<-- Säätöä Turmsiassa
> Etusivu > Heiriaan Kutojattaret
-->
Torstaina siis lähdimme liikkeelle Turmsiasta, ja edessä oli vakavia päätöksiä nimenomaan pelaajille. Millaista seikkailua seuraavaksi? Keskustelimme asiasta ja tulimme siihen tulokseen, ettei maailmanmatkaaminen enää maistu Rhadamantioksen saavutettua kultaiset tavoitteensa.
Niinpä sitten käytimme raskaalla kädellä pregoratiiviamme pelin hallitsijoina ja hyppäsimme loppumatkan ylitse armollisen lyhykäisesti. Kanenas yritti viivyttää matkantekoa, ja oli likellä ettemme olisi joutuneet Senpetiin, mutta muuten jätimme kaikki mahdolliset seikkailut väliin.
Myöskin tässä vaiheessa kävi ilmi, että Rhadamantioksen orja osaa puhua. Saa nähdä mitä siitä seuraa, epäilen että siellä on suuria seikkailuita luvassa jahka kevät pyörähtää paikalle.
Palasimme siis Bextropolikseen. Siellä ensimmäinen matkakohde oli seikkailijain kilta, missä Rhadamantios ja Kanenas kilvan ylistivät urotöitään. Ei epäilystä etteikö Rhadamantiosta nyt pidettäisi killan totisena liittolaisena. Myöskin sai hän ensimmäisen groupiensa: dzoo-oyn nimeltä Polle joka seuraa häntä joka paikkaan. (muistapa merkitä tämä seuraajiin!)
Tässä vaiheessa alkoi kuitenkin totinen työ, sillä Rhadamantios ei ole niitä seikkailijoita jotka jäisivät lepäämään laakereilleen. Hänellä on suunnitelmia, ja ne suunnitelmat edellyttävät mainetta, liittolaisia, kontakteja ja luotettavia tovereita, joiden käsiin laskea henkensä. Tässä tarkoituksessa hän on alkanut puhua valituille henkilöille seurueen muodostamisesta, jatkuvuuden, painoarvon ja varmuuden lisäämiseksi. Aika näyttää tuleeko seurue muistuttamaan enemmän kauppayhtyettä tahi valaliittoa vai palkkasoturikomppaniaa, ja millainen sen peruskirja onkaan. (Muistaa muuten kannattaa, että mikään ei estä värväämästä EPH:ita jos organisatooriset rahkeet riittävät. Olisi varmaankin mielenkiintoinen peli toimia seikkailijamanagerina.)
Mikä tärkeintä, edessä oli seikkailun valinta. Mitään toimintaa Rhadalla ei ole vielä taustallaan Bextropoliissa, joten tämä hänen ensimmäinen toimensa tulee määräämään hänen maineensa katupoikien suussa. Keskustelu asiasta oli moninainen, mutta viimein sankarimme päätyivät ottamaan velhojen kiltaan yhteyttä koskien killassa sanottua: velhot tarvitsisivat rohkeita miehiä vaikean ongelman ratkaisemiseen. Bextropoliin velhojen killasta tulisi Rhadamantioksen ensimmäinen liittolainen!
Killassa mestari Lankhapoulos puhutti sankareitamme tarkkaan, selvittäen näiden mitan ja määrän ja luotettavuuden. Vakuututtuaan siitä että Rhadamantios (joka esiintyi nokkamiehenä) on niin hienotunteinen kuin odottaa saattaa ja valmis liittymään kiltaan hän paljasti miksi mahtava kilta tarvitsee seikkailijoiden apua: on voimakkaita syitä uskoa, että noitakultti jota kutsutaan Heiriaan kutojattariksi olisi soluttautunut kaupunkiin. Klassikko, mutta tullee osoittautumaan ettei kaikki ole niin yksinkertaista miltä näyttää.
Noitakultit, näin eksaktin velhollisen tiedon puolesta, ovat mysteerikultteja joiden palvonnan kohteena ovat daimonit jumalten sijasta. Se, mitä eroa on daimoneilla ja jumalilla on puolestaan filosofien, pappien ja velhojen asia. Kannattaa ainakin unohtaa useimmat keskiaikaiset topokset, kuten demonit, noitien polttaminen ja vastaavat. Sotkevat vain.
Heirias on, kuten velhot mielellään kertovat, ns. pimeä sylladi. Kuten muistamme jumalat ovat aina hyviä, ja vain suuri pimeys on paha. Tämä on Akaijan oleellinen luonne, sillä jumalat määräävät hyvästä ja pahasta. Tämä selväpiirteisyys ei kuitenkaan ulotu kosmologian matalammille tasoille, ja niinpä heerokset, jotka ovat olleet ihmisiä, voivat olla mustasydämisiä kuin pahin piru. Heirias on nähtävästi tällainen sylladi, jonka elämä liittyi jotenkin kutomisen ideaaliin. Muuta velhot eivät kuitenkaan tiedä. Pelaajat toisaalta tietävät, sillä kutojattaret vilahtivat Kimonin matkassa...
Muita vihjeitä asiaan liittyen on saatavissa, mutta niitä metsästämme sitten seikkailussa. Peliliikkeitä on klassinen kontaktipeli eli tavernoissa tarkka kuunteleminen, joka saattaa paljastaa jotakin noitien piilopaikoista tai liittolaisista kaupungissa. Toinen iskevä on Panlevikum, jos kontakteja on, sillä vaikka Heiriaan kaltaista sylladia ei siellä palvotakaan (eikä julkisesti missään muuallakaan), voi temppelin kirjasto hyvinkin sisältää tietoa. Akatemia tietysti tietää kaiken, suosittelen. Jos on kontakteja metsänväkeen, voivat nämä toki pystyä opastamaan kultin asuinsijoille. Muita tämmöisiä, käyttäkää mielikuvitustanne. Lopullisena tavoitteena täytyy olla kutojattarien tuho, ja se tuottaa epäilemättä Rhadalle voimakkaan liittolaisen tai aikaisen haudan.
Sankarimme, johdossaan jo veteraaneista käyvät Rhadamantios ja Kanenas, olivat siis ryhtymässä viimein todellisiin suurtöihin. Heitä olivat vastassa salaperäiset Heiriaan kutojattaret, joita vastustamaan mestari Lankhapoulos heidät värväsi. Ideana oli luovan salapoliisityön avulla selvittää näiden pimeyden kätyrien piilopaikka, mutta eihän mikään voi koskaan olla niin yksinkertaista... Joka tapauksessa vaakalaudalla saattaa olla koko kaupungin kohtalo, joten mistään pienistä asioista ei ole kysymys.
Aloitimme session oikein kuningassäädöllä, kun sankarimme harjoittivat vanhaa kunnon salapoliisintyötä. Temppelit ja Akatemia avasivat heille salansa mitä tulee Heiriaaseen ja tähän salaperäiseen kulttiin, ja muitakin tietolähteitä sovellettiin.
Kävi ilmi, että tämä samainen kultti oli häirinnyt kaupunkia noin 40 vuotta sitten. Silloin Heiriaan kutojattaret, jotka olivat nähtävästi jonkinlaisia metsässä piilottelevia noitia, olivat soluttautuneet hitaasti, yli-inhimillisen kärsivällisesti kaupunkiin. Noidat olivat etsineet käsiinsä tyytymätöntä vaimoväkeä joka suostuteltiin piilottelemaan noitia kodeissaan. Näin kultti oli kasvanut ja noidat saivat rauhassa harjoittaa kutomistöitään ja muita velhouden taitoja; akatemian historiikit muistavat miehet, jotka ottivat kotonaan neuvoja vaimonsa vanhalta tädiltä. Ne, joita eivät pystyneet lumoamaan pahalla silmällä, noidat ottivat omikseen pitkien neulojen noituudella. Jos joku nainen tai muu heidän ulottumattomissaan ollut taho vastusti kulttia tai yritti paljastaa sen soluttautumisen sisäkaupungin parhaisiin taloihin, saattoi hän saada seuraavan kerran ostaessaan kangasta tahi vaatteita myrkyllisiä hämähäkkejä tai muita noitakeinoja kankaan poimuissa.
