16.01.2006
Teemu Kerola
TieVie asiantuntijakoulutus 2005-2006
Karjalainen esittelee hyvän katsauksen laatujärjestelmien historiaan ja perustelee sitten, miksi juuri hänen esittelemänsä tyyppinen laatujärjestelmä olisi sopivin koulutuksen arviointiin. Hän myös esittelee hyvin sattuvasti, miksi laatujärjestelmien vastaanotto organisaatioissa on usein niin kylmä.
Liiketoimintojen laatuun esitellään kolmio, jossa jälleen luonnontieteilijöitä arvostamatta laitetaan samalle viivalle ordinaaliasteikolla mitattava hyvyyden mitta (mitat) ja nominaaliasteikolla mitattavat kustannukset ja aika. Tällaisista lähtökohdista ei kovin hyvää voine tulle.
Opetussuunnitelma on keskeinen laadun arvioinnin kulmakivi, koska se määrittelee tavoitteet. Mistä tavoitteista on kyse? Koulutusorganisaation vai koulutuksen? Opetussuunnitelman vai opetuksen?
Opiskelija oppii vain oman toimintansa kautta, jolloin opettajaa ei kai enää tarvita vai kuinka? Kyllä käytännön työssä olen itse muutakin havainnut. Kaiken inhimillisen toiminnan voisi määritellä samalla tavalla, jolloin millään ei olisi mitään merkitystä.
Opiskelija on naivi asiakas järjestelmässä, koska hän ei itse ole kykenevä arvioimaan opetuksen laatua. Hyvä huomio.
Opettaja ja oppilas pitää ymmärtää tasavertaisina yhteistyöosapuolina. Hyvä huomio.
Optimaalista laadukkaan opetuksen toimintatapaa ei tunneta. Aika rohkea väite. Mielestäni esimerkiksi nyt tavanomainen luentotyyppinen opetus on nimenomaan laadukkaaksi havaittu. Sehän on kestänyt vuosisatojen kehittämisen paineet ja on lopulta hyväksi havaittu. Tästä sitten on johdettu mielestäni vähän harhaan menny johtopäätös, että ei olekaan tärkeä etsiä optimaalista toimintatapaa, vaan hyvän etsimisen turvaavaa toimintatapaa. Itse ongelman ratkaisu vältetään siis sillä, että luvataan jatkaa etsimistä! Antaapahan ainakin tilaa uusille tutkimuksen rahoittajille...
Koulutuksen laatujärjestelmän perustaksi esitetään neljää tunnuspiirrettä: tuotteena on oppiminen, opettaja ja opilas ovat yhteistyöosapuolia, opetus on tukipalvelua, ja optimaalisten prosessien etsintä jatkuu ikuisesti. Viimeksi mainittu on aika radikaali, vaikka heijastanee todellisuutta sekä yliopisto- että teollisuusympäristöissä tapahtuvana jatkuvana organisaation uudistamisena.
Kalvot olivat luennon kalvoja, joten niitä on kyllä aika turha arvioida kuulematta itse esitystä. Ainakin minä olisin pahoillani, jos luentoani arvioitaisiin kalvojen eikä kokonaisesityksen perusteella.
Mielenkiintoisin osa kalvoista oli kuitenkin opetusteknologian käytön kehittyminen 5 vaiheessa.
Olemme siirtymässä 3, eli siirtymässä vaiheesta 3 vaiheeseen 4. Homma toimii jatkuvasti, yhteistyökuviot ovat selvillä, käyttöönotto prosessit ovat olemassa - tosin vähän vielä kehityksen alla ja niitä toteutetaan hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisesti.
Tämäkin täsmää hyvin omaan organisaatiooni. Olemme siis nyt strategisessa vaiheessa. Suunnittelu on tosin vielä enemmän laitostasolla kuin yliopistotasolle keskitettyä. Rahoitus tulee pääasiassa normaalista budjetista. Käytettävä teknolgia on osittain laitostasolta ja osittain yliopistotasolta lähtöisin. Saamme myös keskitettyä tukea suunnitelmallista koulutusta yliopistotasolta.
Teknologian käyttö perustuu 3-5 vuoden, ainakin alussa erityisrahoituksella toteutettaviin suunnitelmiin, koko organisaatiotason yhteiseen opetushenkilökunnan että hallinnon tukemaan teknologian käytön strategiaan ja hyvään henkilökunnan koulutusohjelmaan.
Karjalainen, A. 2005. Koulutuksen laatujärjestelmän perusteet. http://tievie.oulu.fi/koulutusresurssit/artikkelit/karjalainen_laatujarjestelma.pdf
Andrew H. Rosen: Transformation, Innovation & Sustainable Quality The Educational Technology Framework: Kalvot (ppt), Kalvot (pdf), Kalvot (pdf, 6/sivu)