<-- Yhteenotto
> Etusivu > Gunjafeta Revisited
--> Troiluksen Kauppamatka III
Niin, se sessio. Spiro lähti hetken patisteltuamme varsin symbooliselle linjalle. Hän nimittäin osti ennen kaupungista lähtöään salaperäiseltä, sileäleukaiselta maagilta laulavan miekan. Tästä meille oli vielä suurta hupia, lähinnä koska seurue on varsin korkeatasoinen mitä tulee ääniefekteihin.
Velho oli koko ajan vähän hämmentyneen oloinen, mutta onneksi hänellä oli mukanaan Ak, innokas dzoo-oy joka auttoi hänet pulasta aina tarvittaessa.
Spirolla oli, kiitos osaamansa paikannusloitsun, varsin hyvä käsitys Berunin ja Gunjafetan suunnasta. Hänen täytyisi matkata läpi Akaijalaisen erämaan länsirannikolle, ja ehkä kauemmaskin, saavuttaakseen nemesiksensä.
Éhkä osuvan käsityksen session luonteesta saa seuraavasta dialogista, joka käytiin pian Spiron lähdettyä kaupungista:
"No niin, lähdit siis kaupungista. Ketäs tiellä tulee vastaan?"
<Markku keskeyttää> "No Saapasjalkakissahan se vastaan tulee!"
"Hetkinen... no, mikäpäs siinä, Saapasjalkakissa tulee tiellä vastaan heti jalkansa sodassa menettäneen miehen, kätensä sodassa menettäneen naisen ja kolmenkymmenen eksyneen orvon jälkeen. Kissa tulee kohdalle ja kysyy sinulta, haluatko tietää Berunista."
<Tapio on jo ihan sekaisin, Markku vastaa myöntävästi>
"Se meni tuohon suuntaan, sanoo kissa ja osoittaa luoteeseen."
<Ak haluaa välttämättä maksaa kissalle hopearahan tiedosta>
Tämä kaava tuli toistumaan kohtuu selkeänä jatkossakin. Ak tunnisti
nohevasti ne yliluonnolliset tapahtumat, joilla olisi symbolista merkitystä, ja toimi tarpeen mukaan Spiron matkanteon edistämiseksi. Keskeisimmät oivallukset olivat ehkä tämä maksaminen ja lahjoista kieltäytyminen sekä teoria kolmesta seuralaisesta, joita ilman Spiro epäonnistuisi matkassaan.
Joka tapauksessa, takaisin asiaan: Matkustettuaan läpi akaijalaisen erämaan Spiro saapui kaupunkiin nimeltä Clap. Täällä hän kohtasi vanhuksen, joka antoi hänelle syytä selittämättä käteen kettingin, jonka toisessa päässä oli iso, paksua harmaata karvaa kasvava örkkiorja. Tämä oli taas selvästi symbolinen tapahtuma (tämän puuhastelun logiikkahan on siinä, että ne asiat jotka ovat normaalisti omituisia ovat symbolisesti merkittäviä), jonka Spiro selvitti nohevasti: päästyään tavernaan hän vapautti örkin, koska Spiro ei pidä orjia. Örkki meni nukkumaan talliin annettuaan Spirolle puolittaisen suostumuksensa siihen, että auttaa velhoa tämän matkalla.
Aamulla örkki oli syönyt tallissa olleen ainokaisen hevosen. Spiro huomasi tämän vain vähän ennen isäntää, ja ehti sitä myöten pakenemaan (saatuaan ensin pj:n arvion hevosen arvosta). Örkkiraukka kun ei tuntenut kaupungin tapoja, pakeni seinän läpi toiseen suuntaan. Spiro onnistui hiiviskelemään ulos kaupungista, jättäen örkin raivoamaan takaa-ajajilleen.