Noitien lyhyt valtakausi päättyi kuitenkin veriseen sekasortoon, kun näiden juonet vääjäämättä paljastuivat dramaattisesti: eräs Khelopius, kunnioitettu reetori, nimittäin kaatui sairaskohtaukseen (josta yksi jos toinenkin taho otti sittemmin kunnian) kesken puheensa syllokvion elikkä kansankokouksen edessä. Kun hänen tebeensä sitten putosi paljastaen suuret neulat hänen selässään, räjähti kansankokous kaupungilla kuiskittujen pelkojen osoittautuessa todeksi. Seuraavien viikkojen aikana surmattiin pitkin seipäin lukemattomia naisia, ja liki kaikki kaupungin kangaspuut poltettiin. Urheiden stratioottien ja kivikasvoisten velhojen retkikunta jäljitti noidat näiden pesäpaikkaan basileiassa, missä nämä surmattiin viimeiseen naiseen. Tämäkin oli osaltaan mukana ratkaisussa, kun muutamaa vuotta myöhemmin kaupunkiin perustettiin velhojen kilta ja kaupungin velhot vapautettiin virallisesti orjuudesta.
Itse Heiriaastakin sankarimme oppivat, ainakin jotakin. Tämä oli aikanaan prinsessa ja sittemmin kuningatar, josta kerrotut tarinat osoittautuivat kryptisiksi ja vaikeiksi sankareidemme tulkita oikein. Sen verran he ymmärsivät, että Heirias oli pettänyt heeros Aristeideen, kuollut tämän käden kautta ja tullut haudatuksi metsään. Mitä tämä kaikki merkitsee tulee jäämään arvoitukseksi kunnes seurue päättää lopettaa seikkailemisen ja ryhtyä filosofipapeiksi sen sijaan.
Yhtä jos toista muutakin selvisi sankareillemme - kuten mahdolliset yhteydet Heiriaan kutojattarien ja tarunomaisen Myrkkyseitikin välillä - kunnes heidän rauhansa häiriintyi: olisiko sitten ollut Rhadamantioksen kädenjälki tiedonkeruussa kaupungilla, mutta selvästikin vihollinen tiesi nyt seikkailijain pyrkimyksistä. Silloin jo oli selvää, että tästä tulisi salainen sota seikkailijain killan ja varjoissa kätkeytyvien noitien välille.
Nimittäin oli niin, että eräs Roussos, rikas kauppias ja kunnioitettu valtiomies, aivan yllättäen syytti Rhadamantiosta ja tämän kätyreitä asioihinsa puuttumisesta toiselle kansalaiselle, Papaniklaalle. Ja sellainen on Bextropoliin kaupunki, että sana kansalaiselta toiselle voi ajaa ulkopuolisen maanpakoon. Rhadamantios kykeni kuitenkin puhumaan Papaniklaan puolelleen edes pahemmin paljastamatta tehtäväänsä; muistammehan, että velhojen killalle tämän muinaisen kultin paluu on mitä kipein salaisuus, joka voisi viedä heiltä paljon kunnioitusta.
Kun ovat teräviä kuin piikivet, sankarimme alkoivat sitten vakoilla tätä epäilyttävää Roussosta, joka aivan selvästi oli kutojattarien sätkynukke. Ilmaelementalismi on kuin luotu tähän puuhaan. Jaksan aina yllättyä miten hyödyllinen Kanenas onkaan, siitäkin huolimatta että itse oletin vain tulielementalistien kiinnostavan pelaajia. Tälläkin kertaa sankareillemme selvisi, että tällä Roussoksella on talossaan naisia(!) ja kangaspuut(!). Asia jäi tärkeämpien tieltä, aika näyttää oliko sillä merkitystä.
Vanhalla muisti alkaa pätkiä, kun ei enää tahdo tulla mieleen mikä vihjaisi sankareillemme maagi Prokupiuksen liittyvän asiaan. Olisiko ollut itse Papaniklas, joka tietysti tietää kaiken? Taisi muuten tarkemmin ajatellen olla niin, että pojilla leikkasi kun kerroin Prokupiuksen olevan eräs kaupungin tiedetyimpiä kutojamaageja? Päättelen näin, koska pidän hankalana uskoa että riistäisin salapoliisityön noin räikeästi rakkailta ystäviltämme ohjaamalla suoraan ratkaisuun. Varsinkin kun ratkaisu on noin yllättävä. Prokupius kuitenkin, kuten lyhykäinen sukellus kansantietämyksen pariin todisti, oli kadonnut jo viime vuonna, ensin riideltyään kollegansa Makriksen kanssa, joka on kaikenkaikkiaan epäilyttävä hahmo. Makriksen ja Prokupiuksen välillä on ollut kaikenlaista kärhämää jo vuoden päivät, aina lähtien ruumiskauppasyytöksistä ja päätyen perinteiseen teollisuussabotaasiin.
No, seuraava askel oli kun Rhadamantios löysi Makriksen luottamalla killan kaikkivoipuuteen. Nimittäin eräs Capodistia, yksi monista seikkailijoista jotka elättävät itsensä tiedolla, järjesti Rhadamantiokselle tapaamisen maagin kanssa.
En tiedä, mistä se ajatus tuli että Prokupius ostaisi ruumiita. Hänhän on sentään tunnettu kutojamaagi. Makris sen sijaan onkin ihan toinen juttu. Rhadamantioksen numibialainen orja oli kuin kotonaan mustavalkoelokuvan aikakaudelta kotoisin olevan salaluolan kanssa, jossa nekromantikko Makris harjoitti hämärää ammattiaan. Omituiset, humalluttavat tuoksut peittivät ikävämpiä hajuja hämärissä käytävissä tyhjän satamarakennuksen alla Rhadan vieraillessa maagin sanktumissa. Huoneita reunusti, jopa käytävissä komeili, salaperäisiä mustia ruukkuja joiden pintaan oli maalattu puhuttelevia, elävän oloisia kuvia eläimistä ja kasveista.
Viimein kuitenkin kohtasi Rhadamantios itsensä Makriksen. Maagi oli pukeutunut lämpimästi, paksuihin vaatteisiin jotka pitivät loitolla maanalaisen kammion hohkavan kylmyyden. Rhadamantios oli kananlihalla varmaan muustakin syystä kun maagi peitti kankaan alle ruumiin jonka parissa työskenteli sankarin tullessa sisään. Siinä vaiheessa taisi näes Iliumin poikakin ymmärtää, mitä maagi halusi kätkeä jumalten silmiltä maan alle.
Pian maagin tutkimukset kuitenkin painuivat taka-alalle, ainakin siinä määrin kuin se oli mahdollista. Makriksella oli nimittäin hyytävä tarina ja kiihkeä ehdotus: Oli niin, että Heiriaan noidat olivat vietelleet maagin kollegan, Prokupiuksen, puolelleen pimeillä kankaiden salaisuuksillaan. Makris, joka ymmärsi totuuden, oli itse joutunut kätkeytymään kaupungilta pysyäkseen piilossa noitien kaikkialle näkeviltä vakoojilta. Eikä hänellä, vaatimattomalla käsityöläisellä, ollut mitään keinoa noitien voittamiseen. Eihän kukaan tietämättömyyden ja epäluulon kalvamista kansalaisista edes uskoisi häntä, tiedemiestä ja luonnonfilosofia!
Hyvä kun on sydämeltään, Rhadamantios myöntyi mielellään auttamaan hädässä olevaa maagia. Osansa kai oli silläkin, että hänen omakin asemansa mahtavassa velhojen killassa on kiinni tästä, puhumattakaan kaupungin kohtalosta. Joka tapauksessa, saatuaan Rhadamantiokselta vakaan vakuutuksen tämän aikeista vastustaa noitia, paljasti Makris tälle suunnitelmansa. Selvästi maagi oli kituessaan maanpaossa suunnitellut moneen kertaan, miten hänen vihattu kollegansa voitettaisiin. Miksiköhän se ykkösryhmä sai kaverikseen sellaisen mukavan maagin kuin Zomuis, kun kakkonen taas tutustuu Makriksen kaltaiseen nekromantikkoon?
