi viikoksi. Akaijan talvi on veden ja kylmien tuulten aikaa, joten useimmat seikkailijoistamme eivät ole mitenkään kärkkäitä matkustamaan.
Eikä heidän tarvitsekaan, sillä Papaniklaan kilta on valmistautunut talveen, samoin kuin lukuisat tavernat ja majatalot jotka ovat valmiita majoittamaan matkustavaisia viikkokausien ajaksi, kunnes sää jälleen paranee.
Vain aniharvan on tapa matkustaa kauas talvella, ja niinpä tämä onkin kotiinpaluun aikaa. Juurettominkin seikkailija tapaa palata johonkin, vaikka sitten vain kantatavernaansa, talven tullen. Samoin moni monituinen matkalainen palaa Papaniklaan kiltaan talven viettoon. Monelle tämä on suurin syy kiltaan kuulumiseen, ja moni tulee "kotiin" Akaijan toiselta laidalta viettääkseen talven laskemattomat päivät tovereidensa keskellä.
Talvi aiheuttaa hienovaraisen muutoksen killan elämään, kun talo täyttyy asukkaista ja ylimääräiset majoitetaan läheisiin majataloihin. Raha virtaa, kun menestyksekkään kesän kokeneet seikkailijat lahjoittavat summaa talvirahastoon. Vaikka talo on täynnä, ovi käy miltei yhtä vilkkaasti kuin kesällä, kun ne jotka asuvat muualla kaupungissa tai ovat vain käymässä tulevat tähän suureen kokoontumiseen.
Entäs se ajanviete? Rapsodit ja muut viihdyttäjät kilpailevat mahdollisuudesta esiintyä killassa sankareille joilla on rahaa polttaa. Vanhat ystävät tapaavat ja vedot ratkaistaan siitä, kuka palasi ja kuka ei. Seuralaisia löydetään ja menetetään kun villi kotiinpaluujuhla venyy ja venyy.
Ennemmin tai myöhemmin kilta kuitenkin rauhoittuu, sillä vaikka talvi onkin lyhyt verrattuna pohjoisiin maihin, on se kuitenkin pitkä ihmisen pirtaan. Ne, joiden taipumus vetää siihen, siirtyvät jatkamaan rahojensa kaatamista tavernoihin, kun taas muut alkavat jo vartomaan kevättä.
Ensin rauha vallitsee pari päivää, kun kilta toipuu ja kattoa paikataan harvoina kuivina hetkinä. Tässä vaiheessa pelataan tikuilla (ja muilla keinoin) siitä, kuka nukkuu lopputalven missäkin, ainakin niiden keskuudessa joilla ei ole omaa paikkaa johon mennä.
Pian tämäkin hupi kuivuu kokoon, ja väki käy rauhattomaksi. Tässä vaiheessa alkaa haasteiden heitteleminen, tarinoiden iskentä ja muu pelaaminen. Rapsodit saattavat ylistää toisia, mutta ne joilta ei luonnistu talven vietto nokkelasti ja miehuudella eivät koskaan saavuta suurta kunnioitusta näiden miesten keskuudessa. Kukin heistä on kohdannut sietämättömiä vaaroja, eikä heihin vaikuta pelkkä rohkeus, vaan siihen täytyy liittyä hyvä luonto ja soturin hyveet.
Tyypillisesti suuri sali täyttyy aina puolisesta eteenpäin yhä täydempään ja täydempään, kunnes se on puolenyön aikaan rahtereita myöten pullollaan. Siitä väki vähenee yötä myöten kun miehet vetäytyvät lepäämään, mutta jälleen seuraavana päivänä he saapuvat sitkeästi tappamaan aikaa odottaessaan markkinoita ja sitten vihdoin kevättä.
Tunnelma on näin talvipäivinä varovaisen odottava, eikä kukaan nosta ääntään jos ei halua tulla kuulluksi koko salissa. Usein ennen iltasta ja poikkeuksetta auringon laskettua joku kumminkin nostaa ääntään, usein hyppää pöydälle ja tarjoaa tovereilleen jotakin lievittämään talven kylmyyttä.
Kyse voi olla runonlaulusta ja soitannosta, mutta aina ei rapsodikaan jaksa viihdyttää. Silloin painitaan tai mitellään voimia muuten, sen selvittämiseksi kenen jutuissa on perää ja raajoissa väkeä. Tai kyse voi olla tarinasta, kerrottuna omista teoista vasta tai varhemmin, niin että muutkin tietävät mitä maailmassa on tapahtunut vuoden aikana. Tai sitten tapahtuu jotakin muuta, seikkailijain killassa ei ole muita sääntöjä kuin ne jotka Papaniklas saattaa asettaa.