Seuraavaksi Spiro tuli tienristeykseen, josta lähti kolme eri tietä, kaikki oikeaan suuntaan. Täällä hän kohtasi näkymättömän hengen, jonka sanoja Ak ei kuullut. Henki ei suostunut juurikaan kertomaan itsestään tai tarkoitusperistään, mutta sen avulla Spiro joka tapauksessa loitsi voimakkaita loitsuja, jotka paljastivat hänelle noiden teiden merkityksen: yksi niistä merkitsi karhua ja tanssivaa suutaria, toinen merkitsi pimeää luolaa ja kolmas miestä, jonka takana oli kolme avattua hautaa.
Urhoollisesti, ja muiden pelaajien hoputtamana, Spiro teki ratkaisunsa ja valitsi kolmasti kuolleen tien. Hän ei ollut matkannut tietä pitkääkään matkaa, kun vastaan tuli vanha, köyhän oloinen nainen. Tämä tuli lähelle ja kertoi kysyttäessä, että Berun oli kulkenut tätä tietä. Sitten vanha vaimo painoi Spiron käsiin ketjunpään, jonka toiseen päähän oli kahlittu helvetin iso, harmaakarvainen örkki. Tällä kertaa Spiro päätti pitää örkin sen sijaan, että päästäisi sen valloilleen.
Sitten vastaan tulikin session avainkohtaaminen: näyssä havaittu mies, joka oli pukeutunut leveään ja pitkään vihreään viittaan, jota hän kantoi ylväästi auki. Viitan alla hänellä oli päällään vain tiukat, mustat nahkahousut. Miehen kasvot olivat miellyttävät ja hänen pitkät hiuksensa laskeutuivat vapaasti olkapäille, kimaltaen glitteristä. Muukalainen tervehti matkalaisia iloisesti ja kertoi olevansa nimeltään Phredi. Spiro kiinnostui tästä omituisesta tyypistä kiihkeästi, kysellen häneltä yhtä sun toista. Kävi ilmi että Phredi on muukalainen Akaijassa, ja että hän oli kohdannut Berunin tällä samaisella tiellä. Monta muutakin asiaa Phredistä opimme, mutta olette varmaankin jo kuulleet ne. Spiro ei lämmennyt hänen suorasukaisille yrityksilleen iskeä velhoa.
Niin, se seikkailu. Kuten muistamme, edellinen sessio loppui Spiron seurueen hämmentävään kohtaamiseen tämän homoseksuaalisen rapsodin, Fredin, kanssa. Yön aikana Spiro näki unen, jossa korppi symboloi tätä salaperäistä henkeä joka löyttäytyi hänen matkaansa vähän aikaa takaperin.
Edellinen on oleellista lähinnä siksi, että sama korppi jatkoi esiintymistään myös Spiron herätessä. Aamuauringon valossa toverukset saattoivat havaita, että tuo Fredi oli kadonnut yön aikana. Sen sijaan uusi muukalainen lähestyi leiriä.
Tulokkaan saapuessa lähemmäs pelottomat sankarimme saattoivat nähdä tämän kauhistuttavan ulkomuodon. Repaleiseen viittaan ja leveälieriseen hattuun sonnustautuneen ison miehen iho oli kurttuinen ja ryppyinen kuin rusina, ja hänen pienet silmänsä välkkyivat pahantahtoisesti. Toisessa kädessään tällä pitkällä mutta laihalla miehellä oli pitkät, auringossa kiiltelevät kynnet.
Miehen tullessa lähemmäs kävi ilmi, että hänen nimensä oli Fredi ja että hän oli tullut hakemaan Spiroa. Hetken hämmennys seurasi Spiron yrittäessä dekoodata tätä informaatiota toisaalta sen suhteen (a) oliko se sama Fredi ja sen (b) miksi se halusi saada Spiron mukaansa. Muukalainen oli kuitenkin kärsivällinen ja odotti rauhassa, kun Spiro ja hänen toverinsa keskustelivat oudosta tapauksesta. Kummasti tämä Fredi vastasi Spiron kysymyksiin aina sen mukaan mitä Spiro selvästi halusi kuulla (ts. - Tuletko Berunin luota? - Tulen, toki tulen. ... - Jos tulet Berunin luota niin en lähde mukaasi, muuten lähden. - En minä tule Berunin luota, muuten vain tulen.), parhaan ymmärryksensä mukaan yrittäen vakuuttaa tämän mukaansa lähtemisen järkevyydestä selittämättä kuitenkaan tarkemmin tai erityisen uskottavasti tarkoitustaan. Spiro nyt joka tapauksessa teki sen karun ratkaisun, että lähti tämän Fredin mukaan huolimatta sen ilkeästä ulkonäöstä.