No, Rhadamantios sai vakuuttaa Makrikselle että kykenisi saamaan hankkeeseen mukaansa rohkeita miekkakäsiä (jossakin määrin epätarkkaa siihen nähden, että hänen seurueensa koostui tässä vaiheessa orjasta, elementalistista ja dzoo-oysta). Kun Makris vakuuttui tästä lastasikin hän sitten Rhadamantioksen taikaesineillä. Ensinnäkin siinä oli itsensä Prokupiuksen ihmeellistä kangasta, joka silmille vedettynä suojaisi lumoukselta; tämä oli tarpeen koska Heiriaan noidat pitävät miehiä pilkkanaan jos vain pääsevät käyttämään velhouttaan. Toisekseen oli siinä juuri niin sanotusta Argus-pajusta: kun surmaisi viimein Prokupiuksen, voisi Rhadamantios iskeä tämän pään kepin nokkaan ja saada maagin puhumaan kutojattarien salaisuudet julki.
Oli nimittäin niin, että Makris oli taikakeinoillaan selvittänyt Prokupiuksen piilopaikan. Vaaroista välittämättä hän halusikin nyt Rhadamantioksen ottavan itsemurhaa lähentelevän tehtävän, eli maagin laboratiorioon murtautumisen. Mikä pahinta, oli Prokupius jollakin ilveellä keinotellut piilopaikakseen Zefiropulaun kulttitalon, erään monista sisäkaupungin pienistä pyhätöistä. Mikä ero olikaan tällä ja Makriksen kapisella piilolla!
No, Makriskin lienee tunnisti tehtävän vaikeuden, sillä hän paljasti myös Rhadamantiokselle tuoreimmat tuloksensa: mitä oli niissä ruukuissa, joita mitä erilaisempia kokoja oli pinottu pienen piilopaikan joka nurkkaan? Tällaisia ruukkuja - sellaisia joiden kyljessä oli skorpionin kuva - Makris antoi Rhadalle puoli tusinaa, käskien tätä heittämään ruukuilla noitia jos joutuisi sellaisten pauloihin. Makris selitti ruukkujen olevan täynnä skorpioneja.
Eikä tämäkään riittänyt, vaan maagi tarjosi vielä enemmän: Rhadamantios voisi antaa Makriksen tehdä hänestä kuolemattoman, jolloin sankarilla olisi paljon paremmat mahdollisuudet onnistua mahdottomassa tehtävässään. Eikä siihen tarvittaisi paljoakaan - vain pieni, muutaman päivän vievä operaatio, jonka jälkeen Rhadamantios olisi väkevämpi kuin koskaan. Kumma kyllä, Rhadamantios kieltäytyi kuullessaan että maagin pitäisi tätä varten tappaa hänet vähäksi aikaa ja polttaa ruumis eräiden eteeristen suolojen kanssa. Näin siitäkin huolimatta, että maagi todisti kykynsä herättämällä iliolaisen edessä henkiin ankan, joka oli säilötty juuri tällä menetelmällä sellaiseen ruukkuun. Mikä menetetty mahdollisuus!
Nyt oli tehtävä viimein selvä. Rhadamantios kokosikin seuralaisensa ja ryhtyi samointein suunnittelemaan hyökkäystään Zefiropulaun kulttitaloon. Ongelma oli siinä, että pyhättö sijaitsi sisäkaupungissa, missä heidän olisi laitonta kulkea. Mikä pahempaa, Roussoksen oikeustoimiuhkaus leijui raskaana sankariemme pään päällä.
No, koska ovat sankareita eivät he tästä hätkähtäneet, vaan päättivät vain tehdä kommandoiskun kulttitaloon seuraavana yönä, löytää ja surmata Prokupiuksen ja hävitä yön pimeydessä takaisin ulkokaupungin sokkeleihin sokkeloihin. Ei päätä kylmää, ei.
Pirut, tämä on pitkä. Seuraavana yönä sankarimme siis jättivät seikkailijain killan suojaisat seinät taakseen lähteäkseen leikkimään hippaa kaupungin vartijoiden kanssa. Onnekkaat nopanheitot auttoivat heitä havaitsemaan ja karistamaan kannoiltaan varjostajan, joka seurasi heitä. Jossakin määrin huono merkki.
Suunnitelma oli selvä: seurue kiipeäisi köyden avulla yli sisäkaupungin muurin ja hiipisi autioita katuja syvemmälle kaupunkiin. Näin kävikin, ja tiukan suunnistuksen tuloksena hiippailijat löysivätkin sitten perille. Yksi marmorina kohoava talo näytti yössä samalta kuin toinenkin, ja valkoisilla kaduilla piiloutuminen oli vaikeaa. Onneksi kulttitaloa ympäröi piha, jota suojasi puolestaan matala muuri katseilta. Sankarimme olivat kuin herran kukkarossa päästyään kulttitalolle asti, mutta minkä herran?
Sisälle murtautuminen oli yksinkertainen temppu, ja sankarimme tekivätkin sen sivuovesta. Nyt oli aika, ennen kuin menisivät syvemmälle, peittää sankarien silmänsä Makriksen antamilla kankailla. Hämmästyttävää kyllä, kävi ilmi ettei harva kangas haitannut juuri lainkaan näkemistä. Auttaisiko se todella lumouksia vastaan?
Pian seikkailijat löysivät tiensä pääsaliin, jota valaisi yölläkin suuri roihu laakeassa kuparisessa astiassa keskellä suurta salia. Mitään näin isoa maalaiset eivät olleet koskaan nähneet ihmisen kädestä, ja tämä oli vain yksi pienemmistä kulttitaloista. Pyhätössä palvottiin nähtävästi joukkoa heeroksia, näistä ensimmäisenä Aristeidesta, kaupungin sankaria.
Sattuman oikusta yölliset vieraat sattuivat suoraan oikeaan paikkaan. Nimittäin pääsalista aukeni ovi pieneen välihuoneeseen, jossa nukkuneen palvelijan Rhadamantioon lemmikkidzoo-oy löi tainnoksiin ääntäkään päästämättä. Tietävät nyökkäykset kiersivät sankareiden joukossa kun miehen tunikaa nostettiin ja paljastui, millaisen kohouman pitkä neula teki miehen selkään. Neulan kiiltävä, kuparinen pää lepäsi palvelijan pakaroiden välissä ja työntyi pitkälle tämän selkään aivan häntäluun alapuolelta. Pelissä oli noituutta, sen saattoi haistaa ilmassa.
Kävi ilmi, että välihuoneen seuraava ovi aukeni alaspäin johtavaan portaikkoon. Sielläkö se Prokupius piilottelee? Päätettyään, ettei heidän tainnuttamansa mies ollut Prokupius (sen näki halvasta tunikasta), sankarimme läksivät nyt laskeutumaan varovaisesti portaita. Etummaisena kulki tuo dzoo-oy, jonka hiipeliäisyyteen sankarimme nyt luottivat kuin kallioon.
Ikävä kyllä hiipiminen ei auttanut tällä kertaa, sillä uhkarohkeat sankarimme olivat tunkeutuneet mestarimaagin turvapaikkaan! Tuskin ehti ottaa montaakaan askelta alas pimeitä rappuja, kun dzoo-oy sai katkerasti katua ettei katsonutkaan ylöspäin. Nimittäin pehmeän kahinan säestämänä laskeutui portaikon katosta hänen ylleen kevyt, sinertävä kangaskaistale. Kaistale oli miltei rapun levyinen ja se peitti pienen liskon kokonaan alleen. Hetken näytti siltä, ettei mitään tapahtuisi, mutta sitten tuo kangaskaistale, jonka toinen pää katosi pimeyteen laskevissa portaissa, vääntyi kouristuksenomaisesti, kietoutui sihisten itseään vasten dzoo-oyn ympärille ja sinkosi tämän seinää vasten.
Kun silkkipakka alkoi näin pahoinpidellä dzoo-oyta, ei auttanut Rhadamantioksenkaan muu kuin vetää miekkansa ja rynnätä pimeään portaikkoon nopeasti laskeutuvan dzoo-oyn perään. Sankari saikin kangasmytyn kiinni, mutta saattoi vain kuunnella avuttomana kun luiden rutina puhui selvää kieltään dzoo-oyn ympärille kietoutuneen kankaan kuristuksesta.
