Tietokoneessa kaikki tiedot, muuttujien arvot, esitetään bittijonoina ja koneen kannalta bittijono on vain bittijono. Mutta ohjelmoijan kannalta jotkin bittijonot esittävät kokonaislukuja, jotkin desimaalilukuja, jotkin merkkejä, jotkin totuusarvoja, jotkin merkkijonoja, jotkin kokonaislukumatriiseja, ... Ohjelmoijan kannalta siis muuttujien arvoilla ja samalla itse muuttujilla on jokin tyyppi (type). Vanhanaikaisilla ohjelmointikielillä ohjelmoidessa tyypillinen virhe oli vahingossa käsitellä vaikkapa desimaaliluvun bittiesitystä kokonaisluvun tavoin, kokonaislukua totuusarvon tavoin jne.
Tuollaisia virheitä oli vaikea välttää, mutta sitten keksittiin hyvä ajatus: Miksei panna tietokonetta tarkistamaan, että arvoja käytetään ohjelmoijan tarkoittamalla tavalla. Juuri tuollainen mekaaninen tarkistustyöhän sopii vallan erinomaisesti juuri koneelle.
Edellytys oli, että ohjelmoija ilmoittaa ennalta, mihin aikoo mitäkin muuttujaa käyttää. Kieliin otettiin mukaan muuttujien määrittelyt: esitellään ennalta, millaiseen tarkoitukseen kutakin muuttujaa käytetään. Sitten ohjelmointijärjestelmä (kääntäjä ja käännetty ohjelma) pyrkii tarkastamaan ja varmistamaan, ettei ohjelmoija yritä sijoittaa muuttujalle vääräntyyppistä arvoa. Tätä nimitetään vahvaksi tyypitykseksi.