Spiro ja Fredi matkasivat yli laaksojen ja kukkuloiden, korpin lentäessä hänen yläpuolellaan. Myöhempien tapahtumien kannalta oleellista on, että myös Spiron toverit päättivät lähteä Spiron perään. Kuten tähänkin saakka, ei Spiron örkkiorja Lurg eikä vanha kunnon Ak välittäneet tehdä omia päätöksiään, vaan menivät vain lammasmaisesti Spiron perässä. Siis onkin luontevaa, että he jakoivat velhon kohtalon.
Avain näiden tapahtumien merkitykseen oli se, että seuraavaksi Spiro heräsi kukkulalla, aivan kuin äskettäinkin. Tapaaminen Fredin kanssa oli unta. Silti se toinen Fredi oli edelleen näkymättömissä, joten ehkäpä hänkin oli unta? Oli miten oli, pahaa aavistamatta Spiro läksi viettämään viimeistä päiväänsä matkustamalla.
Sinä päivänä Spiro esitti monenlaisia kysymyksiä opashengelleen, puhuen siis tyhjälle ilmalle mitä muihin matkalaisiin tuli. En voi sanoa olleeni mitenkään 100% vaikuttunut Heikin suorituksesta (liian pidättyvä ja kryptinen minun makuuni silloin kun siihen ei enää olisi ollut tarvetta), mutta hyvinhän pelissä kävi siitä huolimatta. Spiro ei saanut edelleenkään mitään selkoa hengen puolittaisista ja käsittämättömistä vastauksista, eikä se paljastanut mitään omasta luonteestaan velholle.
Tällä välin Spiron örkki läksi metsästämään, ottaen mukaansa Akin. Myöhemmin osoittautui oleelliseksi, että örkki ja dzoo-oy tulivat niinkin hyvin toimeen keskenään, ystävystyen ainakin vähän. Perinteisesti dzoo-oyt ovat örkkien orjia, joten ehkäpä Lurgin ollessa orja ja Akin ollessa maskotti he kokivat toisensa jotensakin tasavertaisiksi?
Palatessaan takaisin metsältä Lurg ja Ak löysivät velhon makaamasta keskeltä pimeää metsätietä syvässä transsissa. Velhon korpus oli lautamaisen jäykkä, mutta antamatta tämän häiritä itseään örkki ja dzoo-oy perustivat leirin velhonsa ympärille.
Mitä oli tapahtunut? Henki oli tarjonnut Spirolle tilaisuutta oppia suurta velhoutta joka auttaisi häntä päihittämään väkevän druidi Berunin. Tätä varten Spiron pitäisi kuitenkin asettua nukkumaan. Tehtyään työtä käskettyä Spiro alkoi liki välittömästi nähdä unta jossa hän edelleen seurasi Frediä läpi maisemien jotka heidän leveä tiensä ohitti.
Monenlaisia näkyjä Spiro näki tässä unessa, ja hänen opashenkensä maalailemat kauhistuttavat ideaalit paljastuivat tuon Spiron seuraaman tien syrjässä. Vasta pitkän ajan kuluttua Spiro kuitenkin tajusi, etteivät hänen jalkansa totelleet häntä vaan veivät häntä vääjäämättä Fredin perässä kohti heidän tuntematonta määränpäätään. Yrittäessään astua pois tieltä oppimaan Painajaisen ja Kidutuksen ideaaleja (Berunia vastaan niitä käyttääkseen näes) Spiro epäonnistui rikkomaan lumousta. Fredi kääntyi kylläkin hänen puoleensa ja tarjoutui opettamaan heidän matkatessaan Spirolle painajaisista, hän kun tunsi tuon ideaalin niin hyvin. Yrittämättä enää paeta Spiro kuunteli kernaasti tämän rauhallisen ja viisaan oppaan sanoja.
