13.10.2005
Teemu Kerola
TieVie asiantuntijakoulutus 2005-2006
Portfoliolla ymmärretään tässä perusportfoliota, johon kootaan kaikki mahdollinen materiaali. Perusportfoliota voidaan käyttää myöhemmin jotain tiettyä tarkoitusta varten koottavaa näyteportfoliota varten.
Hankkeeni on yhteistyöhanke Teija Kujalan kanssa, ja portfoliomme on myös yhteinen. Kaikki TieVie koulutuksen aikana tuottamamme henkilökohtaiset kirjoitelmat (kuten tämä reaktiopaperi) ovat selkeästi tekijän mukaan eriteltynä.
Portfolio toteutetaan verkkosivustona laitoksemme tiedostopalvelimelle muiden vastaavien hankesivustojen tapaan. Portfolio sisältää kaiken TieVie koulutuksen aikana tuotetun materiaalin. Muille alustoille (WebCT, Optima, etc) talletetaan ainoastaan linkkejä tähän portfolioon. Tällä tavoin pidämme kaiken materiaali omassa hallussamme koko ajan ja se myös säilyy käytössämme TieVie koulutuksen päätyttyä. Portfolio on julkinen ja kaikkien luettavissa.
Portfoliomme rakentuu a) TieVie koulutuksen aikana tuotetusta materiaalista ja b) oman hankkeemme materiaalista. Portfolion sisältörunko noudattaa aika lailla TieVie koulutuksen rakennetta, jossa jokainen TieVie koulutuksen osio muodostaa oman alilukunsa. Oman hankkeemme dokumentit sijoitetaan erikseen omaan alilukuunsa. Osa dokumenteista ovat ei-julkisia, ja ne sijoitetaan omaan alihakemistoonsa, johon vain hankkeen vastuuhenkilöillä on pääsy.
Artikkelissa tarkastellaan verkko-opetuksen laatukriteerejä erilaisista näkökulmista. Laatukriteereiden määrittely alkaa verkko-opetuksen ja opetusteknologiapalvelujen asiakkaista, ja ensisijaisiksi asiakkaiksi määritellään opiskelijat ja opettajat.
Tämä on sinällään mielestäni vähän ongelmallinen lähtökohta, koska opiskelijat ja opettajat ovat hyvin erilaisia asiakaskuntia. Laatukriteerit pitäisi mielestäni erotella asiakaskuntien mukaan. Keskityn jatkossa analysoimaan artikkelia nimen omaan opiskelija-asiakkaan näkökulmasta. Opiskelijahan se on lopulta kaiken opetuksen loppuasiakas. Tottakai opettajat toimivat myös asiakkaina opetustoiminnan tukipalveluille, mutta se on eri asia.
Artikkelissa mainitaan seuraavaksi ilmeiseti Bates'in luokittelu opiskelijoille tarvittaville verkkopalveluille: kognitiiviset, affektiiviset ja systeemiset palvelut. Luokittelu tuntuu kovin teennäiseltä, ja lähinnä sopivat palveluiden lajitteluun. Itse opetuksen laadun kannalta niillä ei mielestäni ole paljoakaan tekemistä.
Lopuksi artikkelin alkuluvussa mainitaan perustavaa laatua olevat kaksi syytä, miksi verkko-opetuksen laatua on niin vaikea arvioida. Ensinnäkin, opetuksen laatua on yleensäkin vaikea arvioida, saati sitten verkko-opetuksen laatua. Toiseksi, eri toimijoilla on hyvin erilaiset näkemykset siitä, mitä verkko-opetus edes on. Ei ole siis ihme, että myös verkko-opetuksen laadun määrittely on vaikeata.
Tässä on mielestäni osuttu naulan kantaan. Verkko-opetusta ja sen laatua ei saisi mitenkään erottaa normaalista opetuksesta tai sen laadusta. Emmehän me määrittele laatua erikseen siihenkään tilanteeseen, jossa opettaja käyttää yliolanheitinkalvoja opetuksessaan. Verkon käyttö on vain yksi työväline opetuksen apuna. Toinen pointti on vielä tärkeämpi. Laatu on yleensäkin hyvin vaikeasti määriteltävissä ja sen mittaaminen on aina subjektiivista. Eri toimijat mittaavat ensinnäkin eri asioita ja samojakin asioita mitatessaan saavat hyvin erilaisia tuloksia opetuksen laadulle.
Voisi siis myös ajatella, että opetuksen laatua ei voisi mitata. En nyt täysin yhdy tähänkään. Kyllä laatua pystytään mittaamaan, mutta tulosten kanssa pitää vain olla varovainen. Tulokset ovat yleensä vain ordinaaliasteikolla, eikä niitä missään tapauksessa saisi yhdistää mihinkään nominaaliasteikolla mitattuun suureeseen, kuten esimerkiksi hintaan.