Rhadamantios otti nyt sen miekkansa ja alkoi hurjasti tuhota kangasta. Tämä oli kuitenkin mestarin kutomaa silkkiä, ja miekalla oli vaikeuksia lävistää sitä tai saada lankaakaan irtoamaan. Rhadamantioksen huhkiessa tuli Kanenas ja näytti jälleen hyödyllisyytensä alkamalla valmistelemaan tuliloitsuaan.
Hirmuisen kamppailun päätteeksi Rhadamantios sai kuin saikin dzoo-oyn irti ja kiskottua ylös rappusia elementalistin ohitse. Tämä ei tapahtunut yhtään liian aikaisin, sillä loitsija ei paljoa theriitistä välittänyt alkaessaan syöstä tulta alas rappusia.
Raivoava tuli oli ainoa lääke, joka tepsi tähän silkkiin, eikä se lopettanut tempomistaan ennen kuin paloi aivan loppuun. Kun elementalisti harjoitti taitoaan savuisessa rapussa irroittivat muut dzoo-oyn; tämä oli vain juuri ja juuri elossa.
Tässä vaiheessa pidimme viikon tauon, sikäli kuin muisti ei petä. Siksihän tämä onkin niin pirun pitkä, tässä on kaksi sessiota.
Tuskin oli Kanenas palannut polttamasta raivosilkkiä, kun sankariemme piti jatkaa matkaa alaspäin. Käytännöllisenä ratsuväkenä dzoo-oy korvattiin tällä kohtaa druidilla, mikä oli jo alkusoinnunkin kannalta järkevää. Asian kanssa ei tällä kertaa suuremmin hikoiltu, kun kerraan oltiin luolastokomppausmoodissa.
Seurasi erä Metal Gearia, kun Rhadamantios riippui katosta ja yllätti surkean palvelijan joka nousi ylös selvittämään, mitä oli tapahtunut. Tämän jälkeen päästiinkin itse asiaan, laskeutumaan alas Prokupiuksen kammioihin.
Tulevien tapahtumien tapahtumapaikka oli karkeasti ottaen seuraavanlainen.
Prokupiuksen kammio, ensimmäinen liki luolastokomppaus sitten Harmaahaukan linnan päivien S---P---I Legenda: S *MMM* I----- P = portaat I MMM I I + = ovi 2.+A MMM + 1. I I, -, _ = seiniä I MMM I I * = kannatinpylväs I *MMM* S____I 1. = palvelijoiden huone SS__+___S 2. = aarrekammio IK I 3. = laboratorio I 3. I M = iso, oranssi matto I_______I A = pieni, musta matto S = seinävaate K = kangaspuut
Sisustuksen sijainti osoittautui sittemmin keskeiseksi eloonjäännin kannalta. Sen verran sankarimme osasivatkin jo epäillä, että eivät hökäisseet tämän näyttävän, oranssinkarvaisen maton päälle heti ensin.
Huonetta lähestyttiin varovaisesti, ja jo heti ovelta Rhadamantios (joka nyt johti joukkoa) havaitsi palvelijoiden huoneen ovella kaksi palvelijaa kiistelemässä jostakin. Hetken neuvottelun jälkeen Rhadamantios iski verioopperavaihteen silmään ja syöksyi piilopaikastaan pahaa- aavistamattomien palvelijoiden kimppuun. Ennen kuin kumpikaan ehti edes huudahtaa, oli sankarimme surmannut heidät mitä julmimmalla tavalla. Rhadan kintereillä seurasi druidi Nese (pelasgi; salaisen druidien liittokunnan agentti), ja hyvä niin, sillä palvelijain huoneessa oli lisää surmattavia viattomia. Veressä kyynärpäitään myöten sankarimme palasivat tyytyväisinä siihen, ettei kukaan ehtinyt hälyttää itse maagia.
Tässä vaiheessa aina yhtä käytännöllisen elementalistin varjopuoli paljastui, sillä Kanenas katsoi hyväksi heittää soihdun suurelle, oranssille matolle. Mitenkähän tässä olisikaan käynyt jos hän ei olisi sitä tehnyt?
Matto nimittäin ryhtyi aivan riehumaan soihdun laskeutuessa sen päälle. Se kirjaimellisesti hyppäsi kaksi metriä ilmaan ja iskeytyi matalaan kattoon. Sitten se alkoi vikuroitsemaan ympäri huonetta tavalla, jota on vaikea sanoin kuvata. Kivensirpaleet vain lensivät sieltä, minne matto iski hirveällä voimalla. Totisesti väkevää magiaa.
Rhadamantios ja Nese pelastautuivat töin tuskin käytävään villiltä matolta ennen kuin se teki heistä entisiä seikkailijoita. Koko joukkio perääntyi yläkertaan suunnittelemaan seuraavaa liikettä. Vain Kanenas jäi katsomaan, ja hän näkikin portaikon suusta kuinka ruskeaan kaapuun sonnustautunut mies avasi vastapäisen oven ja rauhoitti maton yhdellä sanalla. Ensisilmäys Prokupiukseen oli tämä, mutta Kanenas ei olisi se joka nappaisi tämän pokemonin pokepalloonsa.
Kanenaan raportoitua näkemästään ja Rhadamantioksen numibialaisen orjan bluffattua kulttitalon yövahteja sankarimme olivatkin taas valmiina palaamaan kyyn pesään. Rohkeata porukkaa, kun menevät vielä takaisin kun maagilla on ollut aikaa valmistautua.
Paikka oli pitkälti entisellään. Ainoa ero oli siinä, että maagin huoneen ovi oli nyt auki huoneen toisessa päässä. Matto oli taas oikeassa paikassaan. Eloonjäämisvaisto huippuunsa viritettynä Rhadamantios kuitenkin huomasi seuraavan vaaran: kuin ohuenohuien mittarimatojen parvi kihisi maagin oven lähistöllä niin katossa kuin seinissäkin jotakin liikettä.
Tässä vaiheessa järki jo sanoi että a) ne ovat narunpätkiä ja b) saisivat olla käärmeitä, eivät olisi niin vaarallisia. Rhadamantioon tarkkailu toi johtopäätökseen, jonka mukaan nämä narunpätkät kiemurtelivat ja ryömivät kaikkia pintoja pitkin joka puolelle huonetta, ja ennemmin tai myöhemmin ne saapuisivat myös portaikkoon. Jotakin olisi tehtävä.
Tarkkailu varmisti myös sen, että itse Prokupius oli todellakin siellä vastapäisessä huoneessa. Iso laukku olallaan (huono merkki; maagi kantaa laukussa usein kaikenlaista ikävää) hän kävi silloin tällöin tarkistamassa suuren huoneen. Selvästi hän odotti hyökkäystä tai palvelijoitaan, kumpi vain paljastaisi hänelle mitä haadesta hänen kammioissaan tapahtui.
Tilanteen ollessa tämä sankarimme ryhtyivät taas urheaan hyökkäykseen. Prokupiuksen seuraavan kerran tullessa Rhadamantios ja Nese olivat jo huhmareitten ja muiden heittelehtimisaseiden kanssa odottamassa. Mitään neuvotteluita ei käyty; noidat olivat nähtävästi niin pelottaneet sankarimme etteivät he halunneet antaa Prokupiukselle aikaa selittää itseään.
Yritys oli tietysti jossakin määrin tuhoon tuomittu, huolimatta voimallisesta druiditaikuudesta. sankarimme eivät voineet mennä laisinkaan huoneen toiseen päähän, vaikka Kanenas pystyikin polttamaan ne pahaenteiset narunpätkät kun ne ryömivät heidän päähänsä. Mutta Prokupiuksen ei tarvinnut kuin vetäytyä huoneeseensa ollakseen turvassa toverusten aseilta.
Sattuma teki kuitenkin käänteen. Prokupiuksen kyllästyttyä pommittamaan sankareitamme pienemmillä aseilla (hän heitteli tulisolmuja: räjähtäviä langanpätkiä jotka pitää avata solmusta ennen käyttöä) tämä vetäytyi pahaenteisesti valmistelemaan jotakin. Rhadamantios turvautui tässä vaiheessa noidanvastukseen, jonka oli saanut Makrikselta: hän heitti suoraan Prokupiuksen ovesta sisään ruukullisen skorpioneja.