Tällä välin todellisessa maailmassa oli kulunut päiväkausia. Kun Spiro ei ollut herännyt päätti hänen örkkinsä ottaa velhon kainaloon ja jatkaa matkaa luoteeseen, kun kerran mestari halusi mennä sinne. Mitään vaikeuksia kevyen velhon kantaminen ei örkille tuottanut, ja niinpä matka eteni joutuisasti milloin örkki ei pysähtynyt metsästämään henkensä pitimiksi.
Viimein matkalaiset saapuivat meren rantaan, matkattuaan näin läpi Akaijalaisen erämaan. Spiron uittaminen meressä ei sekään herättänyt velhoa, joten Lurg lähti tiedustelemaan rantaviivaa samalla kun Ak jäi vartioimaan Spiron unta.
Tällä välin Spiron ja Fredin matka oli viimein lopussa. (Kai voi kiittää Spiron luonnetta siitä, että tuossa matkassa meni niinkin kauan?) Tie päättyi näes neljän miehen korkuiseen pikimustaan muuriin, jonka keskellä oli sysimusta portti. Fredi tarrasi nyt Spiroa olkapäästä ja rapsutti kynsillään porttia. Velho meni kuitenkin sisään vastustelematta portin auetessa.
Sisäpuolella maa oli mustaa ja taivaskin yönpimeä. Muurin rajaamalla laajalla pihalla ei ollut mitään muuta kuin laskematon määrä mustiin kaapuihin pukeutuneita papillisia hahmoja ja muurinkehän keskellä suuri kuoppa, johon Spiro ei portilta nähnyt. Velhon tullessa mustakaapuiset hahmot lähestyivät häntä ja tervehtivät. Yksi tuli aivan Spiron korvanjuureen ja puhui hänelle kuiskaten: "Tervetuloa Kauliin." olento sanoi.
Kun mustat papit nyt viittoivat Spiroa edemmäs ei tämä vastustellut, vaan asteli pappien johdattamana keskisen kuilun luokse. Kuiluun katsoessaan Spiro saattoi nähdä sen mitä PJ luonnehti "abyssaaliseksi" pimeydeksi, erotuksena näistä muista mustuuden lajeista joita tässä maassa oli runsaasti. Ehkä Spiro alkoi jo silloin erottaa pimeyden sävyjä toisistaan?
"Tervetuloa kotiin." jokin kuiskasi Spiron korvaan ja tyrkkäsi hänet napakasti alas kuiluun.
Missään vaiheessa muuten PJ ei sitten pakottanut mitään tapahtuvaksi, jos ei lueta sitä ettei Spiro puolivillaisesti yrittäessään saattanut astua pois Fredin kanssa seuraamaltaan tieltä. Jos joku väittää, että pelaajilta pitää ottaa hahmo pois jotta hahmon saa myymään itsensä suurelle pimeydelle niin höpö höpö vaan sinullekin.
