Yliopiston etusivulle Suomeksi Inte
på svenska No
english version available
Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos
 

Tietojenkäsittelytieteen laitos

58312108 Ohjelmistojärjestelmien linjan pro gradu -seminaari (3 op)
Kevät 2012

Seminaarin vetäjä: Jukka Paakki

Seminaari on ohjelmistojärjestelmien erikoistumislinjalla graduvaiheessa oleville opiskelijoille tarkoitettu syventävien opintojen seminaari, jonka tavoitteena on tukea opiskelijoiden gradutyöskentelyä. Seminaariin hyväksytään opiskelijoita, jotka ovat sopineet gradunsa aiheen ohjelmistojärjestelmien linjalta ennen seminaarin alkua. Etusija on gradutyöskentelynsä alkuvaiheessa olevilla ja niillä, joilta puuttuu ainakin yksi pakollinen seminaari.

Kukin osallistuja pitää seminaarissa kirjalliseen alustukseen perustuvan esitelmän omasta gradustaan. Alustuksen sisältönä on jokin gradun keskeinen osa (muutama luku) tai tutkielmasuunnitelma, jonka opiskelija toimittaa etukäteen muiden seminaarin osallistujien luettavaksi. Lisäksi alustuksessa ja esitelmässä kuvataan koko gradun rakenne. Seminaarin perusta on kaikkien osallistujien aktiivinen kommentointi, joten seminaarissa on jokaisella varsinaisella esitelmällä opponentti.

Arvostelu

Seminaarista annettava arvosana muodostuu seuraavista tekijöistä: (1) kirjallinen alustus 40 %, (2) suullinen esitelmä 30 %, (3) opponointi 10 %, (4) muu aktiivinen osallistuminen 20 %.

Esitietovaatimukset

Seminaari on tarkoitettu ohjelmistojärjestelmien erikoistumislinjan graduntekijöille.

Jokaisella seminaariin osallistujalla tulee olla suoritettuna Kandidaatintutkielma tai vastaava. Jokaisella osallistujalla tulee olla graduaihe hyväksyttynä ennen seminaarin alkua.

Aikataulu

Seminaari kokoontuu 17.1.-21.2.2012 ja 13.3.-24.4.2012 tiistaisin klo 16-18 salissa C220.

Lähdemateriaali

Pro gradun kirjoittamiseksi kannattaa lukea Ohjeita gradun rakenteesta, ulkoasusta ja kieliopista (Juha Taina, pdf).

Ohjelmistojärjestelmien (ohjelmistotekniikan) kannalta relevantteja lehtiä ovat ainakin seuraavat:

  • ACM Transactions on Software Engineering and Methodology
  • Computer / IEEE
  • IEE Proceedings. Software
  • IEEE Software
  • IEEE Transactions on Software Engineering
  • Journal of Systems and Software
  • ACM SIGSOFT Software Engineering Notes
  • Software Process: Improvement and Practice
  • Software Testing, Verification & Reliability
  • Software Practice & Experience

Alueella on enemmän kuin runsaasti mielenkiintoisia konferensseja. Ohjelmistotekniikan ehdoton ykkönen on IEEE:n järjestämä International Conference on Software Engineering (ICSE). ICSE:n konferenssijulkaisut löytyvät mm. Kumpulan kampuskirjaston HELKA-tietokannasta.

IEEE:n ja ACM:n elektroniset kirjastot löytyvät myös osoitteesta http://www.lib.helsinki.fi/finelib/lisens.html. Osoitteen kautta ("Aineistot" -> "FinELib-aineistot") pääsee luetteloon, jossa ovat linkit IEL Online (IEEE) ja ACM Digital Library. Näitä linkkejä seuraamalla pääsee itse elektronisiin kirjastoihin. Kirjastot ovat käytettävissä ainakin tietojenkäsittelytieteen laitoksen koneilta.

Google on tehnyt hakemiston verkosta löytyvistä tieteellisistä julkaisuista. Hakukone hakemistoon löytyy osoitteesta http://scholar.google.fi

Aikaisemmat ohjelmistotekniikan graduseminaarit:


jukka.paakki@cs.Helsinki.FI