Yllätys oli melkoinen. Sikäli kuin sankarimme tietävät, yllättivät skorpionit maagin täysin kesken jotakin räjähdysherkkää suunnitelmaa. Nimittäin kuului laboratorion puolelta hirmuinen pamaus, ja hetkeä myöhemmin alkoi suureen huoneeseen tupruta sieltä mustaa, öljyistä savua.
Sankariemme oli pakko perääntyä huoneesta, sillä savun tulo ei osoittanut loppumisen merkkejä. Savu tunkeutui kohta myös rappusiin, ja vain Kanenaan toiminta esti perääntyviä seikkailijoita aivan tukahtumasta puoleen rappuun.
Ylhäällä Kanenas laitettiin hetken hengähdyksen jälkeen nopeuttamaan savun poistumista. Rhadamantios ei näes tyytynyt maagin räjäyttämiseen, vaan hän halusi myös Prokupiuksen pään. Ja aika kului; kukaan ei oikein tiennyt miten pitkä aika aamuun olisi, eikä kukaan uskonut että seikkailijat selviäisivät pakoon enää auringon noustua. Erityisesti kun musta savu paljastaisi jotakin olevan tekeillä heti ensikajon aikaan.
Kävi viimein selväksi, ettei savu ollut loppumassa. Silloin iskikin rämäpäisyyden tähänastinen huippu: Kanenas laitettiin puhdistamaan ilmaa (kyllä se ilmaelementalisti on monikäyttöinen otus) ja koko joukko läksi taas laskeutumaan alas läpi savuisen portaikon. Soihduista huolimatta savussa ei nähnyt juuri pidemmälle kuin mihin elementalisti jaksoi puhdistaa ilmaa, niin paksua oli savu.
Oman sessioni huipentuma oli, kun portaiden alapäässä räjähtäneen näköinen Prokupius hyökkäsi sitten sumusta vaatteet karrella ja steampunk- hengityskone selässään seurueen kimppuun. Kuin muinainen automatoni suojalasit silmillään ja maskikypärä kasvojensa peittona maagi sinkosi savun keskeltä tulisolmun sankariemme keskelle ennen kuin hävisi taas näkymättömiin.
Itse olisin käynyt jo pelokkaaksi tässä kohtaa, mutta nämä pojat eivät taida tuntea koko sanaa. Nimittäin taas Rhadamantios edeltä ja Nese perästä ryntäsivät henkeä haukattuaan savun keskelle tavoittelemaan uhriaan. Onneksi heidän silmänsä oli peitetty itsensä Prokupiuksen kankaalla.
Rhadamantios eteni varovasti, yrittäen kuulostella maagin liikkeitä läpitunkemattomassa pimeydessä. Sankarien täytyi edetä askel kerrallaan, sillä he olivat vakuuttuneita siitä, että oranssille matolle astuminen tietäisi kuolemaa. Tietysti Rhadamantios sitten kuuli rasahduksen oikealta, maton suunnasta.
Uhkarohkeana stunttina theriitti otti muutaman askeleen vauhtia ja heittäytyi maton ylle, osuen maagiin. Molemmat putosivat nyt matolle, mutta Rhadamantios jäi päällimmäiseksi. Voitonhimoisesti irvistäen hän otti nyt miekkansa ja teki sen mitä oli tullut tekemään: leikkasi Prokupiuksen pään.
Maagin elottoman ruumiin päältä pelastautuminen olikin sitten kinkkisempi homma. Kävi ilmi, että oranssi matto upotti sankarin jalkojen alla kuin räme tai juoksuhiekka. Loppujenlopuksi Nesen piti pelastaa Rhadamantios pinteestä.
Nyt sankareillamme olikin sitten taas paha paikka. Heillä oli syytä epäillä, ettei demonisen maagin kammio ollut suinkaan mitenkään turvallinen paikka, vaikka maagi itse olikin kuollut. Ahneus kuitenkin voitti, ja seikkailijat jatkoivat elementalisti Kanenaan jatkuvalla tuella eteenpäin.
Niin, ne seinävaatteet. Kuhunkin niistä oli edesmennyt Prokupius kirjaillut eläväisen kuvan kauhistuttavasta hirviöstä. Niin eläväisen, että lähistölle sattuva tunkeilija herättäisi henkiin olennon, joka sitten astuisi ulos ryijystä.
Rhadamantios oli jo aiemmin laukaissut yhden näistä ansoista, ja niinpä seikkailijat kohtasivatkin maagin oven edustalla massiivisen valkoisen gorillan, joka oli suurella metelillä kuollut vain muutama hetki takaperin kammion täyttäneisiin myrkkyhuuruihin.
Itse laboratoriossa oli kaikenlaista hienoa, kuten Prokupiuksen ennuspuu, maaginen tulipallokone ja sekalaisia maagisia tarvikkeita sekä pienempiä maagisia esineitä. Sankarimme eivät kuitenkaan uskaltaneet jäädä kantamaan näitä sen kummemmin mukanaan.
Sama päti aarrekammioon, jonka sisällön kartoitin siis turhanpäiten. Oven edessä oli pikimusta matto, jota hetken tuijotettuaan huomasi syvällä sen sisällä tuikkivat tähdet. Tämä ei niinkään pelottanut, mutta ryijystä numero kaksi ponkaissut helvetinhurtta kylläkin.
Jäämättä odottamaan mitä muita ansoja kammiolla oli tarjota sankarimme kiiruhtivat pakoon kellarista. Ulkona he totesivat, että aamun valkenemiseen olisi enää vain vähän aikaa. Pakoon olisi lähdettävä heti, tai yritettävä piilotella sisäkaupungissa koko päivä. Naamioituminen ei tulisi kysymykseen, sillä kaikki olivat aivan mustan, öljyisen noen peitossa.
Tiukan pakomatkan jälkeen sessiomme päättyikin odottavissa tunnelmissa. Sankarimme saattavat olla jonkinasteisia lainsuojattomia kaupungissa, mutta kukaan ei tiedä varmaksi mistä heitä sitten oikein syytetään. Ensi kerralla näemme, kykeneekö Rhadamantios käyttämään hyväkseen ensimmäistä voittoaan noitia vastaan.
Kuten muistamme, sankareillamme oli keskiviikon session alussa hallussaan maagi Prokupiuksen pää. Rhadamantios koki järkeväksi viedä pään nekromantikko Makrikselle, koska tämä varmastikin pystyisi piilottamaan sen ja estämään sen löytymistä noitien toimesta.
Seurasi aina yhtä huolestuttava audienssi maagin kanssa, jonka aikana pääsimme tutustumaan kuolleiden haastattelemisen maagiseen taiteeseen. Prokupiuksen kielenkannat heltisivät Makriksen asiantuntevan kosketuksen alla, ja niin maagi kuin Rhadamantioskin saivat tietää ainakin jotakin Heiriaan kutojattarien suunnitelmista. Epäilemättä näitä tiedonmurusia nyt räknäillään ja valmistellaan suunnitelma seuraavaa sessiota varten.
Oleellisemmin, outo inspiraatio iski, ja kävi ilmi, että Makris ei ollutkaan tosipaikan tullen valmis luopumaan vanhasta kilpailijastaan. Sen sijaan että olisi tuhonnut Prokupiuksen pään, hän aikoi pitää tälle antamansa lupauksen! Makris antoi Rhadamantiokselle mahdollisuuden aitoon, perinteiseen sivuseikkailuun: piilota Prokupiuksen pää viholliselta, ja Makris tukisi Rhadamantiosta tiedollaan ja mahdillaan Heiriaan kutojattaria vastaan. Klassinen sivuseikkailu, jonka voi ottaa tai jättää.
Rhadamantioshan tarttui syöttiin, jolloin kävi ilmi, että tehtävä olisikin ainakin turismin puolesta kiintoisa: pää tulisi nimittäin kätkeä Targutaan looshiin, loitsijain killan pahamaineiseen parantolaan, jossa valloillaan olevat elementalistiset voimat suojelisivat sitä vihollisen magialta.
Eipä siinä. Omituisin seikkailu tähän mennessä, kun ottaa huomioon, että Rhadamantios viime sessiossa juuri irroitti tämän pään Prokupioon harteilta. Antamatta tämän häiritä itseään sankari kuitenkin esitti uuden päämäärän tovereilleen, ja nämä seurasivat häntä kiltisti pelastamaan Prokupiuksen kehollista integriteettiä.
