me@tktl 01/08

Tietojenkäsittelytieteen laitoksen verkkolehti

Etusivu

FDK on kuollut, eläköön Algodan!

Kolme kovaa konferenssia heinäkuussa Helsingissä

Kuulumiset

Aiemmat numerot

Toimitus

FDK on kuollut, eläköön Algodan!

Algodan eli Algorithmic Data Analysis –huippuyksikkö potkaistiin liikkeelle 23.1.2008. Yksikkö kehittää uusia käsitteitä, algoritmeja, toimintaperiaatteita ja –kehyksiä data-analyysia varten. Keskeisiä tutkimusalueita ovat kombinatorinen hahmontunnistus, tiedon louhinta ja koneoppiminen. Algodan sijoittuu pääasiassa tietojenkäsittelytieteen laitokselle, ja myös TKK on mukana. Yksikön johtaja on professori Esko Ukkonen ja varajohtaja akatemiaprofessori Heikki Mannila.

Kuulostaako tutulta?

Yksi keskeinen nyt saadun huippuyksikköstatuksen merkitys on se, että rahoitus on myös tunnustus työn laadusta. Se kertoo että vuosina 2001-2007 toimineen From Data to Knowledge (FDK) -yksikön työtapa on ollut menestyksekäs ja aiheet relevantteja.

Tätä lisää

Akatemia painotti huippuyksikköjen valinnassa hakijoiden uusiutumiskykyä ja myönsi jatkorahoitusta suhteellisen harvoille entisille yksiköille. FDKn uusiutuminen Algodaniksi onnistui:
mukana on uusia ihmisiä, esimerkiksi Aapo Hyvärinen ja Jyrki Kivinen, uusia metodisia linjoja ja uusia sovellusalueita, kuten neuroinformatiikka sekä ekologia.

-Olen tyytyväinen, osaamme nyt enemmän kuin kuusi vuotta sitten FDK:n käynnistyessä, Esko Ukkonen sanoo.
Suomen Akatemian rahoitus huippuyksiköille on määrältään melko pieni, mutta sen pitkäjänteisyys on harvinaista tutkimusrahoituksessa. Seurannaisvaikutuksiakin huippuyksikön saamisella on: Algodanin väen on helppo kertoa työnsä tasosta esimerkiksi muille rahoittajille. Ja tutkijoita voidaan palkata pidemmäksi aikaa.

Algodanissa on tavoitteena tehdä korkeatasoista tutkimusta, jolla on vaikutusta sekä tutkimuksessa että teollisuudessa. Menetelmäkehityksessä huippuyksikön keskeinen osaamisalue ovat kombinatorisen hahmonsovituksen ja tiedon louhinnan teoria ja menetelmät merkittäviä yhteistyöalueita ovat mm. molekyylibiologia ja lääketiede, ympäristötutkimus, lingvistiikka sekä tietoliikenne.

Menetelmäkehitys tehdään tiiviissä yhteistyössä menetelmien käyttäjien kanssa. Työtavan vahvuudesta kertoo mm. parhaasta suomalaisesta lääketieteellisestä julkaisusta vuosittain myönnettävä Medix-palkinto, jonka Kimmo Palin ja Esko Ukkonen joulukuussa jakoivat molekyylilääketieteen tutkijoiden kanssa. Algondanilaisia työllistyy myös IBM:lle, Yahoolle ja muualle teollisuuteen – ja he pyytävät lähettämään kesäharjoittelijoita.

Algodanin tapa yhdistää eri osaamisalueita on kansainvälisestikin ainutlaatuinen.

-    Haluamme olla entistä selvemmin maailman johtava ryhmä merkkijonomenetelmissä, algoritmisessa tiedon louhinnassa ja probabilistisissa menetelmissä vuonna 2013, kun Algodanin rahoituskausi päättyy, Heikki Mannila summaa.

 

Sanna Kettunen