No, tänä talvenakin kerrottiin monta monituista tarinaa, joko pienemmissä piireissä tai suureen ääneen, niin että kertojat ja sankarit saavat kunniaa ja kiitosta teoistaan. Anghelos tovereineen palasi syksyn tullen, samoin kuin Mikis ja urhea Kiivas Carras, jota luultiin kadonneeksi merellä. Kaikilla oli ihmeellisiä kertomuksia, joista toiset kerrottiin lyhyesti ja tyylittelemättä ja toiset tarjoiltiin rhapsodin siloittelemana. Jaffe Saksgrundkin avasi sanaisen arkkunsa, joten tarinoita oli totisesti monenmoisia, sellaisiakin jotka toistan tässä:
- Kaupungin hautausmaan, Opheliksoon, rinteillä tapahtui ihmeellinen tapaaminen, josta Niki Kiirasjalka kertoi. Tyttö kuvasi todentuntuisin sanakääntein, kuinka hän tapasi muinaisen kuningas Euripideen haamun kolmeen eri otteeseen kesän mittaan ja kuuli tämän ennustavan tulevaa. Hänen rohkeuttaan kiitettiin.
- Anghelos kultainen tovereineen kertoi matkastaan etelään ja Koruskantin läntiseen kaupunkiin. Paitsi että varastivat täysin vahingossa kaikki kaupungin hevoset ja kaatoivat arkkiherran palatsin portit, ajoivat he kaupungin lakedaimonilaisen ruhtinas Gratsoksen ja hänen sankarinsa Georkantoksen kansan tuella pois. Aika näyttää mitä tämä merkitsee kaupungin hallinnolle ja kumoaako vanhimpien neuvosto liiton Lakedaimonin kanssa. Mitään epäselvyyttä ei kuitenkaan ollut, etteikö Angheloksen sankartoimi olisi ollut vuoden tärkein.
- Foto Vellas palasi myös vihdoin matkaltaan Taenarukseen, mutta se tapahtui Leeviläisen päivän jälkeen eikä hän kerro matkastaan ennen kevättä.
- Kiltaan liittyi kesällä uusi seikkailija, Tsaveena. Hän ei ole kertonut paljoa itsestään, mutta hänen tarinansa muinaisista temppeleistä ja pohjoisten metsien uskomuksista aiheuttavat ihmetystä. Nainen on julistanut, että on valmis johdattamaan seurueen kevään tullen Plutonis Mavroksen hävitettyyn temppeliin, johon olisi kätketty suuri kulta-aarre.
- Tuo Akulas, joka katkaisi jalkansa Locus Garumin käsissä, on kertonut monia tarinoita seikkailuistaan Iliumissa. Ja vaikka häntä pilkataankin hänen harkitsemattomuudestaan, hän kestää sen tyynesti. Akulas tuntee Iliumin maat syvällisesti, osaten varoa mustan metsän vaaroja.
- Mikis kertoi, kuinka hän viimeisenä työnään syksyllä matkasi Birioniin ja kohtasi siellä joukon kultisteja jotka olivat ryövänneet Galatean, tuon lapsen josta hetairain kilta tarjosi kultapalkkiota. Paluumatkallaan hän oli nähnyt läntisellä taivaalla tähdenlennon joka päättyi joutsenen tähdistöön. Tämän perusteella hän matkasi Sibyllan suureen temppeliin ja sai tietää näyssä keinot pimeyden vastaanottamiseen. Mikis on hiljainen ja vakava mies, eikä kukaan oikein malta uskoa että hän punoisi vain tarinaa.
- Carras kertoi myös harharetkistään. Hänen paluunsa kesti ja kesti koska hän joutui kiertämään pohjoisesta, liki Silvaniaa haaksirikkouduttuaan Suur-Akaijaan. Ennen tätä hän kuitenkin kertoi käyneensä ihmeellisellä saarella jonka väkeä hallitsivat puoli-ihmiset, joiden alaruumis oli kuin leijonan. Suuria aarteita näillä leijonilla oli, mutta Carras ei halua palata tuohon maahan koska "se on lähellä punitiaa".
Tämän lisäksi kiinnostuneet saavat halutessaan d4+karismabonus ylimääräistä tarinaa, samasta sanaisesta arkusta. Nämä ovat tunnetusti välillä hyödyllisiä ja välillä hyödyttömiä.
