|
|
W T H L |
Kurhila oli erinomaisessa pelivireessä, ja kolme ensimmäistä loppuottelua päättyivät Luukkaisen tappioihin: 5-2, 4-2 ja 4-3. Suuntaus oli kuitenkin kohti tasaisempaa vääntöä, kuten loppunumeroista voi päätellä. Finaalien kolmannessa pelissä nähtiin yksi kaikkien aikojen hienoimpia maaleja WTHL:ssä: kolmen hyökkääjän kautta kiekko pysähtymättä yläpesään.
Seuraava ottelu oli vahvaa tahkoamista, jossa Luukkainen pääsi jo 4-1 eteen. Kurhila nousi lopussa raivoisasti, mutta aika ei riittäny: 4-3 Luukkaiselle. Seuraavissa kahdessa ottelussa paine alkoi kasvaa, ja Kurhila kipsasi lievästi: 4-2 ja 6-3 Luukkaiselle. Varsinkin jälkimmäinen ottelu oli heikko esitys Kurhilalta, kuusi päästettyä maalia ei anna suuria mahdollisuuksia voitolle.
Loppuottelut olivat varsinaisessa hegemoniatilanteessa: ottelusarja oli tasan, kolme voittoa kummallakin. Viimeisen ja ratkaisevan ottelun käynnistyessä muut sijoitusottelut oli pelattu, ja kaikki keskittyivät seuraamaan todellista hegemoniakamppailua. Luukkainen latoi heti alkuun kaksi bysseä näytöstyyliin. Kurhila sai vireen päälle, ja parissa minuutissa tuulensuunta kääntyi: viisi bysseä ineen. Melkein jokainen veto onnistui Kurhilalta. Tilanne 5-2 Kurhilalle. Aikaa oli vielä pari minuuttia, ja Kurhila siirtyi puolustuskannelle. Bad idea! Luke on sen verran viileä kaveri, ettei ruvennut panikoimaan ikävän tilanteen edessä. Huolellisella pelillä ja vahvalla rutiinilla Luukkainen heitti sisään kolme maalia hyvissä ajoin ennen loppuvihellystä. Varsinainen peliaika 5-5.
Jatkoaika alkoi hermostuneissa tunnelmissa. Kurhila kiskaisi pari lujaa perkkäistä vetoa hyvällä osoitteella, joista ensimmäisen Luukkainen torjui ja toinen meni niukasti ohi. Seuraavaksi Luukkainen painosti vahvasti. Hyvän maalivahtipelin ansiosta Kurhila sai kiekon hyökkäyspäähän oikealle laidalle, josta syöttö rännin kautta vasemmalle laidalle. Siellä huolellista hieromista ja kiekon asettelua lapaan, tarkoituksena syöttää keskushyökkääjälle. Paine oli kuitenkin niin sietämätön ja puristus kepeistä niin luja, että syöttö tuli suoraan Luukkaisen keskushyökkääjän lapaan. Nopeana pelaajana tunnettu Luukkainen ei jäänyt ihmettelemään, vaan siirsi kiekon tyhjiin. Sudden death, ja 6-5 Luukkaiselle! Kauden 2 hegemoniaottelu oli päättynyt. Syyttä ei ottelu ole jäänyt WTHL:läisten mieliin kaikkien hegemonioiden äitinä.