Magister bonus -puherunko 26.11.2006

• Kun sain puhelimitse tiedon palkinnosta, olin lounaalla. Aluksi luulin ylioppilaskunnan koulutuspoliittisen sihteerin Anne Butlerin soittoa taas kerran joksikin puhelinmarkkinoinniksi - lounasravintolan melulta en juuri erottanut puhelun alkutervehdyksiä. Vähällä oli etten tavanomaiseen tapaani selittänyt suhtautuvani aggressiivisesti puhelinmarkkinointiin ja kertonut, etten kerta kaikkiaan suostu tilaamaan tai ostamaan mitään.
• On todella hienoa saada tämä palkinto! En tosin etukäteen tiennyt mitään koko palkinnosta, mutta kuultuani, että sen saan, tietenkin googlasin tietoja, ja tutustuttuani asiaan olin suorastaan otettu.
• On mainiota, että yliopistolla on alettu arvostaa opetustakin. Toisaalta opettaminen on kyllä niin mukavaa, että joskus olen ihmetellyt, että siitä maksetaan palkkaakin. Eihän tuo palkka kyllä niin kovin suuri ole... Mutta että vielä palkinnoin palkitaan!
• *******
• Sitten puheen "poliittiseen" osaan:
• Yliopistolain 4. pykälä sanoo:
  "Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa nuorisoa palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa."
• Magister bonus-palkinnon saajan lienee parasta pohdiskella tuota viimeistä kohtaa "tehtävänä on ... kasvattaa nuorisoa palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa". Miten tuo tehdään? Millainen jengi, millainen "tuote", parhaiten palvelee isänmaata ja ihmiskuntaa?
• Yksinkertaistaen: Aion puhua hieman akateemisesta laiskuudesta ja sen siunauksellisuudesta.
• Viime vuosina on kehitelty monenlaisia uusia opintojen seuranta- ja ohjausmenetelmiä - ja kai "ruman sanan saa sanoa niinkuin se on" - uusia valvontamenetelmiä.
• Näiden tarkoitus on varmaankin hyvä? Ne saattavat lisätä ainakin "lopputuotteen" määrää - tutkinnon suorittavien opiskelijoiden määrää?
• Mutta olen ollut havaitsevani näissä uutuuksissa ongelmiakin: Yksi seurantamenetelmien kehittäjä jopa perusteli uutuuksia sillä, että
  ensin opiskelijan pitää oppia vastaamaan opinnoistaan ja vasta sitten hän saa ruveta tekemään omia päätöksiään näistä,
  vasta sitten hän saa vapauden ja vallan itse päättää tekemisistään.
• Tällä tavoin tulkittuna "vapaus" taitaa kuitenkin olla vapauden irvikuva? Tällainen "vapaus" merkitsee itse asiassa tottelevaisuutta. (Kuka haluaa tottelevaisia maistereita?)
• Vain silloin, kun vastuu kasvaa vapaudesta, myös vapaudesta tehdä virheitä, vapaudesta olla myöskin laiska,
  vasta silloin vastuu on todellista, vasta sitten vastuu on jotakin muuta kuin opetettua tottelevaisuutta.
• Vasta tällainen itse valittu vastuu on oikeata vastuuta, vapautta valita "oikein"!
• Haluammeko kouluttaa ihmisiä, joille on opetettu oikeat valinnat vai ihmisiä jotka muuttuvassa maailmassa itse osaavat valita oikein?
• [On toki aloja, esimerkkinä vaikkapa sotilaskoulutus, joissa "vastuu" - "tottelevaisuuden" mielessä - on perusteltua: on paras oppia vastuuta ennen kuin saa pyssyn käteensä.]
• Mutta jos ajattelemme, mitä toivomme - ja mitä meidän on syytä toivoa! - "korkeimmalta opetukselta", vastaus ei varmasti ole "Toivomme tuottavamme tottelevaisia kandidaatteja, maistereita ja tohtoteita."