Tässä välissä on todettava, että saimme tosiaan peliin yhden kappaleen puolalaista barbaaria. Kävi ilmi, että barbaarinen ihmisraunio Krolik oli Rhadamantioon vanha tuttava tämän entisiltä matkoilta Iliumissa. Yksi nutipää lisää, ei tunnu tämän theriitin inventaariossa enää ollenkaan.
Itse matka Targutaahan sujui pääosin rauhallisesti. Looshi sijaitsee noin päivän matkan päässä basileian maaseudulla, missä se on kätketty metsän keskelle pois ihmisten läheisyydestä. Siellä elementalismin arpeuttamat loitsijat voivat elää vaarantamatta kaupunkilaisia.
Varsinainen seikkailu sitten olikin lähinnä matka hahmojen sisämaailmaan: kysymys oli rohkeudesta ja suunnitelmallisuudesta vieraiden uhkien edessä. En rupea kuvailemaan yksityiskohtaisemmin Targutaan sisäistä ilmapiiriä, mutta kuvittelen ettei yksikään seikkailijoista halua palata sinne enää uudelleen. Kivenkovalla tahdolla he kumminkin piilottivat Prokupiuksen pään paikkaan, josta Makris voisi sen paremmalla ajalla pelastaa.
Ensi kerralla sitten näemme, mitä Makris on suunnitellut kostoksi Prokupiuksen lumonneille noidille. Saamme ehkä myös tietää, mikä on "Satirios" ja mistä miekasta Prokupius puhui.
kuten muistamme, sankarimme Rhadamantios ja hänen seuraajansa ovat sotkeutuneet lupauksin ja teoin Heiriaan kutojattariksi kutsutun laittoman noitakultin juonitteluun. Joko kultti kaatuu tai Rhadamantios viettää loppuikänsä lainsuojattomana, muita vaihtoehtoja on vaikeaa nähdä.
Olemme seuranneet näitä tapahtumia jo jokusen session, kun sankarimme ovat tutkineet kultin mustaa historiaa ja hämmentäviä myyttejä (joiden oppimisesta ei ole haittaa) sekä taistelleet salaista sotaa näitä vastaan, huipentuen maagi Prokupiuksen pään (ja siis arvokkaan liittolaisen) varastamiseen noidilta.
Noidat ovat kuitenkin edelleen väkeviä; sankarimme ovat muukalaisia kaupungissa, ilman liittolaisia tai ystäviä, kun taas noitien lumoamien valtiomiehien määrä on edelleen hämärän peitossa. Lisäksi ovat lukemattomat ne lumoukset ja pimeä noituus joita nämä hallitsevat, ja nyt näyttää siltä että kuuluisa stratiootti Satirios Titas olisi myös langennut noitien leiriin.
Tehtävä olisi aivan toivoton, ellei Rhadamantioksella olisi puolellaan yllättävää valttikorttia; maagi Makris nimittäin pakeni maan alle (kirjaimellisesti) kultin tehdessä ensimmäisiä siirtojaan, ja on todennäköistä etteivät noidat vieläkään aavista tämän voimakkaan pelaajan olemassaoloa, huolimatta siitä että Rhadamantios on ollut maagin uskollinen palvelija tämän yksityisessä sodassa Heiriasta vastaan.
Keskiviikon seikkailu alkoi, kun Rhadamantios palasi raportoimaan Makrikselle Prokupiuksen pään kätkemisestä (kts. "Prokupiuksen pää"). Maagi oli luvannut tästä palveluksesta sankarillemme kaiken avun, mitä vain saattaisi tarjota ratkaisevassa hyökkäyksessä noitia vastaan. Makris nimittäin on kietonut seikkailijamme niin pauloihinsa, etteivät nämä enää muistakaan velhojen kiltaa ja tältä saamaansa tehtävää, vaan ajattelevat vain noitien tuhoa välittämättä omasta hyvinvoinnistaan.
Maagi oli tyytyväinen, ja Rhadamantioksen ammattimainen, kiihkeä suhtatuminen noitauhkaan sai tämän tarjoamaan sankarille harvinaislaatuista kunniaa, veriveljeyttä. Maagit ovat epäluuloisia olentoja, eikä mikään muu kuin vakavin vala saa näitä avaamaan aarrekammioitaan ja paljastamaan salaisuuksiaan. Nyt Makris oli kuitenkin vakuuttunut Rhadamantioksesta, ja siitä että tämä pyrkii samoihin päämäärin kuin Makris. Niin, olikohan tästä puhetta: Makris on nekromantikko, synkeä maagi joka käsittelee kuolleita ruumiita ja henkiä häpeämättömällä taipaleellaan kohti tietoa ja valtaa. #2:n seikkailut ovat synkkiä, mutta ei huolta: #1 ottaa heitä hyvää vauhtia kiinni, kun sankarit lankeavat oikealla ja vasemmalla.
Kävi ilmi, että Makris oli lupauksensa mukaan tehnyt valmisteluja noitien tuhoamista varten: hänen palvelijansa olivat kaapanneet orjan noitaa piilottelevan lesken (jonka nimi on niissä hävinneissä muistiinpanoissa) talosta, ja maagi itse oli käyttänyt "viimeistä taitoa" (kuten hän itse kutsuu sitä) kuulustellakseen kuollutta orjaa. Tämä paljasti monia asioita maagin kuulla, kuten talon pohjapiirroksen ja palvelijain tavat, kuten myös asukkaiden määrän ja laadun. Mitään erityistä puolustusta noidalla ei näemmä ole, paitsi stratiootti Satirios Titas, josta Makris kertoi nyt enemmän Rhadamantioon kuulla.
Stratiootit ovat Akaijan itärannikon merenkäyntikulttuurin tuottama sankarillisten soturien luokka, joka Bextropoliissa on järjestäytynyt lukuisiksi kouluiksi jotka keskittyvät filosofisella antaumuksella kehittämään täydellisyyteen tekhn stratoita, sotimisen taitoa. Satirios ei ehkä ole kaupungin paras taitonsa harjoittaja, mutta hän on kuuluisa rohkeudestaan ja ylpeydestään, eikä Bextropoliissa ole ehkä kuin kymmenkunta stratioottia jotka haastaisivat hänet.
Bextropoliin ollen fantasiamaailma yksi taistelija, jos tämä on mestari sellainen, ei kuitenkaan ole mitenkään vähän. Eikä ole mitään takeita etteikö noita olisi ansoittanut asumustaan näkymättömin keinoin, joista orjat eivät tiedä. Niin Makris tekisi. Tämän vuoksi loput sessiosta vietettiinkin kahdessa toimessa, nimittäin nekromantisen magian keksimisessä ja hyökkäyksen suunnittelussa.
Harrastimme vaihteeksi muutkin kuin minä luovuutta ja kehitimme siis yhdessä Makrikselle vähän arsenaalia, jonka tämä puolestaan luovutti runsaskätisesti sankareidemme käyttöön. Oma suosikkini olivat ehdottomasti kauhistuttavat käsijalat, joiden lauma epäilemättä tuo yritykseen oman humoristisen pelottavan sävynsä. Myös suunnitelmamme muuttaa Rhadamantios varjo-olennoksi sisältää tarinapotentiaalia, ainakin pitkällä tähtäimellä.
Suunnitelmakin on nerokas, paljon parempi kuin Makriksen (Makris kun on vain yhtä nokkela kuin minä): Rhadamantioksen orja, joka on numibialainen nekromantikko, käy varastamassa talon isännän ruumiin. Sitten Makris ja orja ompelevat siitä Rhadamantiokselle valeasun, jonka turvin tämä hiipii taloon, avaa kellarin oven ja päästää käsijalat sekä Kanenaan nimellä kulkevan strategic-resource-denial-aseen taloon. (okei, Makris kaivautti käytävän kellariin omasta aloitteestaan, mutta siitä ei ole hyötyä ilman agenttia sisäpuolella)
Käärimme session kasaan muutaman sosiaalisen vedon turvin. Kun pelaajahahmot tekevät oleellisia päätöksiä, se on aina suosikkivaiheeni pelissä. Nyt mm. Rhadamantios viimein tunnusti orjansa olemassaolon, ja jopa lupasi tälle vapauden jos hän vaarantaisi henkensä noitia vastaan. Samoin viime kerralla mukaan tulleen barbaari Krolikin tarina eteni hänen kohdatessaan Makriksen, joka edustaa kaikkia niitä asioita, joita barbaari halveksii ja vihaa. Siitä huolimatta Krolik nöyrtyi maagin edessä, sillä tämä lupasi vapauttavansa barbaarin hengistä jotka vainoavat häntä.