Kun Ak oli jo menettämässä toivoaan ja Lurghkin palasi tiedustelureissultaan (jolla oli löytänyt Nikolaun kaupungin ja tiesi sitä myöten missä he olivat), havahtui Spiro yht'äkkiä. PJ kysyi, että haluaako Tapio vielä jatkaa peliä tässä vaiheessa, ja kumma kyllä tämän mielestä seikkailu ei ollut vielä ohitse. Mitä lie ajatellut kun meinasi, että Spiro toteaa nähneensä aikamoista unta ja jatkaa sitten matkaansa Gunjafetaa pelastamaan. "Ehei!" sanoi siihen kuitenkin pelinjohtaja, koppasi hahmolomakkeen haltuunsa ja teki siihen vähän inspiroitunutta modifiointia, mm. siirtäen valtaosan hahmon motivaatiotasoista "Pimeyden palvelemiseen", jättäen vain Berunille kostamisen jäljelle vanhoista motivaatioista. "Täst' edespäin älä avaa suutasi ennen kuin ajattelet kolmesti mitä sanot, älä säädä, äläkä käyttäydy hämmentyneesti. Olet nyt uusi Spiro." oli PJ:n verbaalinen ohje. Ja aika hyvin Tapio kykenikin jättämään Spiron taakseen, niin että olen itse hänen suoritukseensa tyytyväinen. Tähän asti elin siinä käsityksessä, että Spiron suorastaan säälittävä luonteenlaatu johtui Tapion omasta luonteesta, mutta kyllä se nähtävästi kykenee pelaamaan vähän laajempaakin skaalaa kuin tuollaista hämmentynyttä, tietämäntöntä ja naiivia velhoa. Julmaa tekstiä, mutta kävi tosiaan ilmi, että Tapion repertuaarissa on tutkimattomia syvyyksiä kun vain iskee sille kuolaimet suuhun ja piiskaa oikeaan suuntaan eikä anna sen jäädä säätämään tarinan kustannuksella.
No, seikkailua jatkettiin, sillä Spiro halusi yhä edelleen kohdata Berunin ja kostaa. Tässä vaiheessa PJ:lle tarinan loppuosa sitten valkenikin aika hyvin Spiron osalta, mutta sivuhenkilöillä oli vielä paljon tarjottavaa: Ak havaitsi pian, että Spirossa oli jokin vialla, ja hän kykeni kyllä päättelemään myös että pimeys oli ottanut tämän valtaansa. Käsittämätöntä on, kuinka olimmekaan saattaneet arvioida pientä dzoo-oyta niinkin väärin; sen sijaan että olisi yrittänyt paeta pimeyteen langennutta ystäväänsä lisko seurasi tätä yhtä uskollisesti kuin tähänkin saakka. Sama päti Lurghiin, joskin tämä osoitti jonkin verran kykyä myös omaan ajatteluun.
Osoituksena uudesta luonteestaan Spiro meni nyt siihen Nikolaun kaupunkiin. Sehän on yksi Akaijan pohjoisimpia kaupunkeja, ja monet eivät sitä edes lue akaijalaiseksi kaupungiksi. Kyseessä on barbaarien pari sukupolvea sitten valtaama pikkukaupunki jota hallitsee barbaarikuningas Nikolau. Lähinnä kaupunki on tähän mennessä esiintynyt meillä myyttisessä merkityksessä, sillä rapsodit tietävät kertoa että kuningas Nikolau pitää lihaa syöviä hevosia.
Kaupunkiin päästyään Spiro mitenkään epäröimättä etsiytyi kaupungin torille ja loitsi siellä paikantaakseen Gunjafetan. Odotetusti kaupunkilaiset kokoontuivat vangitakseen tai surmatakseen tämän pelottavan velhon joka oli tullut heidän kaupunkiinsa, mutta Spiro osoitti uutta voimaansa kauhistuttamalla ja hallitsemalla pimeällä taikuudellaan kaupunkilaisia. Siinä oli jotakin vapauttavaa kun tämä uusi Spiro sai viimeinkin kunnioitusta, tai ainakin pelkoa, osakseen. Tuskinpa yksikään pelasgi uskaltaisi kutsua häntä enää pelkuriksi!
Lopetettuaan kaupungissa Spiro jatkoi nyt Berunin metsästystä. Melko pian oikea paikka löytyikin: länteen Nikolaun kaupungista näes oli rauniolinna, joka kohosi kaikessa majesteetillisuudessaan korkealta kalliolta jota ympäröi kolmelta puolelta meri. Tämä oli korkea ja kivinen linna, sellainen jollaista Akaijassa ei osata rakentaa, ei ole osattu sitten pelasgien ajan. Linnaa kutsutaan Asteön linnaksi, sillä niin oli nimetty se kuningas joka sitä hallitsi viimeksi ennen kuin kirous mustasi sen marmorin.