• Yliopistolain mainitsemille "yhteiskunnalle, isänmaalle ja ihmiskunnalle" on varmasti enemmän hyötyä ja onnea itsenäisistä, päätöksentekokykyisistä ja vastuullisista monitaitajista kuin kuin vain "hyvin kasvatetuista ammattilaisista". (Mitenkään väheksymättä hyvin kasvatettuja ammattilaisia!)
• Luulenpa että myös aikamme mantra, "kansainvälinen kilpailukyky", lopulta hyötyy enemmän näistä vapauden kautta vastuun löytäneistä kuin niistä toisista.
• "Kvartaalitalous" ei sovellu akateemiseen opiskeluun ja opetukseen, eivätkä siihen sovellu vanhasta Neuvostoliitosta tutut "5-vuotissuunnitelmat".
• Vasta jokin "kvartaalivuosisata" alkaa olla relevantti aikajänne, kun suunnitellaan, millaisia sisältöjä akateemiselta koulutukselta edellytetään.
• Helsingin yliopistossa opiskelijalla on valtavat mahdollisuudet mitä moninaisimpiin aineyhdistelmiin, ja siis mitä moninaisimpiin tietojen ja taitojen yhdistelmiin.
• Kukaan ei nykyään tiedä, millaisia valmiuksia tarvitaan vaikkapa 10 tai 20 vuoden kuluttua, jolloin nykyopiskelijat ovat aktiivisimmillaan työelämässä.
• Olen sitä mieltä, että opiskelijoita on syytä yllyttää opiskelemaan sellaisia aineita, joihin heillä palaa kiinnostus ja into. Se mikä nyt voi näyttää "järkevältä" voi tulevaisuudessa olla turhanpäiväistä, se mikä nyt voi näyttää turhanpäiväiväiseltä voi myöhemmin osoittautua hyvinkin tärkeäksi.
• On myös paljon parempi opiskella kiinnostavia oppiaineita ja tulla hyväksi niissä, kuin opiskella vastentahtoisesti muiden "hyväksi katsomia" asioita.
• Myös harharetket sivuaineisiin, jotka eivät valmistu, ovat hyödyllisiä nekin, lisäävät retkeilijän tietoja ja taitoja. Nekin lisäävät ymmärrystä ja sivistystä.
• Joskus kysytään, onko meillä varaa antaa "opiskelijoiden hillua määrättömästi yliopistossa".
• Minä haluan sen sijaan kysyä, onko meillä varaa olla luomatta sitä luovuuden potentiaalia, jonka voi synnyttää vain akateeminen vapaus? (Toki se on paljon muutakin kuin "määrätön hilluminen"...)
• *******
• Palataan vielä tähän huomionosoitukseen: Ulkoilutamme usein lapinkoiriamme Mörriä ja Plutoa Jollaksessa myös autiotalo "Villa Kuunarin" mailla. Siellä on mm. mitä mainioin rantakallio, jossa koiramme usein istuvat, tarkkailevat ohi lipuvia aluksia ja katselevat kaukaisuuteen.
• Nyt kun ylioppilaskunta osti tuon huvilan, toivoisin että palkinnon saajan koirat jatkossakin saisivat aina silloin tällöin ulkoilla yhdellä suosikkipaikoistaan!
• Ja mikä ettei kaikille Magister bonus -palkinnon saaneille voisi joskus järjestää Kuunariin jonkin tilaisuuden? Tai kutsua vaikka avajaisiin tai saunomaan? [Ainakin minulla olisi lyhyt matka bilettämään! :-]
• *******
• Yhteenveto:
  • Suuri kiitos vielä hienosta pakinnosta!
  • Akateemisessa maailmassa vastuu kasvakoon vapaudesta!
    Virheitäkin on syytä saada tehdä ihan itse!
    Kannattaa suosia innostavia sivuaineita, sekä oikeaan osuvia että myös harharetkiä!
    Ei liian kireitä aikatauluja ja opintotuen loppumisella painostamista,
  • Ja ennen kaikkea: Eläköön akateeminen laiskuus, kun sen oikein oivaltaa!