Viikko sitten tosiaan olimme jo säätäneet käsillä olevan seikkailun tiimoilta yhden session, mutta havaittuamme tämän hauskuuden jatkoimme suunnitelmien punomista. Session kohokohtia olivat toisaalta Roussoksen kidnappaus ja toisaalta Rhadamantioksen avaaminen suurelle pimeydelle.
Edellinen tapahtui Rhadamantioksen numibialaisen orjan aloitteesta ja tämän mustaa taitoa käyttäen, ryhmän synkkää estetiikkaa noudatellen: orja marssi vain audienssiin rikkaan valtiomiehen tykö, repi tämän sielun irti ruumiista ja antoi mustan jumalansa voiman kävelyttää ruumiin pois. Tämän tarkoitushan oli vielä keinojakin karmeampi: maagi Makriksen olisi tarkoitus leikata ruumiin nahasta Rhadamantiokselle naamioasu, jonka turvin tämä tunkeutuisi Roussoksen leskeytyneen sisaren kartanoon, jossa noita Eftyykhian epäiltiin piilottelevan.
Rhadamantioon muuntaminen umbrankulkijaksi maagisin rituaalein oli toisaalta epätoivon sanelema toimenpide Makriksen osalta; paljoa hän ei pistänyt vastaan kun sankari osoitti kiinnostusta vaaralliseen operaatioon, jossa tämän koko keho avattiin pimeyden voimille. Operaation yksityiskohtien kuvaamisessa ei säästelty sanoja, vaan kävimme sen läpi hyvinkin naatiskellen.
Kun Rhadamantios oli "korjattu" ja Roussos kaapattu, piti ylityöllistetyn maagin vielä leikata ja liimata Roussoksen nahasta se valeasu, joka sallisi Rhadamantioolle pääsyn noitien tyyssijaan.
Seuraavan session aikaan seurue olikin sitten valmis lähtemään matkaan, hampaisiin asti Makriksen varustamana. Suunnitelmaa noudatettiin aluksi ihan oikein: Makris opasti omakätisesti valtaosan iskujoukkoa vanhoja maanalaisia tunneleita pitkin paikkaan, josta käytävän voisi kaivaa noitien taloon. Mukanaan näillä sankareilla oli, kaivutöitä ja taistelua varten, tusina "käsijalkaa", makaaberia nekromantista olentoa jotka kukin muodostuvat yhdestä kädestä ja yhdestä jalasta, yhteen ommeltuna ja aseistettuna lapioin tai miekoin.
Kun käsijalat ryhtyivät kaivutyöhön ryhtyi Makris asentamaan räjähteitä tunnelin myöhempää sortamista varten. Ei kuitenkaan kestänyt pitkään, kun maagi jo jätti sankarit vaaralliseen työhönsä ja läksi itse vuottamaan hyökkäyksen tuloksia.
Käsijalkojen murtautuessa pimeään kellariin kokivat sankarimme, tottumattomia kun ovat, kaikenmoista taktisen tason hämmennystä edestakaisin hyppivien käsijalkojen ja ahtaiden paikkojen kanssa. Onnekkaasti kellarissa ei ollut ketään, vaan sen täyttivät vain elottomat kangaspakat ja kankaankudonnan välineet, sekä isot pergamentit täynnä noitien salaisuuksia. Mitä nurkkaan pinotuissa arkuissa olikaan, ei selvinnyt, sillä missään vaiheessa toverukset eivät saaneet tilaisuutta lootata. Elämänsä tarina, ja sitä rataa...
Elementalisti Kanenas ei osoittanut pelkoa pimeää kellaria kohtaan, vaan liikkui rivakasta sen vastakkaiseen päähän, missä hänen tiensä sitten pysäyttikin se kuuluisa ovi, joka esti toveruksia vain rynnäköimästä sisälle kartanoon. Hyvä oli, ettei elementalisti ollut ainoa keino oven avaamiseen, sillä kävi nopeasti ilmi että kellarissa eleli epämääräinen määrä yli vaaksan levyisiä hämähäkkejä joiden hätistelyssä aika kului rattoisasti odotellessa, että Rhadamantios saisi oman osuutensa hoidettua.
Tällä välin Rhadamantios todellakin hakeutui maanpäällistä tietä lesken kartanon tiimoille. Tiimalasin osoittaessa oikeaa hetkeä hän astui itsevarman näköisenä taloon, kuin sen herra ainakin. Aluksi kaikki näytti menevän hyvin ja talon pohjapiirros näytti siltä kuin pitikin, mutta kulkiessaan keskuskäytävää sisemmälle taloon Rhadamantios sai huomata järkytyksekseen, ettei kellarin portaikko ollutkaan siinä missä sen olisi pitänyt. Selventääksemme asiaa, ja koska tämä on koko ajan ollut sellainen seikkailu, ohessa karkea kartta tapahtumapaikasta:
Noitalesken talo, Heiriaan kutojattarien jälkimmäinen taistelutanner I---+---+---+---+--I Legenda: I 2 2 I P = portaat + I----I I----I + + = ovi I I + I I I--- I, -, _ = seiniä I I I--I++I--I I * = kannatinpylväs + 2I I I I 4 1. = talon sisäänkäynti I I I 5 I I2 I--- 2. = pääkäytävä I I_I________I_I +--I---- 3. = kellari + 2 2 +PP 3 4. = palvelijain siipeen I_______ ___+__+_I--I---- 5. = pyhättö I 1 I
Sankarimme olivat siis kellarissa, mutta Rhadamantios oli saanut kommunikaatiokatkoksen johdosta väärää tietoa kellarin oven olinpaikasta. Onneksi Kanenas ja kommando-operaatio sopivat yhteen kuin kanat ja kaimaanit, ja niinpä Rhadamantios kykeni paikantamaan kellarin olinpaikan elementalistin pitämän metelin perusteella.
Oven jykevä lukko tuotti vain vähän vastustusta undercover-ninjalle, ja kun ovi lennähti auki pääsi kaaos valloilleen barbaarisen Kronikin muodossa. Tämä viihdytti kanamaisesti juoksentelevia palvelijoita sillä välin, kun Rhadamantios vyötti itsensä kiireellä varusteisiin, Mukandu paimensi käsijalat yläkertaan ja Kanenas katseli ympärilleen.
Menemättä yksityiskohtiin, seurue hajosi melko nopeasti kun Krolik viiletti menemään kellarista oikealle palvelijain siiven ohi kohti talon pyhättöä ja jätti muut puolustamaan perääntymistietä. Hetken päästä Rhadamantios läksi perästä, ja pian myös Kanenas lähti polttamaan vartioita, jättäen nekromantikko-orjan puolustamaan perääntymisreittiä parhaansa mukaan. Mitään ongelmia tässä ei tietysti ollut, kun mukana oli mitä moninaisimpia maagisia aseita, käsijalkoja ja orjan itsensä räikeästi nostattamia luurankoja.
No, sankarimme osoittivat häikäilemättömyyttään tietysti kohtaamalla aseet kädessä talon asukkaita. Rhadamantioksen neuvojen mukaan Krolikkin pyrki surmaamaan häikäilemättömästi kaikki vastaan tulevat naiset. Rhadamantios pääsikin pelastamaan barbaarin noitien kynsistä näiden lumottua soturin, kuten asiaan kuuluu. Tähän mennessä homma oli hallussa, ja Heiriaan kultistit eivät voineet mitään miessukukunnan väkivaltaisille edusmiehille, jotka oli varustettu erityisesti ja nimenomaan maagi Prokupiuksen väkevillä suojauksilla lumouksilta.