Paljon muutakin tapahtui talven vieriessä. Yksi huvittavimmista seikoista oli "vastaan vierivän kultatalentin arvoitus", joka vaivasi raavaita seikkailijoita ja sudentappajia. Moni juoksi totisesti talentin perässä tänä talvena, eikä riemulla ollut rajoja kun sankari sai tunnustaa miksi tuli kiltaan jalat haaroja myöten teiden kurassa.
Uusia tarinoitakaan ei kuitenkaan riitä loputtomiin, ja Leeviläisen päivän vieriessä esiin suuret markkinajuhlat karistavat tarinoinnin miesten mielistä. Markkinoiden jälkeen talvea on vielä pitkälti jäljellä, mutta jokainen odottaa kiihkeästi sitä että papisto julistaisi uuden vuoden alkamisen. Viisas mies ei aloita uutta tointa vuoden vaihteessa, vaan odottaa uuden vuoden uusia tuulia. Niinpä markkinoiden jälkeinen aika onkin kaupungissa hiljaisinta.
Tänä talvena lopputalven villitys oli tarinankerronta, mutta aivan erikoinen sellainen. Tasso Onassis istui yksin eräänä päivänä pöydässään, raapustellen pöytää puukollaan. Killan suuret pöydät ovat jykevää tammea ja isoja, mutta kärsivällisyys tekee niihinkin havaittavan jäljen.
No, satyyri Melkianus sattui Tasson juttusille ja kun eivät parempaa keksineet, vanhus ja satyyri rupesivat merkitsemään pöydän pintaan tietäjäntaidoillaan Egeanmeren saaria. Tämä lähti nähtävästi liikkeelle jostakin viinitahrasta joka näytti Krotuksen saarelta, mutta jälkikäteen kumpikaan ei oikein tiennyt kumman idea se oli.
Annapas olla, kun ilta koetti ja väkeä alkoi virrata taloon, ihmiset kyllä huomasivat ettei Melkianuskaan ollut tapansa mukaan amforan ääressä. "?" sanoivat miehet kun huomasivat Tasson ja satyyrin työn touhussa. Nämä nimittäin olivat niin intoutuneet puhteeseensa, etteivät olleet ollenkaan huomanneet ajan kulua. Lastut vain lentelivät kun vanha tietäjä ja satyyri kilpailivat tietämyksessään maan ja meren muodosta.
Siihen pöydän ympärille kertyi koko joukko seuraamaan, kun Melkianus koetti uskotella jos minkälaisten maitten olemassaoloa vanhalle Tassolle. Tasso tiesi enemmän, mutta satyyri yritti heti kertoa omiaan jos joku ei tiennyt oikaista, oli vähällä ettei Senpet osunut pöydän pinnassa Lakedaimonin viereen. Pian joku muukin alkoi ehdottelemaan, ja kun tietoja kiiteltiin oli yksi jos toinenkin kertomassa mitä tiesi Iliumin rannikoista tai hirviöiden asuinsijoista.
Seuraavien päivien mittaan puuhastelu riistäytyi vähän käsistä kun taajaan matkanneet kulkijat ja jopa Xydas, karttamaahinen, intoutuivat mittelemään taitojaan tässä uudessa pelissä. Sitä kiiteltiin suuresti joka pystyi korjaamaan tietoa jonkun kaupungin paikasta tai vuorijonon suunnasta. Viisaat päät löivät yhteen ja rystysiä vasten muutamaan otteeseen vaikka siitä, millä Suur-Akaijan rannikolla Zetonopolis onkaan. Asiaa ei auttanut kun Alba Paysley ryhtyi kertomaan oman maansa maantieteestä, eikä sekään kun itse Foto Vellas palasi matkaltaan korjaamaan ja oikomaan niitä mitä Tasso ei ollut huomannut.
Kun peliä oli pelattu viikko, oli pöytiä jo useampi kun sitä sovellettiin muihinkin mantuihin kuin Egeanmereen. Kaikki näes eivät ole seiloreita, eivätkä siis saata osallistua merelliseen visailuun. Epäilemättä kaikki pöydät olisi otettu vimmaisen kaiverruksen kohteeksi jos Papaniklas itse ei olisi rajoittanut puuhastelua.
Onneksi kevään tulo katkaisi tämän mökkihöpertymisen ja kiltatalo säilyi seuraavaa talvea varten. Papaniklas vannoi kovaan ääneen kevään ensimmäisenä päivänä vahvistavansa portaikon painijain varalta.
<-- Georgiksen Koitos
> Etusivu > Talvenvietto
--> Yhteenotto