Seuraavaksi artikkelissa eri maissa kehitettyjä verkko-opetuksen laatukriteeristöjä. Näissäkin kaikissa painopiste on jostain syystä verkko-opetuksessa eikä vain yleisessä opetuksessa. Olisi parempi kehittää yleisiä opetuksen laatukriteerejä sellaiseksi, että ne sopisivat myös verkko-opetukseen! SLOAN-C'n mukaanverkko-opetuksen laatumallissa on viisi keskeistä aluetta, joista ensimmäinen on oppimisen tehokkuus ja viides opiskelijoiden tyytyväisyys. Muut kolme ovat opiskelijanäkökulmastani toissijaisia: kustannustehokkuus, saavutettavuus ja opettajien tyytyväisyys. Oppimisen tehokkuudelle annetaan aika vaatimaton tavoite: verkko-opiskelun pitää tuottaa yhtä hyviä tuloksia kuin perinteinen opetus. Opiskelijoiden tyytyväisyyttä mitataan sen mukaan, miten he kokivat onnistuneensa ja kokivatko he opiskelumuodon mielekkääksi.
Harvey ja Knight ovat määritelleet viisi eri näkokulmaa yliopistollisen koulutuksen laadulle, ja näitä viittä eri näkökulmaa voidaan myös käyttää verkko-opetuksen laadun arviointiin. Ensimmäinen näkökulma on vähän erikoinen poikkeuksellisuus ja erinomaisuus. se perustuu ideaan, että jos yliopisto on jo muutenkin poikkeuksellisen erinomainen, niin se olisi sitä myös verkko-opetuksessa. Ajatellaan, että yleisestä pätemisestä seuraa päteminen myös kaikilla osa-alueilla. Aika erikoinen idea.
Toinen näkökulma on vähän fiksumpi, vaikka siinäkin rima tuntuu olevan aika matalalla. Tasaisuuden ja virheettömyyden mukaan opetus on laadukasta silloin kun siinä ei ole virheitä. Virheitä vastaan taistellaan erilaislla standardeilla, joilla varmistetaan, että esimerkiksi oppimistavoiteet ja opetusmetodit ovat verkko-opetuksessa samat kuin muussakin opetuksessa. Tässä minua ihmetyttää ajatus, että miksi ihmeessä opetusmetodien tulisi olla samoja verkko-opetuksessa on muussa opetuksessa? Miksi emme saisi hyödyntää verkon tarjoamia uusia opetusmetodeja?
Kolmas näkökulma on tarkoituksenmukaisuus, jonka mukaan laadukas opetus vastaa asiakkaan eli opiskelija tarpeita ja toiveita. Tässä on pistetty opiskelija paljon vartijaksi - eihän hänellä ole usein kompetenssia vaatia parempaa, kun ei asioista vielä paljoakaan tiedä!
Neljäs näkökulma on jälleen kustannustehokkuus, jossa verrataan tylysti nominaaliasteikoilla mitattavia kustannuksia ordinaaliasteikolla mitattavaan laatuun eli osaamiseen ja asiantuntijuuden kehittymiseen. Vertailu on tuomittu epäonnistumaan.
Viides näkökulma on tranformatiivinen laatu, joka taas kuulostaa ihan huuhaalta näin luonnontietelijän näkökulmasta. Laadukas verkko-oppiminen on sellaista, jossa opiskelija kehittyy kaikessa muussa paitsi ehkä opittavassa aineessa. Opetuksen tavoitteena onkin muuttaa opiskelijaa tai hänen käyttäytymistään, ei tarjota hänelle vain jotakin tuotetta tai palvelua. Verkko-opetuksessa tranformatiivinen laatu muka ilmenee, kun opiskelijat kontrolloivat ja muokkaavat kurssin sisältöä eli toimivat myös kurssin sisällöntuottajina. Tässäkin opiskelijat on pantu paljon vartijaksi.
Mielestäni opetuksen laatu on hyvää, jos opiskelija on oppinut hyvin opetettavan aihepiirin asioita. Kaikki muu on toissijaista. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö opiskelija olisi hyvä kehittyä ja ehkä muttaa käyttäytymistään, mutta siihen tavoitteeseen pitää pyrkiä omalla kurssillaan. Kurssien oppimistavoitteet on yleensä selkeästi määritelty ja laadukas oppiminen johtaa nimenomaan niiden tavoitteiden saavuttamiseen.
Harvey'n ja Knight'in näkökulmat eivät juurikaan vakuuta minua opetuksen laadun määrittelyn helppoudesta.
Maarit Heikkilä, Anne Nevgi ja Anne Haarala-Muhonen, "Verkko-opetuksen laatutyö". Raportissa LAADUKKAASTI VERKOSSA Yliopistollisen verkko-opetuksen ulottuvuudet, toim. Anne Nevgi, Erika Löfström ja Annika Evälä, s. 33-43.