Prokupioon taikuus ei kuitenkaan auttanut seuraavaa haastetta vastaan, sillä edessä oli vielä pahin, noita Eftyykhian ja tämän asemiehen, Satirios Titaksen kohtaaminen. Yhtä jalkaa Krolik ja Rhadamantios murtautuivat talon pyhättöön, sieltä noidan löytääkseen.
Ja todellakin, harmaahiuksinen vanhus istui aivan yksin hämärän huoneen alttarilla. Muuten huone oli liki tyhjä, lukuunottamatta kolmia kangaspuita nurkassa ja paksuja ryijyjä huoneen seinillä.
"Ja noinko aiot hyökätä ja surmata minut, viattoman naisen?" kysyi noita rauhallisesti, liikahtamatta tutkiskellen tunkeilijoita. Rhadamantios, jota oli varoitettu, ei vastannut vaan liikkui syrjään oviaukosta syvempiin varjoihin. Mutta Krolik, hän hyökkäsi verenhimon vallassa noitaa kohti.
"Jumalia ja mennyttä rakkauttamme vastaan on aikeesi, eikä häpeälläsi ole määrää!" huudahti noita, ja yht'äkkiä todellisuus vääristyi, kun kaikki kolme siirtyivät Heiriaan myyttiin. Tämä on eräiden pyhän tiedon tuntijoiden voima, tuoda mennyt takaisin jumalmyytin muodossa. Niinpä olivat nyt sankarimmekin myytin kurimuksessa, ja Krolik huomasi olevansa itse Aristeides, joka kuoli ja palasi petetyn rakkauden tähden ja nousi puolustamaan kaupunkiaan niin hirviöitä, jumalia kuin ihmisten mielivaltaa vastaan, ikuisesti valvoen yli Bextroksen kukkulan.
No, tietenkin noidan (Heiriaan) esitaistelija oli Satirios Titas (Aramatian Xyfon) joka kantoi Unelmien särkijää (Kääpiöharmajaa) aseenaan sankaria vastaan. Kuten myytissä, Krolik haavoittui vakavasti taistelussaan ja pelastui vain kuningattaren armollisuuden tähden. Rhadamantios saattoi vain katsoa avuttomana vierestä, sillä sellainen oli Heiriaan voima jumalana.
Kuten aiemmin on selvinnyt, Satirios on ylpeä ja pelottava taistelija, mutta tällä kertaa hän oli erityisen helvetillinen. Nimittäin noidat olivat pistäneet lukemattomia neuloja, isoja ja pieniä, sankarin selkään, niin että tämä näytti lähinnä synkältä, köyryselkäiseltä siililtä.
Kun myytti hävisi, sankareidemme taktinen hämäännys kostautui entisestään; sekä Kanenas, että Mukando - joka oli jättänyt puolustuksen käsijaloille ja lähtenyt luurankojoukon voimin auttamaan tovereitaan - putosivat Unelmain särkijän edessä liki peräperää, jättäen vain Rhadamantioksen kohtaamaan epätoivoisessa asemassa niin noidan kuin mestaristratiootinkin, jonka ase ei ollut mikään torilta ostettava +1 sword of piercing.
Onnekkaasti stratiootin harkintakyky ei ollut entisensä, ja tämä sotkeutui noidan taikuuteen, samoin kuin osa Mukandon luurangoista joiden viimeinen määräys oli surmata noita. Nyt umbra pelasti Rhadamantioon, sillä sen äärimmäinen pimeys peitti iliolaisen varjoonsa ja salli tämän täyttää huoneen Makriksen pistävillä hyönteisillä näkymättömistä.
Luurankoja oli melko monta, ja niinpä nämä ahdistivat noidan huoneen nurkkaan huolimatta Satirioksen yrityksistä pelastaa lumoajatar. Ratkaisevaksi osoittautuivat Makriksen skorpioonit, ja noita kaatui vielä Satirioksen tuhotessa viimeistä luurankoa. Unelmien särkijä ei nähtävästi tepsi numibialaisen taikuuden tuotoksiin, ja niinpä Satirios joutuikin käytännössä potkimaan luurangot kappaleiksi.
Mitä tekee Satirios noidan haavoittuessa vaikeasti? Stratiootti ei ainakaan osoittanut mitään merkkiä lumouksen rikkoutumisesta, vaan päinvastoin nosti noidan alttarille skorpionien ulottumattomiin ja lähti hakemaan apua. Rhadamantios, jolla ei uuvu päättäväisyyttä, hiipi tässä vaiheessa esiin, surmasi noidan ja hävitti tämän pään umbraan niiden taitojen mukaan jotka hänelle kuuluvat.
Nyt Rhadamantios olisi voinut paeta, ja parempi hänen olisi ollutkin, sillä oli jo selvää että legendaarinen stratiootti jätti hänet varjoonsa sotimisen taidossa. Mutta ei, sen sijaan umbrankulkija piiloutui uudelleen varjoihin ja jäi odottamaan Satirioon paluuta.
Viimein tämä tulikin takaisin, määräillen talon palvelijoita tottuneesti siirtelemään ruumiita ja peittämään hyökkäyksen jälkiä. Juuri kun Satirios huomasi noidan päättömyyden, käytti Rhadamantios tilaisuutta hyväkseen ja hyökkäsi takaapäin lumotun startiootin selkään, tarkoituksenaan repiä ainakin osan neuloista tämän selkärangasta. Rhadamantios oli näes tullut siihen tulokseen, että neulojen poistaminen vapauttaisi Satirioksen noitien mustasta taikuudesta.
Ikävä kyllä Satirios oli näistä kahdesta pidemmällä terän tiellä, eikä urhea salamurhaaja saattanut yllättää taistelijaa. Lyhyen yhteenoton jälkeen se oli Rhadamantios joka oli maassa maistettuaan Unelmien särkijää. Tämä on itsensä Aristeideen vähän aikaa kantama miekka, ja se puree suoraan sieluun.
Pidimme tällä kohtaa puolen tunnin tauon harkitaksemme, mihin suuntaan peliä viedään. Rhadamantioon kuolema johtaisi melko varmasti koko seurueen tuhoon, eikä se ole päätös jota passaa tehdä tässä seurueessa kevyesti. Päätimme kuitenkin jatkaa, ja katsoa josko Tuomaan neuvokkuus, yhteinen pohdinta ja nopan suosio toisivat pelastuksen.
On nimittäin niin, että Rhadamantios pystyy nyt käsittelemään varjoja kuin ne olisivat materiaa. Tätä Satirios ei tiennyt, ja se koitui hänen tuhokseen. Hämäten toista puheillaan Rhadamantios tarttui ylleen lankeavaan stratiootin varjoon varovaisesti ja huomaamatta...
... ja vetäisi kaikin voimin Satirioon jalat tämän alta! Stratiootti kääntyi kissamaisesti ilmassa ja laskeutui käsiensä varaan, mutta Rhadamantios kompuroi jo hänen päälleen ja heittäytyi Satirios Titaan, kevätturnauksen kaksinkertaisen voittajan, selkään tämän tappaakseen. Se oli ruma ja sotkuinen kuolema, eikä miekan mestarin arvoinen, kun noitien neulat painuivat Rhadamantioon painon alla Satirioon lihaan ja pistivät tämän kuoliaaksi. Kuten hänen kaltaisilleen kuuluu, Rhadamantios vielä leikkasi puukolla irti kuolleen stratiootin sormet päästäkseen käsiksi Unelmien särkijään, miekkaan jonka kunniallinen historia eittämättä on nyt menneisyyttä.
Satirioon kuoltua talon muu väki ei ollut mikään este mestarisalamurhaajalle, joka taisteli tiensä kellariin, joka kuhisi nyt satojen hämähäkkien vallassa kunnon tuomiopäivätunnelmissa. Suunnitelman mukaan Rhadamantios rykäisi käytävään ja räjäytti reitin umpeen Makriksen valmistamilla panoksilla, niin että kukaan ei pystyisi seuraamaan häntä. Tämän jälkeen pakeneminen oli helppoa, vaikka epäilemättä epäilys nousikin mieleen Rhadan harhaillessa pilkkopimeissä tunneleissa ilman soihtua...
<-- Säätöä Turmsiassa
> Etusivu > Heiriaan Kutojattaret
-->