Dennis Ritchie ei kuitenkaan ollut tyytyväinen B-kieleen. B-kielen ainoa tietoalkiotyyppi oli solu (cell), joka vastasi tietokoneen käytössä olevaa tietoyksikköä; PDP-7:ssä 18-bittinen, PDP-11:ssä 16-bittinen sana. Etenkin kirjainten käsittely oli hankalaa, kun teksti oli pakattu soluihin. Teksti piti purkaa niin, että muistissa oli yksi kirjain per solu, jotta tekstiä voitiin käsitellä B-kielisessä ohjelmassa.
Toinen ongelma liittyi liukulukuihin. 18-bittisessä PDP-7:ssä liukuluku pystyttiin esittämään yhdessä solussa, mutta 16-bittisessä PDP-11:ssä se ei ollut mahdollista. Oli selvää, että ohjelmointikielessä olisi hyvä pystyä määrittelemään muuttujan tyyppi.