Jotakin vanhasta Spirosta oli vielä jäljellä; huolimatta siitä kuinka voima virtasi hänen suonissaan, musta velho meni linnaan ensin unessa. Se oli kuitenkin 110% uutta Spiroa kuinka hän paljasti itsensä linnassa yksin piilottelevalle Berunille, ennustaen tälle kuolemaa ja tuomiota.
Herättyään Spiro teki jotakin aivan nerokasta, josta en edes muista kenen idea se oli. Hän nimittäin päätti pimeässä mielessään ryhtyä mielikuvitukselliseksi ja sitoa edelleen perässään seuraavan örkin ja dzoo-oyn itseensä rikkumattomin kahlein. Herättyään velho nousi ja astui kohti Akia: "Minulla on suuria suunnitelmia sinun varallesi, Ak poikaseni." Tämä siis sen jälkeen kun olimme siinä suunnitelleet kuinka Spiro mustalla noituudellaan vääntää dzoo-oysta ja örkistä kauhistuttavia hirviöitä. Tapio yritti taas ryhtyä tylsäksi ( - Tehdään örkistä isompi ja annetaan dzoo-oylle siivet ja tulensyöksemiskyky! - Mitä helvetin mustaa taikuutta tuo sinun mielestäsi on, kuulostaa enemmän munchkinfantasialta.), mutta kuten sanottu, pistimme hänelle kuolaimet pelin tässä vaiheessa. Tarina oli niin voimakas ettei sitä passannut ryhtyä sorkkimaan.
Käsittämätön ja huvittava ratkaisu Markulta puolestaan oli, että kuultuaan mitä suunnittelimme hän myöntyi suunnitelmaan suuremmin valittamatta ( - En minä halua, minä pakenen. Mitä sinä aiot tehdä minulle? - Muutan sinut neljämetriseksi, lentäväksi ja tultasyökseväksi. - Ai, no kyllä minä sitten.). Missä on se harmiton veijari jona tunsimme Akin vielä hänen matkustaessaan Foto Vellaan kanssa ympäri Akaijaa? No, oli miten oli, velhomme ryhtyi työhön: hän manasi matalasti sopottaen mustaa voimaansa ja dzoo-oyn kirkuessa väänsi ja käänsi, venytti ja paisutti tämän lihaa ja luita, murskaten niitä kosketuksella ja kasvattaen uusiin muotoihin. Tässä meni lukuisia tunteja, mutta tulos oli sen arvoinen.
Nyt Akin silmät hehkuivat hulluutta, ja sanoinkuvaamaton tuska korvensi hänen jokaista hengenvetoaan. Entinen dzoo-oy oli nyt jotakin enemmän, tai vähemmän: sen epämuodostunut, kahden miehen korkuinen ruho raahasi maassa, sen suu ei mahtunut kiinni pitkiltä hampailta, sen silmät vuosivat verisiä kyyneleitä epämuotoisten luiden jauhaessa toisiaan vasten sen liikkuessa. Korkealle hirviön selkään kohosi liki sen itsensä kokoinen läpikuultava paise, joka hölskyi ja hyllyi epätahtiin sen liikkuessa. Olen oikeastaan aika tyytyväinen tästä luomuksesta ( - No niin Tapio, minkäslaisen kirouksen sinun musta magiasi aiheuttaa muuttaessaan dzoo- oymme lohikäärmeeksi? - Ööh, se aiheuttaa sille närästystä.), jonka pääkohdat maalailin kun pelaajat yrittivät päästä kuin koira veräjästä.
