Tietojenkäsittelytieteen laitoksen laboratoriokurssien järjestelyjä uudistetaan syksyllä 2000 kurssien Ohjelmoinnin harjoitustyö ja Tietokantasovellusten harjoitustyö osalta.
- Työhön liittyvä väline- ja tekniikkaopetus järjestetään kaikille kurssilaisille yhteisenä kurssin alussa
- Työn ohjaus muuttuu nykyistä enemmän yksilölliseen ohjaukseen perustuviksi
- Työn esittely tulee oleelliseksi osaksi työtä
- Aiemmat 'ryhmien ulkopuoliset työt' hoidetaan jatkossa ohjausryhmien puitteissa
- Laboratoriopäivystykset siirtyvät 2. kerroksen mikroluokkaan
Laboratoriotyön tekoaika on 6 viikkoa (sairaustapausten, kertausharjoitusten, päättymisaikaan osuvien tenttien yms. hyvien syiden johdosta aikataulusta voidaan jonkin verran joustaa). Töitä käynnistetään kahdesti lukukaudessa, lukukauden alussa ja lukukauden puolivälissä, myös kesällä.
Laboratoriotöissä opetus jaetaan neljään muotoon:
- Yhteisopetus laboratoriokurssin alussa
- Henkilökohtainen seuranta ja opastus
- Työn julkinen esittely
- Itseopiskelu ja neuvonta
Yhteisopetus
Kaikille laboratoriokurssille osallistuville tarkoitetussa yhteisopetuksessa käsitellään sellaisia työn kannalta välttämättömiä perustietoja, jotka antavat perustan työn tekemiselle ja helpottavat itseopiskelua. Tällaisia ovat mm. työn ja dokumentin rakenne, käytettävissä olevat työkalut ja tekniset työkaluihin liittyvät ohjeet sekä asiat, joita työssä tarvitaan, mutta jotka eivät ole sisältyneet työn perustana oleviin kursseihin. Osallistuminen yhteisopetukseen on pakollista ellei ryhmän ohjaaja tai kurssin vastuuhenkilö erityisten syiden perusteella (opiskelija tekee työn välineellä, jota ei yhteisopetuksessa käsitellä, tai osoittaa tuntevansa asian ennestään, yms.) myönnä siitä vapautusta. Mahdollisen vapautuksen suhteen on ohjaajaan tai kurssin vastuuhenkilöön otettava yhteyttä ennen yhteisopetustilaisuutta.Henkilökohtainen seuranta ja opastus
Opiskelija sopii ohjaajansa kanssa henkilökohtaisiin ohjaustilaisuuksiin perustuvan ohjausaikataulun. Noin 20 minuutin seurantapalaveri pidetään pääsääntöisesti kerran viikossa. Tämä voidaan tarvittaessa sopia hoidettavaksi toisinkin. Esimerkiksi etäopiskelua harrastavat voivat sopia muusta kommunikointitavasta. Palavereissa käsitellään työn rajaukseen, toteutustapaan ja toteutustekniikkoihin liittyviä kysymyksiä sekä palautetta mahdollisista väliraporteista. Kuhunkin palaverin liittyen sovitaan edellisellä kerralla tavoite, mihin opiskelija pyrkii seuraavaan palaveriin mennessä. Ilmoittautumisjärjestelmässä ja opetusohjelmassa näkyvät ajat, joille henkilökohtaiset palaverit pääsäintöisesti yritetään sijoittaa.Opiskelijan on saavuttava sovittuun palaveriin tai esteen sattuessa sovittava uusi aika.
Ohjaajaan voi olla yhteydessä myös sähköpostitse. Kovin isojen asioiden käsittelyyn ei sähköpostia ole syytä käyttää.
Työn julkinen esittely
Työhön sisältyy oleellisena osana työn esittely julkisesti sekä suunnitelmana että valmiina tuotteena. Opiskelija esittelee työnsä samaan ohjausryhmään kuuluville (koko- tai puolikasryhmä). Esityksen tulee olla valmisteltu. Yhden esittelyn kesto keskusteluineen on noin 15 minuuttia. Esittelyyn osallistuminen sekä esittäjänä että esityksen seuraajana on pakollista. Esittelytilaisuuksia on 1 tai 2, ensimmäinen viikolla 2-4 ja toinen yleensä viikolla 6. Tilaisuuksien ajat sovitaan ryhmäkohtaisesti. Esittelyt pyritään sijoittamaan aikaan, jonka ohjaaja on ilmoittanut pääasialliseksi ohjausajakseen. Kyseisillä viikoilla palaverit sijoitetaan muuhun aikaan. Opetusohjelmassa ilmoitetaan vain ohjausten ajateltu viikonpäivä ja onko kyseessä aamu (8-12), iltapäivä (12-16) vaiko ilta (16-20).Itseopiskelu ja neuvontapäivystys
Töiden ohjaajilla on kullakin neuvontapäivystystä 2. kerroksen tietokoneluokassa (2h/viikko/ohjausryhmä viikoilla 4-6). Ohjaaja on neuvontapäivystyksessään kaikkien kurssilaisten käytettävissä. Neuvontapäivystykset on tarkoitettu erityisesti teknisten ongelmien käsittelyyn. Työhön liittyvistä täsmennyksistä ja rajauksista on sovittavan oman ohjaajan kanssa. Kurssin vastuuhenkilöltäkin voi kysellä neuvoa työhön liittyvissä ongelmissa.Opiskelijoille on itseopiskelumateriaalia kurssien kotisivuilla.
Kaikki päivystysvastaanotot keskitetään 2. kerroksen tietokoneluokkaan. Kurssien vastuuhenkilöt pitävät vastaanottojaan yleensä huonessa B439.