Multimediatietokannat Niklas Laine Multimedia ja tietoliikenne / Lea Kutvonen 17.1.2001 HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos Tiivistelmä Tekstiä tallentavien tietokantojen lisäksi on olemassa tarve tietokannoille, joihin voidaan tallentaa kuvia, ääniä tai videokuvaa. Näitä tietokantoja kutsutaan multimediatietokannoiksi. Tietokannan hallintajärjestelmän tehtävänä on kätkeä tiedon tallentamiseen ja hallintaan liittyvät yksityiskohdat. Multimediadatan tallentaminen, hakeminen ja esittäminen luovat uudenlaisia vaatimuksia tietokantajärjestelmille. Yksi tietokantajärjestelmän tarjoama perusominaisuus on mahdollisuus tehdä kyselyitä. Esimerkiksi kuvia sisältävän tietokannan käyttäjillä on oltava mahdollisuus suorittaa hakuja joko kuvan nimen tai kuvan sisällön mukaan. Kuvien sisältöön perustuvaan hakuun liittyy ongelmia, joihin ei törmätä tekstipohjaisissa tietokannoissa, esimerkiksi kuinka hakuehdot määritellään. Eräs lähestymistapa on kuvailla kunkin kuvan sisältö sanallisesti ja käyttää hyväkseen tekstipohjaista hakua. Sisällön kuvaileminen tarkasti ei kuitenkaan ole aina mahdollista edes luonnollisen kielen avulla. Hakuehtojen kuten "Hae video Prinsessa Dianasta punaisessa iltapuvussa" on vaikea ellei mahdoton toteuttaa. Toinen tapa on käyttää lähtökohtana esimerkiksi käsin piirrettyjä luonnoksia ja etsiä tietokannasta samankaltaisia kuvia. Kuvat saattavat kuitenkin olla hyvinkin monimutkaisia ja niitä voi olla tietokannassa satoja tuhansia tai miljoonia. Tämä tekee sisältöön perustuvasta hausta helposti tehotonta. Multimediatietokantaan tehdyn kyselyn tuloksena ei välttämättä saada tekstinä esitettävää vastausta. Vastauksena saattaa olla monipuolinen multimediaesitys, jota käyttäjä voi selata. Käyttäjä saattaa suorittaa kyselyn, jossa haetaan esimerkiksi kuvia siitä, miltä automerkin mallit ovat näyttäneet eri vuosina tai miltä alle 100 000 markkaa maksavat autot näyttävät. Käyttäjä saattaisi myös tehdä kyselyn, jossa haetaan lisätietoja auton mittariston yläkulmassa olevasta mittarista tai järjestelmää pyydetään esittämään äänellinen 5 minuutin pituinen video autosta, jolla on ajettu 100 000 kilometriä. Lähteet: - Steinmetz, R., Nahrstedt, K., Multimedia: Computing, Communications and Applications. Prentice Hall. 1995 - Ghafoor, A., Multimedia Database Management Systems (ACM) 1995 - Yapp, L., Yamashita, C., Zick, G., CONTENT: A practical, scalable, high-performance multimedia database (ACM) 1997 - Marcus, S., Subrahmanian, V.S., Foundations of Multimedia Database Systems (ACM) 1996 - EL-Kwae, E., Kabuka, M.R., A Robust Framework for Content-Based Retrieval by Spatial Similarity in Image Databases (ACM) 1999 - Guglielmo, E., Rowe, N.C., Natural-Language Retrieval of Images Based on Descriptive Captions (ACM) 1996 - Baral, C., Gonzalez, G., Nandigam, A., SQL+D extended display capabilities for multimedia queries (ACM) 1998 - Chiueh, T., Content-Based Image Indexing (ACM) 1994