Kaikkea tätä örkki Lurgh katsoi yhä kasvavalla kauhulla. Kun velho viimein kääntyi hänen puoleensa ("Lurgh, orjani, minulla on suuria suunnitelmia sinun varallesi.") ja oli selvää, että PJ ei antaisi mustan velhouden olla ilman hintaa, pakeni örkki paikalta (pelaajan nerouden vaikutuksesta) suoraan tuohon Asteön linnaan. ( - PJ, mitenkä minun stattini muuttuvat? - Mitkä statit? Minne ne nyt ovat muuttumassa? - No kun tuo velho muutti minut kaksi kertaa entisen suuruiseksi. - Vasta pääsit sanomasta, että pakenet siltä, mitä sinä oikein höpiset? Luuletko, että se napsauttaa sormiaan ja muuttaa sinut jättiläiseksi? Päätä jo, haluatko käydä lävitse saman minkä tuo dzoo-oy äsken silmiesi edessä?)
Nyt oli Spiro joka tapauksessa valmis hyökkäämään linnaan, sillä Ak läksi myös taapertamaan siihen suuntaan örkin perässä. Tässä vaiheessa oli jo melkoisen selvää, että Spiro oli koston ja kuoleman musta enkeli, ei mikään ihminen, niin julmasti me häntä kuvasimme.
Kätyrit edellä, pimeä velho perässä. Kävi ilmi, että linna oli sisäpuolelta pölyinen raunio jossa ei todellakaan ollut muuta kuin Berun, joka piilotteli jossakin ylemmässä tornissa. Niinpä Spiro, jonka magneettinen persoonallisuus sai taas hallintaansa niin örkin kuin ahneuteensa hullaantuneen Akinkin (PJ pisti inspiroituneesti Akinkin motivaatiot uusiksi, sillä velhon operaatio tuhosi niin tämän mielen kuin kehonkin. Tärkeimmät motivaatiot nyttemmin "Ahneus" ja "Hulluus".), läksi korkeampiin kerroksiin kätyriensä saattamana.
Seuraavassa kerroksessa oli mustan druidin ensimmäinen puolustuslinja. Linnan lattia oli aivan täynnä jonkinlaista harmaata sienirihmaa, joka kurotteli myös seinille. Siellä täällä lattiasta nousi liki vyötärön korkeuteen isoja, kupolimaisia sieniä. Tämä oli pahamaineista metsänoitien taikuutta, joka odotti Spiroa.
Mitään estettä tämä ei kuitenkaan tarjonnut velhollemme, sillä hän vain osoitti sieniä kärmeiselle kätyrilleen, joka meni joukon etummaiseksi ja alkoi oksentaa tulta lattialle. Napalmi levisi sinne minne Ak päästi sen juoksemaan, ja pian hirvittävä pätsi korvensi lavean polun sienirihmaston lävitse Spiron kulkea. Yhä enemmän napalmia oksensi Ak, mutta matka oli pitkä, ja oli helppo seurata kuinka paise sen selässä kurtistui ja kutistui, kadoten pian liki kokonaan suomujen lomaan kun hirmutraakin voimat vähenivät. Viimein aivan nääntyneenä Ak oli avannut tien portaille seuraavaan kerrokseen, mutta itse se jäi makaamaan liki tiedottomana portaiden juureen Spiron jatkaessa ylöspäin. (hetken levättyään se ryömi takaisin alas ja aina kellariin, missä se lääkitsi itseään tankkaamalla muinaisia viinoja)
Nyt Spiro nousi toiseen kerrokseen, missä isäntäänsä puolusti Berunin uskollinen karhu, jolle tämä oli jakanut karvaan palkinnon. Nimittäin Berun oli päätynyt samaan ratkaisuun kuin Spirokin, venyttäen ja raastaen karhun lihaa niin, että paikoin taajat laikut koristivat sen sairaalloista turkkia. Iso karhu kuitenkin oli, ja kauhean tuskan vallassa verenhimoinen, sillä mikään muu kuin veri ei liennyttänyt sen tuskia.
Tuskin epäröiden laitto Spiro nyt lumoamansa örkin asialle, ja antoi sen rikkoa niin nuijansa kuin keihäänsä raivoavaa karhua vastaan. Sitten iski väkivahvojen hirviöiden välillä hurja paini, jota Spiro ei enää kuitenkaan nähnyt. Näes jälleen hän jätti kätyrinsä jälkeen, luopuen tästä kuin kuolleesta ihokudoksesta ja jatkaen kohti todellista päämääräänsä.
Nyt edessä oli itse Berun, joka oli ympäröinyt itsensä korkeassa tornissaan mitä väkevimmillä luilla ja kalloilla, jotka sisälsivät entisten kantajiensa mahdin. Lisäksi oli hänellä mitä luonnottomampia kasvieläimiä, jotka katossa roikkuen odottivat Spiron saapumista. Mikään ei kuitenkaan auttanut, sillä Spiron varjot olivat voimakkaammat. Kasvit kuihtuivat hänen jo noustessaan rappuja, ja luut paukkuivat poikki oven auetessa hänen edessään. Berun putosi polvilleen ja hiki virtasi hänen taistellessaan velhon kauhistuttavia painajaisia vastaan jo ennen kuin katsekontaktia tapahtui. ( - OK, kolmas silmäsi avautuu otsassasi ja näet kuinka kasvit kuihtuvat ja mustuvat, pudoten jytisten lattiaan. - Mitenkähän nuo luut vielä saisi hajotettua... - Helvetti, luuletko sinä tosiaan että Berun mahtaa sinulle jotakin? Tässä on viimeinen tunti fiilistelty tällä asialla, kyllä minusta tuntuu että sinä uskallat käyttäytyä tyylikkäästi ja vain marssia sisään. - Annetaan nyt kuitenkin painajaisten tehdä Berun hulluksi ennen kuin menen sisään. - Ovi aukeaa edessäsi omia aikojaan, niin suuri on pimeä mahtisi. Sisään siitä!)
Loppuhuipennuksessa äänisyntetisaattori teki taas töitä, sillä Spiro veti esiin laulavan miekkansa ja velhollisilla taidoillaan kohdisti sen koko voiman Berunin kallon sisään. Laulaen kauheaa viisua veljensurmasta miekka lähestyi, ja Berun sortui pelkän laulun voimasta lattiaan. Olisi ehkä odottanut, että miekka olisi vaimennut tämän pimeyden edessä, mutta nähtävästi sekin oli loppujenlopuksi riittävän pimeää tekoa. Kun Spiro nyt iski viimein irti ensin Berunin käden jossa Gunjafetan sormus oli, ja sitten Berunin pään, ei miekka kuin vaihtoi viisua. ( - Marssit kohti Berunia, joka pitelee päätään lattialla. - Lyön hänen päänsä irti miekkani heilautuksella. - Hei, lyö nyt kuitenkin ensin irti se sormus, se on tyylikkäämpää. - No kun Berun saattaa vielä hyökätä tai jotain. - Ihanko totta?)
Nyt ei ollut enää paljoa kerrottavaa jäljellä. Spiro näki, kuinka Gunjafetan haamu, joka oli sidottu tuohon sormukseen, nousi siitä ja manifestoitui hänelle ennen niin rakkaan opettajan hahmossa. "Poikani, olet voittanut pienen pahan suuremmalla, muttet sinä valjastanut pimeyttä, vaan se valjasti sinut." sanoi henki ennen kuin katosi näkyvistä.
Sanomattakin pitäisi olla kuitenkin selvää, että tämä mahtisormus jota Spiro läksi tuhoamaan koki nyt toisen kohtalon. Nostaen Berunin katkaistun käden lattialta Spiro repäisi sormuksen sen sormesta ja nostaen sen korkealle iski sen omaan sormeensa, näin orjuuttaen itse vanhan opettajansa sielun ja sitoen sen ikuisiksi ajoiksi pimeällä taikuudella. Eihän kukaan muukaan pelasta Gunjafetaa.
<-- Yhteenotto
> Etusivu > Gunjafeta Revisited
--> Troiluksen Kauppamatka III